En ole ihan varma olenko edes kertonut teille, mutta kämppis lähti pois asuntolasta viime viikolla. Se oli shokki mulle, koska se ei varoittanut sekuntiakaan aiemmin. Kuulin asiasta sillä hetkellä, kun hän oli jo kantanut tavaransa ulos huoneestamme ja pakkasi niitä poikaystävänsä autoon. Mä en osannut aavistaakkaan mitään sekuntiakaan aiemmin. Mulle tuli siinä tilanteessa ihan kauhea paniikki, miten pärjään yksin. Mä tiesin etten tule pärjäämään.
Mä tiesin, että tulen olemaan ahdistuneempi. Mä tiesin, että tunnen itseni yksinäiseksi. Mä tiesin etten vain tule pärjäämään yksin.
Pärjäisin muuten varmaan todella hyvin, mutta koska asun nyt omassa huoneessa, minulla on mahdollisuus viillellä ihan milloin vain. Mä voin vittu vaikka tappaa itteni tuonne, koska ei kukaan välitä musta kumminkaan oikeasti.
Mua ahdistaa tällä hetkellä ihan saatanasti se, kuinka yksin olen. Mä tarvin ihmisiä ympärilleni. Mä pelkään itseäni, kun mä olen yksin. Mua ahdistaa se, että nuo toiset, jotka asuvat alakerrassa, sulkevat ja lukitsevat oven aina kun he lukevat kokeisiin. Voisin olla hiljaa jos saisin olla jonkun seurassa. Voisin keskittyä kokeisiin lukemiseen vaikka kaikki huutaisivat kokoajan täyttä kurkkua. Kunhan vain saisin ihmisiä ympärilleni. Mä vain tarvin sen, että joku jaksais mun seuraa. Mä en vain selviä yksin, ja musta tuntuu, ettei kukaan ymmärrä mua. Mä vittu tarvin ihmisiä. Oonko mä ihan oikeasti ainoa, joka haluaisi huonekaverin, jottei tarvitsisi yöllä herätä tyhjässä huoneessa. Jotta siellä olisi edes joskus toinen ihminen samaan aikaan. Ois paikka jossa ei tarvitsisi olla yksin. Tottakai mä voin aina lähteä pois lamellista, etsimään mamuja seuraksi, mutta se ei ole sama asia.
Oonko mä nyt ihan oikeesti menossa sekasin, vai miks mä en selviä enään yksin? Pitäiskö mun vaan kuolla, niin en ois taakka ihmisille...
Mulla on muuten torstaina aika sille psykiatrille. Näämpähän ainakin jonkun, mutta sekin kuuntelee mua vain rahan takia. Eihän kukaan mua ilmaiseksi kuunteliskaan...
maanantai 26. syyskuuta 2016
lauantai 24. syyskuuta 2016
Ei vielkää olla tajuttu ettei jokainen oo saman värinen
Toi on suoraan Mikael Gabrielin uudesta biisist, joka oli uusimmasta vain elämää jaksosta. Mä rakastuin biisiin samantien. Biisin nimi on siis mun koti ei oo täällä.
Oikeasti mun pitäisi olla tällä hetkellä lukemassa kokeisiin, koska meillä on nyt koeviikko menossa, mutta mulla ei ole pitkiin aikoihin ollut näin hyvää kirjoitus inspistä, joten pakkohan se on nyt hyödyntää.
Mä en luokittele itseäni suvakiksi, enkä oikeasti tiennyt ennen lukioon menoa edes, että mitä se tarkoittaa. Miksi mun pitäisi edes luokitella itseäni, jos hyväksyn ihmiset. Jos hyväksyn ihmiset, jotka tulevat karkuun sotaa ja kuolemaa, ja jotka ovat juuri nähneet itsellensä tärkeimpien kuolevan. Miksi en hyväksyisi heitä sen takia, että heillä on vähän erillainen hiustenlaatu tai ihonväri. Mun mielestä on ihan järjetöntä, että esimerkiksi meidän koululla on tähän mennessä muutaman kerran käynyt pyörimässä solder odinit. Miksi naisia pitäisi puollustaa maahanmuuttajilta?
