5 positiivisinta asiaa mun elämässä just nyt!

Mun postauksista kaikista luetuimmaksi on noussut yksi ihan ensimmäisistä postauksista, mitä olen tähän blogiin kirjoittanut. Jos kiinnostaa niin käy lukemassa se tästä. Kyseisessä postauksessa kerron positiivisia juttuja mun elämästä niin kuin tähänkin ajattelin kertoa.

Ehkä teitä kiinnostaa, ehkä ei, mutta tuon postauksen uusiminen tuntuu ihan järkevältä idealta, voi nimittäin olla, että mun elämä tuntuu olevan blogin perusteella oikeasti lähinnä negatiivista paskaa. :D Te ette vain tiedä siitä hyvästä puolesta, koska en ole kovin hyvä kirjoittamaan siitä. Blogista on muodostunut paikka, jonne puran kaiken pahanolon, mutta ei mulla mene niiin huonosti, etten välillä voisi hyvistäkin asioista kertoa. Faktahan on, ett kaikilla menee välillä hyvin ja välillä huonosti. Mutta eiköhän jätetä turhat jaarittelut vähemmälle ja aloiteta.

1.Dino

Ihmettelen, jos joku ei jo arvannut, mutta ihan oikeasti, sillä on todella suuri merkitys mun mielenterveydelle. Dino on siis mun poikaystävä, jos blogiin on eksynyt joku uusi, joka ei mun blogia ole aiemmin selannut. Kolme kuukautta ollaan nyt oltu dinon kanssa yhdessä ja siihen on kyllä mahtunut jo nyt vaikka mitä. Dinoon voin luottaa aidosti ja uskallan näyttää dinolle myös mun vaikean puolen, sen jolla on paha olla ja joka ei meinaa jaksaa pysyä elossa. Dino vaan on rakas. Ihan älyttömän tärkeä, niin kuin varmaan osaatte kuvitella.

2. Netflix

Jokainen, jolla on ollut joskus stressiä koulun kanssa, osaa samaistua tähän. Ette tiedä miten paljon voimaa olen saanut ruokailujen jälkeen ja lyhyillä tauoilla, kun on voinut hetkeksi vain unohtaa oman elämän ja keskittyä johonkin aivan erilaiseen. Tällä hetkellä katson Modern Familyä ja rakastan sitä! Jokainen hahmo on niin omanlaisensa ja jaksot ovat juuri sopivan mittaisia välituntien kestoon nähden. Sarjan avulla saa aivot edes hetkeksi narikkaan ja jaksaa taas ehkä keskittyä seuraavalla tunnilla opiskeluun. Myös Skins oli aivan loistava, mutta siinä jaksot olivat sen verran pitkiä, ettei niitä ehtinyt katsoa yhdellä välitunnilla. Nyt on menossa viimeinen kausi Modern Familyssä, olisiko jollain ehdotuksia seuraavaksi sarjaksi?

3. Musiikki

Tästä olin kirjoittanut jo aiempaankin postaukseen, tosin vähän hassusti. Musiikki. Ihan varmasti ainakin suurinosa tietää sen musiikin helpottavan asian, kun ahdistaa. Mulla soi musiikki lähes koko ajan, mitä ikinä teenkään. Tällä hetkellä spotify soittaa Alan Walkerin-Faded -biisiä, tosin lista ei tällä hetkellä ole oma, koska olen jälleen kerran kyllästynyt oman soittolistani musiikkiin :D Mun musiikkimaku on laajentunut jonkin verran vuodesta 2015, ja tämän hetken lemppari on ehkä Anni Lahe. Musiikkilla on vain äärimmäisen voimauttava vaikutus, joten miksikä sitä ei sitten hyödyntäisi.

