Mua kosketeltiin lapsena ihan vääristä paikoista

Okei se tapahtui 2010, mutta mulla on kerrottavaa tästä, joten yritän kirjoittaa, vaikkakin se voi olla todella vaikeaa tietyistä syistä. Nyt tiedän jo tässä kirjoittamisen aloitus vaiheessa, että tekstiä tulee paljon, joten jos sinua ei kiinnosta voit lopettaa lukemisen jo alkuun, koska kirjoitan tätä vain itseni vuoksi.

Mä olin kolmannella luokalla, eli olin melkein kymmenenvuotias. Meillä oli hiihtoloma ja perheeni oli lähtenyt kylpylä hotelliin lomailemaan. Siellä hotellissa oli saunamaailma, joka oli tarkoitettu naisille ja miehille, niin että kaikki siis kävivät samoissa saunoissa ja suihkuissa. Lisäksi oli vaihtoehtona naisten ja miesten puoli erillisinä.

Mä en ole ihan varma kuinka paljon olen kertonut teille harrastuksistani, mutta olen siis harrastanut uintia viisivuotiaasta ja kilpaillutkin vanhempana, mutta nykyään enää valmennan pienempiä.

Rakastin uimista ja saunamaailmassa oli allas ja kaksi poreallasta. Se oli siis unelma, koska isä piti saunomisesta pitkään ja minä en viihtynyt saunassa kauaa. Minun ei tarvinnut odottaa suihkussa isää, kun voin mennä altaaseen.  Isä luotti, että minä osasin uida, koska olin harrastanut jo uintia pidempään, mutta halusi silti olla sen verran lähellä, että näki minut suurin piirtein.

Sillä kerralla menimme isän kanssa uimaan kahdestaan, koska oli jo melko myöhä ja sisarukseni olivat oikeasti niin pieniä, ettei olisi ollut kivaa minun osaltani olla kokoaikaa vauva-altaalla. Sisarukset jäivät leikkipaikalle äidin kanssa ja minä ja isä lähdimme uimaan.

Tavalliseen tapaani en viihtynyt saunassa pitkään ja kysyin isältä, voinko mennä siihen saunamaailman sisällä olevaan altaaseen odottamaan, että hänelläkin on sen verran lämmin, että voimme mennä yhdessä kylpylän puolelle. Isä antoi luvan.´

Nyt ahdistaa. Näen tapahtuman silmissäni, kuin se olisi video, jonka olen jo aiemmin katsonut, koska tiedän mitä tulee tapahtumaan. Mä en halua muistaa tätä, mut mun on pakko, että pääsen tästä joskus yli.

Käyn suihkussa vaihtamassa uimapuvun päälle. Menen altaaseen ja siellä on joku mies, joten uin vain pientä matkaa altaan toisessa päässä. Mies näytti kädellä, että voin uida hänestä ohi.

 Lähdin tyytyväisenä uimaan altaan mittaa edes takaisin, ja miehen ohi mennessäni tunsin, kun hän koski minua tissien ja alapään alueelle, joten pari kertaa miehen ohi uituani päätin vaihtaa porealtaaseen. Mies kuitenkin seurasi minua ja vaihdoin toiseen porealtaaseen. Tässä kohtaa en itse asiassa ole aivan varma muustakuin, että vaihdoin allasta todella monta kertaa mielestäni, (mutta mikä on todella monta kertaa yhdeksänvuotiaan mielestä…) mutta mies vain seurasi minua. Silloin kun mies nousi altaasta, niin huomasin, että hänellä seisoo; En tosin tiennyt mitä se tarkoitti.  Aloin kuitenkin ahdistumaan miehestä, joten menin sanomaan isälle, että joku setä seuraa minua.

Isä suuttui. Muistan, että pelkäsin, että isä suuttuu miehelle. Yllätyksekseni hän menikin vaan laittamaan uikkarit jalkaan ja kävi raivoamassa miehelle, että tämä joutuu linnaan. Muistan ihmetelleeni miksi mies ”joutuu linnaan”; Mä ainakin olisin halunnut päästä käymään linnassa. Olinhan sellainen prinsessa tyttö.