Jos naisia pitää joltain puollustaa, niin se on sitten kaikilta miehiltä. Ihan yhtälailla suomalaiset miehet raiskaa ja pahoinpitelee naisia suomessa, kuin maahanmuuttajatkin. Sitä vain korostetaan, jos sen tekee maahanmuuttaja. Sen takia luullaan, että kaikki maahanmuuttajat on pahoja ihmisiä. Näin ei todellakaan ole. Kaikki tekee virheitä, maahanmuuttajilla niistä vain nousee kohu.
Mielestäni jos joku ei ole turvassa omassa maassaan ja hän ei ole paha ihminen, niin miksei hän muka voisi tulla Suomeen. Jos heillä ei ole hyvä olla täälläkään, niin sitten he saavat halutessaan lähteä takaisin omaan maahansa. En mäkään voisi olla vieraassa maassa, jossa pitää yhtäkkiä sopeutua uuteen ilmastoon, oppia uusi kieli ja pelätä, että joku tulee tappamaan ihonvärin takia. Kokoajan on pelko, että joutuu takaisin omaan maahansa, jossa on sota käynnissä, ja tietää, että siellä on vielä perhe, joka saattaa kuolla hetkellä millä hyvänsä. En osaisi tilanteessa päättää haluaisinko olla elossa jos kaikki rakkaat kuolevat samalla. En kestäisi. Miksi me emme halua auttaa heitä jos heillä on hätä.
Tietenkään emme voi mitenkään olla täysin varmoja siitä, onko jokainen hyvä ihminen, mutta emme me voi leimata kaikkia pahoiksi ihmisiksi, jos joku tekee jotain väärää.
Käännetäämpä tilanne toisinpäin. Suomessa ja Euroopassa olisi ihan järkyttävä sota ja arikkaan pääsisi pakoon, jos olisi hyvä tuuri. Ne ottaisi rajallisen määrän ihmisiä sisään ja se olisi paikka jossa olisi edes vähän parempi olla. Kuitenkin jotkut afrikkalaiset vihaisivat sinua ihonvärisi vuoksi ja olisivat sitä vastaan, että olet turvassa niiden maassa. Ainut mahdollisuus saada lupa jäädä sinne olisi perustaa perhe nopeasti jonkun paikallisen kanssa, mutta mitä tahansa väärää tekisitkin joutuisit takaisin sodan keskelle. Minä ainakin pyytäisin jokaista vastaantulevaa naimisiin kanssani.
Oli jotenkin todella surullista kuulla, eräältä meidän koulun maahanmuuttajalta, että helsingissä niiden kaveri oli tappanut itsensä, koska ei ollut saanut lupaa jäädä Suomeen. Miksi ihmiset ovat niin itsekkäitä, etteivät ymmärrä toisten hätää, vaan oma nenä menee aina edelle.
Tää on jo vuosi 2016, miksei ihmiset vaan tajua, ettei ihonvärillä ole väliä, niinkuin ei silmienkään värillä.
Sori tästä tuli aika raju mielipiteenilmaisu, mutta toisaalta ajattelen juuri näin ja oli vain pakko purkaa tätä johonkin, älkää ottako liian vakavasti. Jos olette erimieltä, niin olisi mielenkiintoista kuulla perusteluja.
Oikeasti mun pitäisi olla tällä hetkellä lukemassa kokeisiin, koska meillä on nyt koeviikko menossa, mutta mulla ei ole pitkiin aikoihin ollut näin hyvää kirjoitus inspistä, joten pakkohan se on nyt hyödyntää.
Mä en luokittele itseäni suvakiksi, enkä oikeasti tiennyt ennen lukioon menoa edes, että mitä se tarkoittaa. Miksi mun pitäisi edes luokitella itseäni, jos hyväksyn ihmiset. Jos hyväksyn ihmiset, jotka tulevat karkuun sotaa ja kuolemaa, ja jotka ovat juuri nähneet itsellensä tärkeimpien kuolevan. Miksi en hyväksyisi heitä sen takia, että heillä on vähän erillainen hiustenlaatu tai ihonväri. Mun mielestä on ihan järjetöntä, että esimerkiksi meidän koululla on tähän mennessä muutaman kerran käynyt pyörimässä solder odinit. Miksi naisia pitäisi puollustaa maahanmuuttajilta?