4. Enää reilu viikko, että olen täysi-ikäinen

Tämä olisi voinut tulla listassa ylemmäskin, mutta siinä on myös huonoja puolia ja se pelottaa, joten jääköön se neljänneksi. Tottakai synttärit on vielä tässä iässä positiivinen asia. Ja kyllä mä niitä ihan oikeasti odotan, mutta on siinä se jännittäväkin puoli, minusta tulee vielä joku päivä aikuinen! Ja eipähän kukaan voi ainakaan minun takia tehdä kenestäkään lastensuojeluilmoitusta enään viikon päästä :D

5. Elämä

Mulla menee oikeasti ihan hyvin nyt. Koeviikko on puolivälissä, ja stressi korkealla, mutta hei, kyllä mä nyt siitä selviän. Oon aina ennenkin selvinnyt. Mä oon ollut tänä vuonna paljon vähemmän ahdistunut kuin moneen vuoteen ja tällä menolla saan siihenkin apua. Mulla menee oikeasti ihan hyvin, eikä ole mitään syytä, miksei tämä kuuluisi tämän hetken positiivisimpiin asioihin. Oon elossa nyt ja tuun oleen vielä pitkään. Eikä mun elämä oo paskaa. Se on just niin hyvä ku mä siitä ite oon tehny.

Tällä kertaa kaikki muut kuvat googlesta viimeistä lukuunottamatta.

Niin uupunut, että vain odottaa odottamisen päättymistä

Makaan sängyssä. Mä en vittu jaksa. Mä en vittu jaksa avata silmiä. Herätyskello huutaa jo varmaan viidettä kertaa tälle aamua. Se koittaa päästä mun pään sisään saada mut avaamaan silmät. Pitäis avata silmät, että saisin sen sammutettua. Mutta mä oon liian väsynyt.

Vielä kolme päivää. Kolme loputtoman pitkää päivää. Aina vain päiviä, tunteja, minuutteja ja sekuntteja. Mä vaan odotan. Odotan, että tulee viikonloppu. Kun viikonloppu tulee, odotan, että se on ohi. Mä vihaan ihmisiä, jotka ei elä hetkessä ja vain odottaa tulevaa. Nykyään mä oon sellanen. Ja mulla ei ole edes mitään syytä odottaa. Mä en vain jaksa. Oon aivan liian väsynyt. Oon aivan liian yksin.




Muutaman kymmenen minuutin päästä.

Istun luokassa. Istun hiljaa ja tuijotan tyhjyyteen. Taas mä odotan ja lasken. Lasken minuutteja siihen, että on vain 20 minuuttia seuraavaan 20 minuuttiin, jonka jälkeen on vain yksi 20 minuuttia, jonka jälkeen tunti loppuu ja aine vaihtuu, mutta laskeminen alkaa alusta.

Mulla ei ole hajuakaan, mistä opettaja puhuu. Siellä se aukoo suutaan koko luokan edessä suurimman osan vain selatessa puhelintaan. Puhuu ja puhuu vain, välillä käskee tehdä muutaman tehtävän. En oo kuunnellu tunnilla taaskaan. En kuunnellut viime tunnillakaan. En ole ihan varma, milloin viimeksi kuuntelin tunnilla siten, että ihan oikeasti ymmärsin, mistä opettaja puhuu.

Tunneilla on silti pakko käydä. Saan niistä saman verran irti, kuin jos istuisin huoneessani ja tuijottaisin seinää. Ei ole mitään. Pitäisi vain jaksaa. Mutta mä oon ihan loppu.

Mä oon yksin. Mul on dino, mutta ei ketään muuta. Tiedän, et se on jo paljon, mutta mä tarvitsisin enemmän. Tarvitsisin selvitäkseni. Tarvitsisin, jotta elämässä olisi jotain syytä olla elossa. Mutta mulla ei ole. Silti on vain pakko jatkaa. Aina vain eteenpäin. Mulla ei oo kavereita. Ei ihan oikeasti ole. Kaikki on ihan turhaa. Mä oon yksin. Pelottaa etten selviä.