Menimme isän kanssa sanomaan uimavalvojalle, ja uimavalvoja lähti kanssamme takaisin saunamaailmaan. Mies ei ollut siellä enää. Syytimme toista miestä ensi ja voin vain kuvitella kuinka kamalalta tuntuu jos joku tulee yllättäen syyttämään jostain noin kamalasta, vaikket osaa tehdä mitään. Huomasin kuitenkin, ettei mies ollut oikea, koska hänellä ei ollut ”pippeli pystyssä”, ja hän näytti vähän eriltä ja hän puhui.

Isälle selvisi, että vaikka siellä onkin valvonta kamerat, niin silti ne eivät tallenna, joten meillä ei ollut mitään muuta todistajaa kuin minä ja hän, ja hän oli nähnyt miehen vain lyhyen aikaa.

Minä taas muistan miehen vieläkin, ja toivon vain, ettei hän koskaan tule kadulla vastaan.

Olimme luovuttamassa, koska mies oli vain mystisesti kadonnut, ja uimavalvoja kysyi haluammekovielä uida tämän jälkeen. Isän mieliala oli mennyt, mutta mä halusin edelleen ja niinpä olimme menossa vielä uimaan. Kun olimme astumassa veteen, oli mies sellaisessa altaassa, jossa on voimakas virta. Hän näki meidät ja minä näin hänet. Hän lähti vastavirtaan ja isä huomasi hänet. Uimavalvoja oli siinä lähellä ja mies saatiin kiinni. Tässä välissä en muista mitään muuta kuin vasta kun olimme palanneet aulaan. Muistan kun menin kertomaan äidille, mitä oli tapahtunut. Muistan, kuinka äiti suuttui miehelle. Muistan kun poliisit tulivat paikalle. Muistan kun säälin miestä.

Todennäköisesti, jos en olisi lähtenyt hakemaan isää, mies olisi raiskannut minut.

Mutta niin. Haluatteko kuulla tuon tapahtuman seurauksista? Kerron niistä sitten seuraavassa, ettei tästä postauksesta tule ihan liian pitkä.

Seurauksista kertova postaus: http://tavoiteenion.blogspot.fi/2016/07/mut-yritettiin-raiskata-part-2.html

Viiltelin

Mun juhannus meni ihan kivasti. Käytiin juhannus aattona Poverparkissa. Se oli tosi kivaa. Viihdyn tosi hyvin huvipuistoissa ja vaan rakastan sitä vauhtia mikä niissä laitteissa tulee. Eilen juhannuskin meni tosi hyvin. Nukuttiin yhteen päivällä, koska edellisenä iltana päästiin kotiin vasta puoli yhden aikaan yöllä ja nukkumaan meno venyi tosi myöhään. Kaikki meni tosi mukavasti.

…Haluutteko kuulla myös ne rehelliset tuntemukset? Ei se mitään kerron silti. Tuolla tavalla mä muille sen ilmaisisin, ja kyllä tuossakin ainakin puolet on totta…

Meidän oli tarkoitus mennä koko perheellä Powerparkkiin juhannus aattona, mutta isä sairastui vatsatautiin ja vaikka se kuulostaakin todella ilkeältä, niin olin iloinen, ettei hän ollut mukana. Yleensä huvipuistoissa isä suuttuu ainakin kerran minulle jollakin matkalla, ja hän on ollut muutenkin nyt sellaisella tuulella, että hän koko ajan haastaa minua.

No oikeastikkin rakastan olla huvipuistoissa, ja nyt kun siellä ei juhannuksen takia ollut jonoja, niin laitteisiin pääsi heti. Ainut huonopuoli oli se, kun silmäni paloivat, koska boosteriin jonottaessa aurinko paistoi puoli tuntia suoraan silmiin, eikä minulla tietenkään ollut aurinkolaseja mukana. Se ei muuten haitannut menoa, muuta kuin ihmiset katsoivat vain vähän pitkään, koska näytin siltä, kuin olisin itkenyt juuri, koska silmäni olivat punaiset ja vetiset…

No eilinen ei ehkä mennytkään sitten niin hyvin. Nukuttiin tosiaan yhteen, ja vaikka jonkun mielestä se voisi kuulostaa kivalta, niin meillä se ei ole sitä. Jos äiti nukkuu yli yhteentoista, niin hän on koko päivän huonolla tuulella, koska ”Hänellä on mennyt jo koko päivä ihan hukkaan”. Lisäksi isä oli tosiaan haastavalla tuulella ja mä taas todella väsynyt.