Jos naisia pitää joltain puollustaa, niin se on sitten kaikilta miehiltä. Ihan yhtälailla suomalaiset miehet raiskaa ja pahoinpitelee naisia suomessa, kuin maahanmuuttajatkin. Sitä vain korostetaan, jos sen tekee maahanmuuttaja. Sen takia luullaan, että kaikki maahanmuuttajat on pahoja ihmisiä. Näin ei todellakaan ole. Kaikki tekee virheitä, maahanmuuttajilla niistä vain nousee kohu.
Mielestäni jos joku ei ole turvassa omassa maassaan ja hän ei ole paha ihminen, niin miksei hän muka voisi tulla Suomeen. Jos heillä ei ole hyvä olla täälläkään, niin sitten he saavat halutessaan lähteä takaisin omaan maahansa. En mäkään voisi olla vieraassa maassa, jossa pitää yhtäkkiä sopeutua uuteen ilmastoon, oppia uusi kieli ja pelätä, että joku tulee tappamaan ihonvärin takia. Kokoajan on pelko, että joutuu takaisin omaan maahansa, jossa on sota käynnissä, ja tietää, että siellä on vielä perhe, joka saattaa kuolla hetkellä millä hyvänsä. En osaisi tilanteessa päättää haluaisinko olla elossa jos kaikki rakkaat kuolevat samalla. En kestäisi. Miksi me emme halua auttaa heitä jos heillä on hätä.
Tietenkään emme voi mitenkään olla täysin varmoja siitä, onko jokainen hyvä ihminen, mutta emme me voi leimata kaikkia pahoiksi ihmisiksi, jos joku tekee jotain väärää.
Käännetäämpä tilanne toisinpäin. Suomessa ja Euroopassa olisi ihan järkyttävä sota ja arikkaan pääsisi pakoon, jos olisi hyvä tuuri. Ne ottaisi rajallisen määrän ihmisiä sisään ja se olisi paikka jossa olisi edes vähän parempi olla. Kuitenkin jotkut afrikkalaiset vihaisivat sinua ihonvärisi vuoksi ja olisivat sitä vastaan, että olet turvassa niiden maassa. Ainut mahdollisuus saada lupa jäädä sinne olisi perustaa perhe nopeasti jonkun paikallisen kanssa, mutta mitä tahansa väärää tekisitkin joutuisit takaisin sodan keskelle. Minä ainakin pyytäisin jokaista vastaantulevaa naimisiin kanssani.
Oli jotenkin todella surullista kuulla, eräältä meidän koulun maahanmuuttajalta, että helsingissä niiden kaveri oli tappanut itsensä, koska ei ollut saanut lupaa jäädä Suomeen. Miksi ihmiset ovat niin itsekkäitä, etteivät ymmärrä toisten hätää, vaan oma nenä menee aina edelle.
Tää on jo vuosi 2016, miksei ihmiset vaan tajua, ettei ihonvärillä ole väliä, niinkuin ei silmienkään värillä.
Sori tästä tuli aika raju mielipiteenilmaisu, mutta toisaalta ajattelen juuri näin ja oli vain pakko purkaa tätä johonkin, älkää ottako liian vakavasti. Jos olette erimieltä, niin olisi mielenkiintoista kuulla perusteluja.
keskiviikko 21. syyskuuta 2016
Vuoristorataa ylhäältä alas part. 3 (Turvassa sylissä)
Ensimmäinen osa: Vuoristorataa ylhäältä alas part. 1
Toinen osa:Vuoristorataa ylhäältä alas part. 2(tyttöystäväksi?)
Torstaina kaikki oli perseestä. Mua vitutti kaikki ihan saatanasti, koska menkat. Ne päätti alkaa torstaina. Ei siinä mitään, olin vain ihan saatanan vittuuntunut edellisen illan ja seuraavan päivän. Meille tuli asuntolaan käymään sellainen neljättä vuotta lukiossa käyvä ihan super mukava tyyppi. Se mietti, että pitäisi saada ikkunat pestyä. Ehdotin, että minä voin lähteä pesemään hänen ikkunansa, koska tykkään pestä ikkunoita.
