Mikä on tämä Ronja asia?

Okei mun blogiin ilmesty tyyppi kuin tyhjästä, ehkä mun pitäis vähän avata teille kuka on Ronja.

Ronja on ihana ihminen, johon sain yhteyttä alunperin wa-ryhmästä, jonka löysin demistä. Sen takia en tätä postausta jaakkaan demi.fi:n koska en kuitenkaan halua tulla tunnistetuksi kenenkään silmin, vaikka minulla onkin kuvia itsestäni täällä. Ryhmässä en kiinnittänyt Ronjaan mitään huomiota, mutta jossain vaiheessa ihmiset laittoivat snapchat tunnuksiaan ryhmään, jotta muut voisivat lisätä heidät. Mäki laitoin omani, koska tottakai on kiva saada uusii snäppi kavereita.

Mä aloin snäppää kaikille neljälle, jotka mut lisäsi. Muut kuin Ronja eivät vastanneet kunnolla mun snäppeihin, joten aloin snäppäämään Ronjalle erikseen. Katsoin, että onpa kaunis muija ja muutaman kerran uskalsin sanoa sen hänellekin. Aloin ihastua, ja kehuminen lisääntyi. En kuitenkaan ollut varma, oliko Ronja hetero, ja toivoin vain, ettei hän säikähdä minua, koska halusin kuitenkin säilyttää hänet kaverina, vaikka meidän jutusta ei tulisikaan koskaan mitään.

Ronja kohosi minulla snapchatin bf:ssä kokoajan ja minä hänellä. Lopulta olimme kumpikin toistemme 1. bf:iä kun snäppäsimme niin paljon.

Varmaan neljäntenä iltana, kun juttelimme tuli puheeksi seksuaalinen suuntautuminen ja kun sain tietää, että Ronja on myös bi, olin pilvissä.

Jatkoimme juttelua ja meidän juttu syveni. Yhtenä päivänä Ronja lähti mukaan mun flirttiin ja se oli jollain tavalla tosi outoa, ja seuraavana päivänä päätimme ottaa takapakkia, koska yhtäkkiä olimme, kuin oltaisiin tyyliin yhdessä.

Olimme kuitenkin sopineet että menen käymään hänen luonaan uuden vuoden jälkeen, koska hän asuu yli 400 kilometrin päässä se ei ole ihan yksinkertainen asia. Olen kuitenkin menossa näkemään häntä silloin.

Juttu on taas syventynyt ja en ole ihan varma mitä tämä on, mutta tällä hetkellä on kivaa vain snäppäillä. Ronja on kiva ja ihana ja en oikeasti käsitä, miten hän voi olla millään tavalla kiinnostunut minusta.

Haluan toivoa, että tästä meidän jutusta tulee joatin, mutta vain aika näyttää sen.

Vitun paske elämä, mutta ei se mitään

Tiiätteks mitä?

Mä aloin ottaa ihan liikaa paineita blogista. Kun onhan niitä kommentteja ja näyttökertoja kiva saada, mutta ei niitten pitäis olla syy siihen, miksen tekisi postauksia :D Mulla on ollu tän kuluneen kuukauden miljoona kertaa sellanen olo, että vois vaikka kirjoittaa sinne blogiin, mutta ei tää aihe ole yhtään sellainen, joka saisi näyttökertoja tai kommentteja.

Sen jälkeen on tullut sellainen olo, ettei ole mitään järkeä kirjoittaa. Se on johtanut siihen, etten käsittele näitä asioita päässäni ollenkaan ja se johtaa siihen, että mua vaan ahistaa kaikki asiat kolminkertaisesti aiempaan verrattuna. Kaikki vain kasaantuu ja en enää saa käsiteltyä niitä päässäni.