Iltapalalla isä suuttui kun talloin jonkun tomaattipurkin päälle (se ei mennyt miksikään…), koska hän oli koko päivän yrittänyt keksiä syytä suuttua minulle, joten nyt hän suuttui ihan kunnolla. Hän oli muutenkin ollut koko päivän ”voitko ojentaa sen ja sen minulle, koska en itse voi koskea” tuulella Ja se ärsytti.  Hillitsin kuitenkin itseni, ja annoin huudon mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kuitenkin kun katsoin pikku sisarusten ilmeitä, ja näin pelon heissä, niin se miten isä huusi minulle sattui.

Illalla tai no yöllä yhdeltä, kun kävin vessassa ja kaappi oli auki, otin terän käteen ja nyt minulla on ihan ylhäällä käsivarressa monta ”ihanaa” jälkeä. Tavallaan mä en jotenkin osaa yhtään katua, jotenkin se tuntui vaan niin vitun helpottavalta. Ainut vaan, että kaverit suunnittelee, että me mentäis kohta uimaan, mutta en halua kertoa heille, koska tuntuu kuin olisin pettänyt heidät. Mä en tiiä mitä teen, mutten kyllä ainakaan näytä jälkiä heille. AHDISTAA

Mulla olisi postaus idea, mutta en ole varma milloin uskallan kirjoittaa siitä, katsotaan nyt.

Unelmat murskana

Sori, melkein viikko viime kerrasta. Mulla ei vain ole ollut sellaista oloa, että jaksaisin kirjoittaa blogiin, tai edes käydä bloggerin sivuilla, joten ei ole paljon tullut kirjoiteltua. Teitä oli sillä aikaa tullut 2 lukijaa taas lisää, kiitos siitä J. Pitäisi näköjään pitää useammin taukoja blogista :D.

Eilen mun oli tarkoitus kirjoittaa, mutten sitten jaksanutkaan, eikä mulla nyt ole sellainen olo, että jaksaisin kirjoittaa siitä, mistä oli tarkoitus eilen kirjoittaa, mutta on mulla silti aihe.

Mitä jos mä en haluakaan nähdä tulevaisuutta. Jos mä en haluakaan nähdä sitä, kun ihmiset eivät enää välitä toisistaan, vaan tärkein on kehittyvä teknologia. Miettikää nyt tyyliin huuvereita. Kaikki tehdään ihmisille liian helpoksi. Ei nyt sillä, että mä olisin jotenkin jälkeen jäänyt ja tekopyhä koska hei, kyllä minunkin mielestä ne koneet on ihan sairaan siistejä! Mutta entä sitten kun teknologia vielä kehittyy ja opiskelu hoituu esimerkiksi jonkun ihmeellisen kypärän avulla silloin kun nukut. Tai kun robotit alkavat hoitaa kaikki asiat ihmisten puolesta.

Okei nyt karkasi vähän aiheesta :D. Ei mun ollut tarkoitus ihan tuosta tulla puhumaan vaan ehkä enemmän mun omasta tulevaisuudesta. Mun tulevaisuushan näyttää tällä hetkellä siltä mitä en todellakaan ollut suunnitellut. Mä lähden lukioon paikkaan jonne en uskonut meneväni.

Haluatteko kuulla mun suunnitelmista? Okei tiedän, ettei ketään kiinnosta, kerron silti.