Mukaan lähti muutama muukin tyyppi. Me mentiin sen tyypin auton kyydillä ja sen kyydissä on ihan parasta istua, koska se uskaltaa ajaa.
Pestiin sen ikkunat. S oli pesymässä tyypin ikkunaa, ja mä vain seisoin. Yhtäkkiä se tyyppi veti mut vain istumaan sen syliin. Mä olin ensin, että et sä jaksa mua. Se vain tiuskaisi, että jaksanpas. istuin sitten siinä. Mulle ei oo vuosiin tullut niin turvallista oloa. Se oli tosi jännä olo. Musta tuntu, ettei mitään pahaa voinut tapahtua sillä hetkellä.
Kun saimme pestyä ikkunat hänen talostaan, menimme ostamaan grilliltä hampurilaiset. Katsoimme viisi legendaa- leffan tyypin luona. Yhtäkkiä kämppis soitti minulle, että älkää tulko takaisin asuntolalle, ennen kuin he soittavat uudestaan, koska solder odinit pyörii siellä.
Mulle nousi pieni paniikki. Mua ahidisti niin saatanasti niin yhtäkkiä, etten tiennyt mitä tehdä.
Päädyin kaatumaan vain tyypin syliin, koska istuin hänen vieressään. Se auttoi vähän. Makasin loppu leffan hänen kainalossaan. Hän hipsutti hiuksiani ja siinä hänen kainalossaan oli vain jotenkin niin turvallista olla.
Myöhemmin soitettiin, etteivät nämä solder odinit tee mitään, että voimme tulla takaisin. Katsoimme leffan loppuun. Tyypin kainalossa oli jotenkin niin turvallista. En tiedä miksi. Kun leffa loppui, makasin vielä ainakin puolituntia hänen kainalossaan, ja hän silitti minua. Mun oli vaan jotenkin niin hyvä olla siinä. Oikeasti.
Kun pääsimme takaisin, menin vielä s:n ja tyypin mukaan kessulle, vaikka olin ihan jäässä. Tyypillä oli villa paita päällä ja hän oti minut kainaloonsa. Musta tuntui, etten halua tilanteen koskaan loppuvan.
Mä rupesin tänään miettimään, että mua täytyy vaivata joku, koska ei normaali ihminen tarvitse niin paljon haleja kuin minä. Voisikohan se olla jokin riippuvuus?
Toinen osa:Vuoristorataa ylhäältä alas part. 2(tyttöystäväksi?)
Torstaina kaikki oli perseestä. Mua vitutti kaikki ihan saatanasti, koska menkat. Ne päätti alkaa torstaina. Ei siinä mitään, olin vain ihan saatanan vittuuntunut edellisen illan ja seuraavan päivän. Meille tuli asuntolaan käymään sellainen neljättä vuotta lukiossa käyvä ihan super mukava tyyppi. Se mietti, että pitäisi saada ikkunat pestyä. Ehdotin, että minä voin lähteä pesemään hänen ikkunansa, koska tykkään pestä ikkunoita.
Mukaan lähti muutama muukin tyyppi. Me mentiin sen tyypin auton kyydillä ja sen kyydissä on ihan parasta istua, koska se uskaltaa ajaa.
Pestiin sen ikkunat. S oli pesymässä tyypin ikkunaa, ja mä vain seisoin. Yhtäkkiä se tyyppi veti mut vain istumaan sen syliin. Mä olin ensin, että et sä jaksa mua. Se vain tiuskaisi, että jaksanpas. istuin sitten siinä. Mulle ei oo vuosiin tullut niin turvallista oloa. Se oli tosi jännä olo. Musta tuntu, ettei mitään pahaa voinut tapahtua sillä hetkellä.
Kun saimme pestyä ikkunat hänen talostaan, menimme ostamaan grilliltä hampurilaiset. Katsoimme viisi legendaa- leffan tyypin luona. Yhtäkkiä kämppis soitti minulle, että älkää tulko takaisin asuntolalle, ennen kuin he soittavat uudestaan, koska solder odinit pyörii siellä.