Varmaan yhmintä tässä on, että perustin tämän blogin oikeasti eniten itseäni varten. Edellisessä blogissa huomasin, että ihan oikeasti minua auttaa kun puran ajatuksiani tänne. Jostain syystä mun elämässä tapahtuu ihan hirveästi asioita, niin miksen vain kirjottaisi niitä tänne? Välillä on kiire ja ei jaksa, mutta oikeasti miksi olen alkanut itse tappamaan omaa blogi innostustani?

Anteeksi viellä, etten ole kirjoittanut. Mulla on taas muiden blogeja selailtuani innostusta kirjoittaa, toivottavasti se säilyisi mahdollisimman pitkään.

Mun elämässä on tapahtunut vaikka mitä, on paskasti mennyttä välikoeviikkoa, ihastusta ja takapakin ottamista ihastuksen kanssa, kun edettiin liian nopeasti. En kuitenkaan oikeasti jaksa kirjoittaa niistä nyt, kun ne eivät ole ajankohtaisia.

Tänään on ollut ihan sairaan ahistava päivä. Mä heräsin aamulla 12 ja olin onnellisempi kuin muutamaan päivään herättyäni omasta sängystä. Mummolan sänky ei ollut läheskään niin mukava ja viimeiset viisi yötä siinä nukuttuani oma sänky oli kuin taivas.

Olen äidillä töissä joululomalla, koska hänen henkilökohtainen avustajansa on sairaslomalla. Olin ihan tyytyväisenä aloittanut työpäivän ja olin oikeasti hyvällä tuulella. Äiti käskee minun siivota yläkerran vessan, jossa on suihku jonka viemäri ei toimi. Sinne pitäisi kaataa putkireiskaa ja minun pitäisi tehdä se. Äiti neuvoo vielä viimeiset asiat ja varmistaa isältä määrää, mikä sinne viemäriin pitäisi kaataa. Isä on juuri lukemassa jotain lappusta, missä kerrotaan jotain sen tulevasta rahamäärästä (?) ja saa keskeytyksen takia ihan valtavan raivokohtauksen. Pakenen paikalta niin kovaa kuin vain pääsen ja menen istumaan suihkun lattialle.

Kuulen kun isä huutaa äidille. Kuulen kun äiti itkee. Laitan Ronjalle snäppiä, että mua ahdistaa ja mikä tilanne on sillä hetkellä. Sen olisin voinut jättää kyllä tekemättä, tämä meidän juttu on vasta niin alussa. Itkin vain suihkun lattialla, kun ahdisti ja pelotti niin paljon, koska isä huusi ja äiti itki ja uulin kun tavaroita lentää ja pelkäsin. Ronja koitti rohkasta mua, mutta me ei olla edes nähty vielä koskaan, niin ei voinut edes olettaa että se voisi tehdä asialle jotain. Tottakai se, että se kuunteli mua oli jo toosi paljon, mutta ymmärrän et se hämmenty tilanteesta. Toivottavasti tää ei nyt vaikuta mihinkään.

Istuin suihkun lattialla yhteensä vähän yli 3h. Mua ahdisti vain ihan saatanasti, vaikka isä olikin jo hiljentynyt. Ja vaikka se ei ollut edes missään välissä huutanut mulle, vaikka sen huutaminen äidille olikin mun vika. En oikeasti tajua, missä välissä musta tuli näin heikko. Miks mä en vois olla yhtä vahva niin kuin ennen. Enkö vain vois kestää sen isän huutamisen niin kuin ennen?

Ihmettelen ylipäätään miksi kukaan haluaa olla mun kanssa vapaaehtosesti missään tekemisissä, enhän mä osaa tehdä kuin pahaa. Ihmettelen, miten se Ronja voi olla kiinnostunut musta jollain lailla. Eihän kukaan järkevä olisi. Ja se on järkevin ihminen kenet tiedän. Se on myös kaunein ihminen kenet tiedän. Se voisi saada kenet vain ja se valitsee minut. Olenko varmasti nyt hereillä?