Eli 5-luokalla aloin haaveilla näyttelijän urasta. Suunnitelmiin kuului, että käyn vielä yläkoulun paikkakunnallani, sen jälkeen lähden Helsinkiin Kallion lukioon. Kallion lukion jälkeen menen sitten Teatterikorkeaan ja yritän niin kauan, että pääsen. Välillä itkin sen takia, että äiti sanoi, että hän ei halua päästää minua sinne, ja että minun pitää osoittaa käytökselläni, että osaan käyttäytyä. Pelkäsin etten pääsekkään Kallioon.

Pysyin suunnitelmissani siihen asti, kunnes meillä oli koulussa tulevien koulujen esittely, että mihin kannattaa hakea 9-luokalla. Siihen asti olin ihan varma, että olen menossa Kallioon, kunnes vanhempani iskivät totuuden kasvoille. Meillä ei ole varaa kustantaa mun opiskelua siellä. Voitte uskoa, mikä stressi siitä syntyi. Mihin mä nyt haen? Ajatuksena oli laittaa amis seuraavaksi vaihtoehdoksi, mutta koska olin varma Kallioon menemisestä, niin nyt olin tyhjän päällä, koska isäni ei antanut minun mennä amikseen. Oman paikkakunnan lukio ei tullut kysymykseenkään.

Lopulta laitoin hakupaperiin 4 eri koulua. Lisäksi hain yhteen kouluun, joka ei ollut yhteishaun sisäpuolella, ja jonne en siinä’ vaiheessa ainakaan olisi todellakaan halunnut. Laitoin Kallion edelleen ensimmäiseksi, koska halusin vielä edes yrittää pysyä suunnitelmissani ja unelmissani, jotka olivat juuri romuttuneet.

En kuitenkaan lähettänyt mitään papereita Kallioon, koska, no ymmärrätte varmaan, se olisi sattunut ihan helvetisti, jos olisin hakupapereissa päässyt sinne, mutta en olisi rahan vuoksi päässyt toteuttamaan unelmiani.

Kun minulle tuli kalliosta vielä koulu aikana puhelu, että ymmärränhän, että se haku kallioon on tavallaan mitätöity, koska en lähettänyt papereita. Toisena haussa ollut siis siirtyi ensimmäiseksi, ja se olikin sitten amis.

Se sattui. Tiesin, että nyt viimeistään on mahdotonta toteuttaa mun unelma loppuun.

Sain tulokset. Pääsin siihen kouluun, mikä ei ollut yhteishaussa mukana, ja sinne olen nyt sitten menossa. en ole täysin varma haluanko, mutta se on kuitenkin vain kolme vuotta. Lisäksi pääsin siihen toisena olleeseen amikseen.

Mä en oo varma, haluanko mä tällaista elämää. Onko tää nyt varmasti mun elämää? Mikä järki  mun on elää jonkun muun unelmaa, en mä haluu.

Saatanan säälittävä huomionhakija

 

Mul on nyt jo pitemmän aikaa ollu tosi turha olo.

Oikeastaan sen jälkeen, kun porukat on tienneet mun viiltelystä niiden suhtautuminen muhun muutui täysin. Ehkä joidenkin mielestä parempaan suuntaan, mutta mä kun olen tällainen kaikkeen tyytymätön ihminen,  mun mielstä ei. Silloin mulle huudettiin paljon enemmän ja tämä saattaa kyllä johtua siitä, että murroikäni oli pahimmillaan ja tei kaikkea oikeasti tyhmää, mutta kyllä minulle välillä huudettiin syyttäkin.

Siinä vaiheessa kun tein porukoista lastensuojelu ilmoituksen edelleen mielestäni syystä, porukoitten mulle huutaminen väheni entisestään, ja musta tuntuu, kuin musta ei enää välitettäisi ollenkaan. Porukoita ei kiinnosta, mitä mun elämässä tapahtuu, milloin tuun kotiin kyliltä tai mikään muukaan. Tässä yksi päivä testasin huvikseni, kuinka myöhään pitää olla kylillä, että tulee viestiä, että mun pitää mennä kotiin. No yhdeltätoista tuli, ja kun olin varma, että saisin huudot, niin ei mitään. Äiti vain sanoi, että yhdeksitoista kannattaa tulla kotiin.