Mulle nousi pieni paniikki. Mua ahidisti niin saatanasti niin yhtäkkiä, etten tiennyt mitä tehdä.
Päädyin kaatumaan vain tyypin syliin, koska istuin hänen vieressään. Se auttoi vähän. Makasin loppu leffan hänen kainalossaan. Hän hipsutti hiuksiani ja siinä hänen kainalossaan oli vain jotenkin niin turvallista olla.
Myöhemmin soitettiin, etteivät nämä solder odinit tee mitään, että voimme tulla takaisin. Katsoimme leffan loppuun. Tyypin kainalossa oli jotenkin niin turvallista. En tiedä miksi. Kun leffa loppui, makasin vielä ainakin puolituntia hänen kainalossaan, ja hän silitti minua. Mun oli vaan jotenkin niin hyvä olla siinä. Oikeasti.
Kun pääsimme takaisin, menin vielä s:n ja tyypin mukaan kessulle, vaikka olin ihan jäässä. Tyypillä oli villa paita päällä ja hän oti minut kainaloonsa. Musta tuntui, etten halua tilanteen koskaan loppuvan.
Mä rupesin tänään miettimään, että mua täytyy vaivata joku, koska ei normaali ihminen tarvitse niin paljon haleja kuin minä. Voisikohan se olla jokin riippuvuus?
maanantai 19. syyskuuta 2016
Vuoristorataa ylhäältä alas part. 2 (Tyttöystäväksi?)
Ensimmäinen: Vuoristorataa ylhäältä-alas-part1
Kolmas:Vuoristorataa ylhältä alas pt. 3(turvassa sylissä)
Tiistai oli vähintäänkin outo päivä. Mä juttelin kahden mamun kanssa messengerissä. Molemmat niiistä on meidän koululta. Molempia ajattelin kaveri mielessä aluksi. Kumpikaan e ajatellut minua kaveri mielessä. Tilanne päätyi siihen, että sain kaksi seurustelupyyntöä minuutin sisään.
Toinen niistä, Hassan, pyysi jo edellisenä päivänä minulta snäppiä ja facebookkia. Seuraavana aamuna tuli vielä toinen, kutsutaan nyt vaikka at:ksi koska en muista hänen oikeaa nimeään :,D, juttelemaan messengerissä.
Juttelin päivän ajan heille. Illalla yksi kaverini tarvitsi tupakkaa ja päädyin kysymään molemmilta, kun toinen ei vastannut ensin. At oli koko illan pyytänyt minua näkemään hänet, ja nyt hän suostui etsimään jostain tupakkaa, jos vain näkisi minut. Hassankin lupasi tuoda tupakkaa.
Tilanne siis oli, että minulla oli tupla buukkaus treffit samassa paikassa :D Laitoin At:lle viestiä etten pääsekkään ja hän harmistui, mutta kävin hassanin ja kaverini kanssa tupakalla ja meillä oli hauskaa. Pääsimme sisälle ja varmistin, että Hassan on sisällä, niin laitoin atlle viestiä, että mennään nyt tupakalle. Hän vastasi ok.
Kaverini poltti toisen tupakan putkeen, ja atlla oli myös joku kaveri, eikä me koko tilanteen aikana puhuttu toisillemme. kun kaverini oli polttanut tupakan loppuun, at oli, että minun pitää tulla hänen kanssaan vähän syrjemmälle. Hän kysyi minua tyttöystäväksi ja annoin pakit. Selitin, etten tällä hetkellä halua poikaystävää.
Kun kävelimme takaisin asuntolalle, niin Hassanilta tulee messengerissä viesti, että hän haluaa olla minun poikaystäväni. Voitte varmaan kuvitella sen hetkiset ajatukseni :D
Sanoin, että puhutaan f2f myöhemmin. Kävin taas minuutin sisällä, ja lähdimme uudestaan kaverini kanssa Hassanin kanssa tupakalle. Hän yritti kysyä kysymystään uudestaan, mutta sanoin vain, etten tiedä vielä.
Vielä kerran tupakkapaikalle mennessä Hassan kysyi taas. Vastasin, että haluan tutustua häneen ensin. Niin me sovimme, että ainakin näin alkuun olemme vain kavereita. Nämä mamut on kyllä erittäin nopeita etenemään suhteissa, joten saa nähdä minä päivänä hän taas tulee kysymään.