Naama on turvoksissa. Vieläkin. Itkin taas eilen. Ahdisti. Niin kuin nykyään yhä useammin. Itkin sitä, että on vasta tiistai. Ja pitää selvitä vielä keskiviikko, torstai ja perjantai, että tulisi viikonloppu. Jotta voisi taas odottaa seuraavaa viikkoa ja sen loppumista. Itkin sitä, etten jaksa yksin.

Tällä hetkellä.

Istun sängyllä. Tuijotan listaa siitä, mitä tänään pitäisi tehdä. Asioita ei edes ole paljoa, mutta ne ahdistaa silti. Eilisen hoidettavat asiat siirtyivät tälle päivää, kun en saanutkaan mitään aikaan. Kaiken aloitaminen tuntuu turhalta. Kaikki tuntuu turhalta. Läksyt ovat vaikeita, koska opiskelen asiat vasta niitä tehdessä. Jos saan aikaiseksi tehdä ne. Tänään aion saada. Tänään on pakko saada aikaiseksi edes jotain. Jotta en olisi turha. Olenko silti?

Musta ei taida olla suoriutujaksi

Musta on tullut suoriutuja. Mä vaan suoriudun kaikesta. Teen, koska on pakko. Teen vaikkei edes kiinnostais. Mutta kumminkin teen. Mä vaan luen päivät. En ajattele sen enempää. Kunhan vain luen. En tunne sillä hetkellä muuta. Muuten sitten ahdistelen senkin edestä. Mutta sitten taas suoriudun. En välitä siitä jaksanko tai kiinnostaako. Kunhan vain teen. Se on kai ihan hyvä. Mutta se on myös pelottavaa.

Kun en tee, ahdistelen. Ahdistelen sitä, miten kauan minulla on mennyt taas lukemiseen. Miten olisin voinut senkin ajan käyttää hauskan pitämiseen ja siihen, että tunnen ja nautin. Mutta ei. Kirjoitukset tulee, niin on pakko lukea. Lukeelukeelukee. Siinä menee sekin loma. Kun en lue, koen vain vältteleväni lukemista ja on huono omatunto siitä, että pitäisi olla lukemassa. Nyt on se aika kun pitäisi lukea.

Lopulta makaan vain. Makaan ja tuijotan kattoa. Koitan olla itkemättä. Näen katosta roikkuvan pölypallon joka heiluu ilmavirtauksen mukana. Koitan keskittyä siihen. Koitan keskittyä siihen, että hengitys pysyisi tasaisena. Ettei se taas karkaisi. Ettei se taas menisi yli. Hyperventilaatio. Hiki. Paniikki. Muistinmenetys. Ja taas mennään. Ja koko se aika olisi pitänyt lukea. Mutten pystynyt. Ajatukset karkasivat. En osannut.

Yleensä paniikki iskee yöllä. Herään siihen, että koen, etten saanut edellisenä päivänä tarpeeksi aikaan. Miten saisin mitään aikaan. Olen ihan liian huono sellaiseen. Ainoastaan luen ja kirjoitan. Jääkö mikään edes päähän?

Mitä jos musta ei ole suoriutujaksi? Mitä jos en pystykkään tekemään asioita ajattelematta sen enempää. Voiko ilman sitä taitoa suoriutua? Voinko pärjätä, vaikken pistä koko elämääni sen yhden kokeen takia sekaisin? En voi selvitä. Kun se läpäisy ei riitä. Pitää olla vähintään C tai M tai E, en edes tiedä miten ne toimii.

En uskalla kertoa, miten paljon ahdistaa. Miten kukaan ymmärtäisi. S esimerkiksi ei stressaa kirjoituksia yhtään. Tai mistä minä tiedän, siltä se ainakin ulospäin vaikuttaa.

Haluan pois. Jonnekkin, missä ei ole koulua. Missä on lämmin ja voin vain olla. Ei tarvitse stressata. Onneksi tämäkin on viikon päästä ohi.