Ja tästä en uskonut koskaan valittavani, mutta nykyään ne hommat jotka ennen annettiin mulle, menee nyt pikkuveljelle. Tulee tosi turha olo, kuin kukaan ei tarvitsisi minua mihinkään.

Okei. Nyt tää kuulostaa ihan saatanan säälittävältä huomion hakemiselta. Sitä mä en kyllä tarkoittanut, mutta ehkä mä sit oon sellanen.  Saatanan säälittävä huomionhakija.

Musta on tuntunu tosi ahdistavalta jo jonkun aikaa. Merkitenkö mä oikeasti kellekkään mitään? Eikö mun kannattais vain kuolla. Mä en tiedä jaksanka mä tapella elämää vastaan enää. Eilen join shamppoota, koska halusin vältää myrkkyjen juomisen (Okei nyt kirjoitettuna kuulostaa ihan helvetin typerältä :D) ja viiltelyn.

En tiedä jaksanko tapella tunnetta, mun pitää viiltää, vastaan. Nyt mulla ei ole edes enää mitään syytäkään, koska isostelut on hoidettu. Leiri meni muuten tosi hyvin.

Mua ei enää kiinnosta, mitä muut ajattelee musta, ja se on vaan hyvä juttu, mutta toisaalta se kiinnostaa, mitä ite ajattelen itsestäni.

Okei tää oli ehkä maailman sekavin postaus, mutta oli vaan pakko purkaa ajatuksia johonki. Kiitti jos jaksoit lukee mun avautumisen.

Tarvitsisin vain sylin jossa itkeä

 

Mulla on tällä hetkellä kauhea läheisyys kaipuu. Tuntuu, että viimeisimmästä halauksesta on ikuisuus, vaikka se olikin tasan viikko sitten, kun koulut loppuivat.

Siis haluaisin oikeasti vain, että joku tulisi ja halaisi minua kunnolla; halaaminen vähentää ahdistusta tosi paljon.

Mulla on ikävä kavereita. Haluisin vain, että nähtäisiin ja voisin vain halata. Haluaisin, että joku vain pitäisi minua sylissä ja saisin itkeä pahaa oloa pois. Mutta mistä mä sellaisen saisin.

Mä en tiedä mikä siinä on, mutta noin kaksi vuotta sitten sain vielä ahdistus kohtauksen, jos joku halasi minua (Itseasiassa tiedän miksi silloin niin kävi ja voin ehkä kertoa siitä joskus teillekin, mutta enemmän ihmetyttää tämän hetkinen tilanne.) mutta nykyään jos joku halaa, niin se helpottaa ahdistusta.

Tiedättekö sen tunteen, kun halaa jonkun kanssa ja tuntee, kuinka pahaa oloa vain häviää. Se on ihanaa ja varsinkin kaveri2 on todella hyvä purkamaan mun ahdistusta pelkästään halaamalla, mutta häneltä on todella vaikeaa saada halia.

Voi kun olisi joku joka tulisi ja halaisi minua…

 

Ei menny taaskaan ihan putkeen

Nyt voin luvata, että tästä postauksesta tulee sekava, koska olen väsynyt ja ajatus ei vain toimi, ja en saa yhtäkään järkevää lausetta kasaan,  haluan silti kirjoittaa. :D Musta tuntuu, ettei mun pitäis, koska kun äsken yritin kirjoittaa, niin sähköt meni, mutta ehkä olen nyt sairaan nopee, niin ne ei kerkeä mennä uudestaan :D

Mutta jälleen kerran TRIGGEROIVAA TEKSTIÄ, EI HEIKOIMMILLE
------------------------------------------------------------------------------------------

Eilinen ei mennyt ihan putkeen. Kävin kaveri2n kanssa kahdesti kylillä ja kävin töissä ja olin aamusta asti todella väsynyt 6h yöunien jälkeen. Kaveri2lle mun oli tarkoitus saada kerrottua edellisen postauksen aiheesta, mutta sain kerrottua vain, että siivosin.

