Mä näin viikonloppuna taas kaveri1:ä ja kaveri2:a. Meillä oli jälleenkerran juomia, ja tällä kertaa olimme kaveri1:en luona, koska ulkona satoi vettä, ja siellä oli käty. Tällä kertaa meillä oli kaikille vain yhdet, ja se oli ihan hyvä, koska kaikki muistavat illan tapahtumat :D.
Hain kaveri2n skopalla viereiseltä paikkakunnalta. Me halattiin ja lähdettiin käymään kaupassa. Meillä ei ollut paljoakaan puhuttavaa, mutta se ei haitannut.
Kaveri1 tulee sinne ja hän kertoo, mitä hänelle kuuluu ja mitä hän on tehnyt. Sitten kaveri2 kertoo. Sitten minä. On ihanaa olla taas kolmestaan. Käymme meillä hakemassa juomat ja pakkaamassa. Mun pitää tehdä siinä samalla muutakin, ja tuntuu, että kavereilla taas riittää juttua kahdestaan. Ensimmäinen mustasukkaisuus iskee.
Lähdemme kaveri1n luokse. Katsomme leffaa yms yms ja tuntuu, että kaverit ovat vain kokoajan toisissaan kiinni.
Musta tuntuu, että kännissä mustasukkaisuuteni vain korostuu. Tulen vain niiin mustasukkaiseksi kun he halailevat ja minä en ole ns mukana.
Seuraavana päivänä s tulee näkemään myös kaveri2ta. He kaikki makaavat kasassa, ja minä istun vähän matkan päässä.
Mä haluaisin vain läheisyyttä yhtälailla kuin he, mutta jos yritän sitä saada, niin saan vain jonkun kiukkuiset sanomiset. Ehkä mä en sitten ansaitse läheisyyttä.
Mulla on aina jotenkin ulkopuolinen tunne, kun me ollaan kolmestaan, mutta sitten kun olen jommankumman kanssa kahdestaan, niin nautin. Mikä mua vaivaa? Miksen mä voi olla vaan normaali?
Ihan näin btw, ostin suklaalevyn ja ahmin sen tässä kirjoittaessa. Nyt on semmonen olo, että haluan oksentamaan. Vittu mä oon niin saatanan läski, ettei kukaan musta välitä. Parempi ois vaan kuolla pois.
Tykkään sun kirjoitustyylistä! Sä kyllä ansaitset läheisyyttä ja susta välitetään, vaikka aina ei tunnu siltä. Vaikka olis paha olla niin varmasti jossain vaiheessa se tulee muuttumaan iloksi. Tsemppiä ♥
VastaaPoista