Mutta ihana saada vähän vaihtelua jo liian pitkään jatkuneeseen masennuskauteen :D
Onko teillä kokemusta suhteista maahanmuuttajiin? Kannattaako se?
Kolmas:Vuoristorataa ylhältä alas pt. 3(turvassa sylissä)
Tiistai oli vähintäänkin outo päivä. Mä juttelin kahden mamun kanssa messengerissä. Molemmat niiistä on meidän koululta. Molempia ajattelin kaveri mielessä aluksi. Kumpikaan e ajatellut minua kaveri mielessä. Tilanne päätyi siihen, että sain kaksi seurustelupyyntöä minuutin sisään.
Toinen niistä, Hassan, pyysi jo edellisenä päivänä minulta snäppiä ja facebookkia. Seuraavana aamuna tuli vielä toinen, kutsutaan nyt vaikka at:ksi koska en muista hänen oikeaa nimeään :,D, juttelemaan messengerissä.
Juttelin päivän ajan heille. Illalla yksi kaverini tarvitsi tupakkaa ja päädyin kysymään molemmilta, kun toinen ei vastannut ensin. At oli koko illan pyytänyt minua näkemään hänet, ja nyt hän suostui etsimään jostain tupakkaa, jos vain näkisi minut. Hassankin lupasi tuoda tupakkaa.
Tilanne siis oli, että minulla oli tupla buukkaus treffit samassa paikassa :D Laitoin At:lle viestiä etten pääsekkään ja hän harmistui, mutta kävin hassanin ja kaverini kanssa tupakalla ja meillä oli hauskaa. Pääsimme sisälle ja varmistin, että Hassan on sisällä, niin laitoin atlle viestiä, että mennään nyt tupakalle. Hän vastasi ok.
Kaverini poltti toisen tupakan putkeen, ja atlla oli myös joku kaveri, eikä me koko tilanteen aikana puhuttu toisillemme. kun kaverini oli polttanut tupakan loppuun, at oli, että minun pitää tulla hänen kanssaan vähän syrjemmälle. Hän kysyi minua tyttöystäväksi ja annoin pakit. Selitin, etten tällä hetkellä halua poikaystävää.
Kun kävelimme takaisin asuntolalle, niin Hassanilta tulee messengerissä viesti, että hän haluaa olla minun poikaystäväni. Voitte varmaan kuvitella sen hetkiset ajatukseni :D
Sanoin, että puhutaan f2f myöhemmin. Kävin taas minuutin sisällä, ja lähdimme uudestaan kaverini kanssa Hassanin kanssa tupakalle. Hän yritti kysyä kysymystään uudestaan, mutta sanoin vain, etten tiedä vielä.
Vielä kerran tupakkapaikalle mennessä Hassan kysyi taas. Vastasin, että haluan tutustua häneen ensin. Niin me sovimme, että ainakin näin alkuun olemme vain kavereita. Nämä mamut on kyllä erittäin nopeita etenemään suhteissa, joten saa nähdä minä päivänä hän taas tulee kysymään.
Mutta ihana saada vähän vaihtelua jo liian pitkään jatkuneeseen masennuskauteen :D
Onko teillä kokemusta suhteista maahanmuuttajiin? Kannattaako se?
perjantai 16. syyskuuta 2016
Vuoristorataa ylhäältä alas part.1
Mulla olisi ollut niin monena päivänä kirjoitettavaa viime viikolla, koska niin paljon tapahtui. Tekstiä en kuitenkaan saanut aikaiseksi, joten kirjoitan nyt. Koska ei ole mitään järkeä tunkea tätä kaikkea yhteen postaukseen, niin ajoitan kolme eri postausta, joista tämän julkaisen heti tänään. Linkkaan postaukset toisiinsa.
Tämän postauksen asiat tapahtuivat viime sunnuntaina ja alku viikosta.