Kun illalla lähdin käyttämään koiraa lenkillä väsyneenä ja turhautuneena itseeni, oli naapuri juopon näkeminen liikaa, koska rupesin empaattiseksi hänen lapsia ja vaimoaan kohtaan. Taustalla oli myös ahdistusta siitä, kun isä oli vähän hermostunut päivällä (tällä kertaa oikeasti vähän) ja äiti itki veljensä lähestyvää kuolemaa.

Molemmat ihan ymmärrettäviä juttuja, mutta koska olin edellisenä päivänä koskenut terällä ihoon ja se tuntui niin vitun hyvälle, että sain jonkin asteen paniikki kohtauksen. Juoksin koiran kanssa läheisen järven rannalle ja muisti siitä, miten pääsin järven nuotiopaikalle on kadonnut. Muistan vain, että pari jätkää käveli vastaan ja yritin vaikuttaa rennolta.

Menin nuotio paikalle ja yritin ensin viiltää terävällä puun palasella, mutta se ei tietenkään onnistunut. Sitten löysin nuotiosta puoli tyhjän kalja tölkin, tallasin sen ja kaadoin sisällön maahan ja rupesin vetämään iholla. Sen jälkeen muistan vain, että itkin hysteerisesti ja koira yritti rauhoitella minua. Seuraava muistikuva on, kun pesen rannettani järvessä, ettei äiti huomaa jälkiä, koska ne olivat tällä kertaa oikeasti ranteessa.

Käsi tihkui verta max. 10 min. Sitä tuli todella vähän, koska jäljet olivat todella pinta viiltoja.

En kyllä suosittele kenellekään kalja tölkkiä, se oli sen verran paska. Mä en jotenki uskalla mennä koskeen noihin, mitä mulla olisi kaapissa, ja tiesin etten saa viiltää kotona. Ei mulle kyllä tullut mieleenkään, että viiltelisin jollakin helvetin kalja tölkillä.

Mistä tiedän onko nää jäljet tulehtuneet? Ne on vielläkin turvoksissa ja punottaa siitä ympäriltä…

Mutta pelottavaa, että mä en ihan oikeasti muista osaa tapahtuneesta. Mitähän mun pään sisällä oikein tapahtuu K

Liian lähellä terää

TRIGGEROITUMISVAARA. LOPETA LUKEMINEN JOS KOET TRIGGEROITUVASI

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Eilen mä en tehnyt postauksen kirjoittamisen lisäksi muuta kuin siivonnut. Mä siivosin koko meidän talon yläkerran. Se oli mun jäljiltä ihan kamalassa kunnossa ja rupesi ärsyttämään, kun olen sotkenut niin pahasti, että neljä huonetta ui minun vaatteissani ja muissa tavaroissani. Ennen porukat olisivat valittaneet asiasta ja pakottaneet minut siivoamaan, mutta nyt he eivät olleet sanoneet mitään.

Siivosin vierashuoneen; se sujui hyvin ja sain sen nopeasti siistiksi, siellä kun oli lähinnä likaisia vaatteita.

Siivosin aulan. Siellä oli lähinnä pikkusisaruksieni tavaroita, mutta lattiat lainehtivat niistä.

Mutta sitten kun siivosin vessan, ei mennytkään ihan niin hyvin. Säilytän välineitä, joilla olen viillellyt vessan kaapissa.

Siivosin vessaa ihan normaalisti. Tyhjensin hyllyjä roskiin ja koriin, johon laitoin säilytettävät, jotta saan pyyhittyä hyllyt ja laitettua esineet siististi paikoilleen.

Pääsin hyllylle, jossa terät ovat. Otin niitä yksi kerrallaan käteen, ja laskin pöydälle, koska en tiennyt, säilytänkö ne vai heitänkö menemään. Yhtäkkiä vastaani tuli kerran käytetty huonosti toiminut terä ja muistot sen kertaisesta ahdistuksesta palasivat mieleeni. Mä rupesin itkeen. Mua ahdisti ihan kauheasti.