Turtunut riitelyyn, kyllästynyt elämään

Anteeks, mun oli oikeesti tarkoitus kirjottaa sillon ku lupasin, mutta sitten ei jaksanut edes yrittää, kun oli sen verran paska fiilis, niin en jaksanutkaan. Ehkä mä sit kirjota vaan nyt.

Mulle kuuluu ihan hyvää. Tai oikeastaan en ole ihan varma. Lopetin lääkkeen, koska viikon verran vain unohdin syödä sen aamuisin. Mulla on kokoajan riitaa jonkun kanssa. En tiedä mistä se johtuu, mutta oon henkisesti aika lopussa. Mä pärjään, mutta mikään ei tunnu oikein miltään. Musta tuntuu lähinnä, et tää kaikki vain lipuu eteenpäin ja ite en oo enää ollenkaan mukana.

Tänäänkin äiti ja isä riiteli alakerrassa ihan kunnolla. Mä vain äänitin snapchatissä kavereille ja ne kauhisteli, mutta ite jatkoin vain ihan normaalisti elämääni.

Mulla on ollu jasun kanssa vaikka kuinka monta riitaa viikolla. Mulla oli myös kaveri2n kanssa riitaa. Tuntuu vain, ettei mikään riita enään koskaan vaikuta muhun kovin suuresti. Mä oon vain niin turtunut. Millään ei oo enää kauheesti väliä ja siksi en oikein ole jaksanut kirjoittaakkaan ja koitankin parantaa edes tältä kannalta elämääni. Koska kirjoittaminen oikeasti tuntuu vaikuttavan edes vähän.

Mä olen onnistunut varmaan tulehduttamaan muutamat jäljet kädessä; ainakin ne ovat ihan punaisia ja kipeitä vieläkin vaikka ne on kohta jo kuukauden vanhoja. Ne ei olleet mitenkään erityisen syviäkään, joten kai ne on sitten vain tulehtuneet.

Kaikki on oikeasti vain niin turhaa. Millään ei oikeasti ole mitään väliä. Jos mä kuolisin, niin ihmisillä olisi niiin paljon vähemmän riitoja, koska tuntuu, että olen riidoissa kaikkien kanssa. Jos mä kuolisin, niin kaikilla olisi niin paljon helpompaa. Kaikilla olisi paljon vähemmän riitoja. Mun kuolemisessa ei olisi mitään negatiivisista vaikutusta.

Mutta silti pelkään sitä niin paljon. Mä pelkään ajatusta siitä, että mä kuolisin. Mä pelkään sitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Mä pelkään, että jos siellä ei olisikaan mitään. Jos kaikki loppuukin siihen.

Toisaalta mä pelkään myös itseäni. Mua pelottaa, että mun pää hajoaa lopullisesti kun en jaksakkaan enää yrittää. "Onko pakko jos ei jaksa enää jatkaa?" Oli mun tilana wapissa monta kuukautta, kunnes äiti soitti hätääntyneenä puhelun, että mummo oli huomannut asian. En itse edes muistanut asiaa, mutta äiti oli kuulemma pahoillaan kun ei ollut itse huomannut asiaa. Ja paskat. Silläki ois helpompaa jos mua ei olisi.

Meil on ihan sairaan huono rahatilanne ja tulee huono omatunto aina ku lähen takas koululle, koska äiti antaa mulle rahaa et saan ruokaa sinne, mut tiiän, ettei niil ois varaa ees siihen. Sitte kun pikkuveli pyytää joululahjaksi pleikka nelosta ja porukat meinaa ostaa sen sille nii tuntuu et järki lähtee. Mä ihmettelen välillä et onko porukoilla enään mitään järkeä päässä. Kyllä mä ymmärrän et ne lahjoilla hyvittää sitä jatkuvaa paskaa mitä meillä on kotona, mut silti.

Ehkä mä alan kirjottaa useemmin, kun oikeesti ihanaa purkaa näitä tänne vain.