Nakkasin terän koriin, jossa on säilytettävät tavarat. Jatkoin hyllyn tyhjennystä kyyneleet silmissä ja löysin terän jolla olen tehnyt suurimman osan jäljistä, ja jota käytin ihan viiltelyn alkuaikoina. Niin ja mitähän mä siinä ahdistuksen keskellä hoksaan terä kädessä; Munhan on pakko kokeilla kannattaako tätä enää säilyttää, onko se jo liian tylsä… No seurauksena pienen pieni viilto nominationin alla. Eli kukaan ei onneksi tule sitä huomaamaan. Siitä tuskin tuli verta, mutta mua vituttaa. En onnistunut. Vittu mä oon paska. Luulis ettei voi olla kovin vaikeata olla vetämättä terää iholla, mutta tämä tyttöpä ei sitäkään osaa olla tekemättä.

Mä siivosin vessan loppuun ja sain laitettua terät takaisin hyllyyn. En mä oo valmis vielä luopumaan niistä. Nyt ne kuitenkin ovat ylähyllyllä, josta en niitä heti ensimmäisenä kaaqpin avattuani näe, joten mun ei ole pakko nähdä niitä vähään aikaan.

Jos mä saisin heitettyä ne pois, niin viiltely olisi ehkä helpompi lopettaa. Toisasalta en ole varma haluanko edes lopettaa viiltelyn kokonaan, koska se pyöri kuitenkin päässäni koko sen kaksi kuukautta, minkä pystyin olemaan viiltämättä. Ja en oo varma jaksanko tätä pahan olon ja ahdistuksen tunnetta, joiden purkamiseen en ole löytänyt muuta keinoa kuin viiltelyn.

Ja lisäksi olen huomannut, kun pahin ahdistus tulee, alan tuntea sellaista poltetta siinä kohdassa, johon yleensä viiltelen. Niin kuin kroppa pyytäisi minua satuttamaan itseäni. Oonko mä ihan sekasin? Mä en halua olla hullu. L

Mitä jos jään ihan yksin?

Mua pelottaa kesäloma. Odotin sitä, mutta silti minua pelottaa. Kavereilla on paljon suunnitelmia kesälle. Pelkään, ettei me nähdä kovinkaan usein ja sitten meidän välit etääntyy. Olen huono hankkimaan uusia ystäviä. Mitä jos mulla ei ole enää kohta ketään?

Pelottaa, sitten kun koulut alkavat, etten osaa tutustua keneenkään ja jään ihan yksin. Mä tarvitsen ystäviä pysyäkseni vahvana. Jos mulla ei ole ketään, niin silloin mulla ei oikeasti ole enää syytä elää.

Kesälomassa on se huono puoli, ettei ole mitään rytmiä, eikä näe ihmisiä säännöllisesti, jonka seurauksena etääntyy ihmisistä. Näin viimeksi eilen ystäviäni, mutta silti mulla on ikävä jo heitä. En oikeasti tiedä, miten selviän kesälomasta.

Eilen hillitsin itseni ahdistuksen tullessa ja onnistuin pitämään kädet siisteinä. Oli ihan kamalaa, kun tajusin, että taas se kesäloma oikeasti alkoi. Ja ei ole mitään varmuutta tulevasta. Oikeasti ei enää näe suurinta osaa niistä ihmisistä, joiden kanssa on viimeiset kolme vuotta ollut samassa huoneessa kuusi tuntia, viitenä päivänä viikossa.

Kesälomassa on paljon hyvääkin, mutta eilen illalla vain tuli ahdistava olo ja päähän tuli vain ne kaikki huonot puolet. Ehkä mun pitäisi opetella olemaan ahdistuksenkin aikana positiivisempi.  Mutta miten?

Kaveri2 sai eilen oman kämpän kesän ajaksi. Mulle iski kauhee ikäkriisi, ollaanko me oikeasti jo niin vanhoja. En halua vielä aikuiseksi. Mä en halua vielä sitä kaikkea vastuuta.

Miten mä tuun koskaan pärjäämään tässä elämässä?

Peruskoulu, se on loppu nyt

Meillä oli tänään viimeinen oikea päivä koulussa. Meillä oli kevätjuhla, ja koska olin mukana tanssimassa, vietin siellä sitten koko päivän. Huomenna pitää vielä käydä hakemassa kirkosta todistukset, mutta sitten peruskoulu on virallisesti ohi.

Peruskouluun on mahtunut ihan kaikkea. On ollut yksinoloa, feikkikavereita ja oikeita ystäviä.

Alakoulun olin aika lailla kokonaan yksin. Minulla oli ne ”kaverit” joiden kanssa pystyi välitunneilla leikkimään, mutta vapaa-ajalla olin yksin. Tietysti välillä olin jonkun kanssa läheisimmissä väleissä, mutta koko peruskoulun olin se, jolle opettaja määräsi parin, koska kukaan ei oikeasti halunnut pariksi.

Yläkoulussa löysin sitten toisilta luokilta aivan ihanat ystäväni, jotka välittävät oikeasti, eivätkä jauha (ainakaan mun tietääkseen :´´´D) paskaa selän takana. Heidän kanssaan voin olla oma itseni. Heistä oikeasti välitän.

 

On ollut myös parempaa ja huonompaa opettajaa. Joidenkin kanssa olen tullut hyvin juttuun, toiset taas olivat täysiä paskoja. Yksi sijainen aloitti kiusaamiseni alakoulussa. Jotkut opettajat, kuten luokanvalvojani on olleet tukena ja nostaneet minua ylös pohjalta.

ja vaikkei meillä ehkä ollutkaan paras luokka, niin jokainen luokassamme yläkoulussa oli tärkeä. Sen huomasi, kun yksi sairastui, ettei luokka ollut enää sama. Onneksi pidimme häneen yhteyttä. Meidän luokassa oli ihan mahtavia tyyppejä, ja vaikka jotkut heidän teot satuttivatkin, ja tuntui, etteivät he välitä, jäävät he silti mieleeni tärkeänä osana tätä elämän vaihetta.

Jotenkin uskomatonta, että peruskoulu on loppu. Sitä on jatkunut niin pitkään :D

Eikö se ollut niin, että kun yksi vaihe loppuu, niin toinen alkaa? Ehkä tämä elämä näyttää vielä jossain vaiheessa olevansa elettävä J

Miksei mulle kerrota mitään?

 

Tänään koulussa molemmilla kavereilla oli joku ongelma, mutta kumpikaan ei suostunut kertomaan mikä. Menin suoraa koulusta töihin. Kun tulin töistä kotiin, niin meidän tien liittymässä oli kaatunut moottoripyörällä yksi naapuri. Jäin auttamaan häntä. Onneksi ei ollut sattunut mitään; ainoastaan polvi vuosi verta.

Kun ajoin skootterillani pihaan huomasin tutun auton ja suoraan sanottuna se pilasi sen hetkisen tunnelman täysin. Sossu työntekijä oli tullut uuden perhetyöntekijän kanssa käymään.

Kun astuin ovesta sisään niin, kuulen äidin sanovan, että nyt se sitten yllätti meidät täältä. Ne oli vissiin salaa aikonu järjestää tapaamisensa, mutta pääsinkin aiemmin töistä, niin suunnitelma epäonnistui.

Ei siinä mitään uusi perhetyöntekijä vaikutti 1000000x paremmalta kuin hiiri. Se oli mukava ja antoi hyvän ensivaikutelman.

Mutta en ymmärrä, miksi tästä tapaamisesta ei voinut sanoa minulle. Tai ylipäätään siitä, että isä tietää lastensuojeluilmoituksesta. Mä oon vittu vaikka kuinka kauan pelännyt, miten se siihen reagoi, mutta sitten se onkin jo tiennyt vaikka kuinka kauan.

Miksei asioista, jotka liittyy muhun voi kertoa mulle? Ihan oikeasti. Olen jo 16-vuotias, eikö mulla ala olla oikeus tietää?

Ja ylipäätään miksi vitussa pitää pitää joku helvetin kokous salaa?

Ahdistus level 9/10 at the moment