Kun pääsin asuntolalle takaisin, odotin vain, että Jasu tulisi takaisin, koska minulla oli häntä hirveä ikävä. Kun hän tuli, halasin häntä ensimmäisenä. Hän lähti heti sen jälkeen omaan huoneeseensa. Myöhemmin kysyin häneltä, voinko tulla yläkertaan. Hän sanoi, että lukee enkun sanoja, niin ettei halua minua häiritsemään häntä. Hän pahoitteli asiaa. Minulle se oli ihan fine, koska en osannut ajatella siinä olevan mitään pahaa.
Myöhemmin hän tuli alakertaan syömään ja hän oli jotenkin ahdistuneen oloinen. Tuijotin häntä yrittäen saada selvää, mikä häntä vaivaa, mutta ei. Hän lähti takaisin ylös huoneeseensa, ja ajattelin, että nyt ei ole kaikki ihan hyvin, mutta en tehnyt mitään asialle ja unohdin lähinnä koko asian.
Illalla luin vielä yksin sanoja keittiössä, koska kämppis oli jo nukkumassa. Yhtäkkiä Jasulta tuli viesti: Ootko sä ihastunu muhun?
Mun reaktio oli lähinnä mitä vittua. Kerroin, etten ole, ja että se on mulle vain todella tärkeä ystävä. Hän kysyi, miksi sitten tuijotan ja halaan häntä niin paljon.
Mua rupesi vituttamaan. Vastasin totuuden mukaisesti, että tuijotan, koska yritän tulkita, millä tuulella hän on. Kerroin halaamisesta, että teen sitä nykyään paljon vähemmän hänelle, kuin muille siellä tai muualla.
Lopulta keskustelu whatsappissa päättyi siihen, että sanoin, etten halaa häntä enään.
Kaikista eniten minua vitutti, koska hänen ei olisi tarvinnut kuin kävellä portaat alas, mutta ei. Piti laittaa viestillä.
Itkin keittiössä. Sattui niin perkeleesti. Kun menin huoneeseen, kämppis olikin vielä hereillä. Makasin ensin hiljaa sängyssä pitkään, ja sitten sanoin, että yks ihminen teki mulle vitun paskasti just äsken. En kertonut kuka, mutta kämppis osasi auttaa ahdistukseen alkamalla höpöttelemään jostain ihan muusta aiheesta. Sain nukuttua.
Seuraavana päivänä koulussa yritin olla edes katsomatta häntä, eikä meidän katseet kohdanneet koko koulupäivän aikana. Oli vitun paska olo koko ajan, koska inhoa toisen ignoraamista. Toisaalta sen edellis illan viestit sattuivat yhä, joten en olisi edes pystynyt olemaan normaalisti hänen seurassaan.
Kun koulu loppui, ja pääsin takaisin asuntolaan, hän tuli halaamaan minua, ja sanoi, ettei tarkoittanut, että minun pitää kokonaan lopettaa hänen kanssaan oleminen. Sen jälkeen asia unohdettiin vain, mutta en ole halannut häntä ilman kysymistä enään. On jotenkin vaikeaa, koska olen tottunut vain halaamaan ihmisiä, mutta häntä en saa, vaikka hän on yksi tärkeimmistä. Musta vain tuntuu, ettei Jasu välitä musta oikeasti paskaakaan.
Toinen osa:Vuoristorataa ylhäältä alas part2
Kolmas osa:Vuoristorataa ylhäältä alas pt.3 (turvassa sylissä)
Tämän postauksen asiat tapahtuivat viime sunnuntaina ja alku viikosta.
Kun pääsin asuntolalle takaisin, odotin vain, että Jasu tulisi takaisin, koska minulla oli häntä hirveä ikävä. Kun hän tuli, halasin häntä ensimmäisenä. Hän lähti heti sen jälkeen omaan huoneeseensa. Myöhemmin kysyin häneltä, voinko tulla yläkertaan. Hän sanoi, että lukee enkun sanoja, niin ettei halua minua häiritsemään häntä. Hän pahoitteli asiaa. Minulle se oli ihan fine, koska en osannut ajatella siinä olevan mitään pahaa.
Myöhemmin hän tuli alakertaan syömään ja hän oli jotenkin ahdistuneen oloinen. Tuijotin häntä yrittäen saada selvää, mikä häntä vaivaa, mutta ei. Hän lähti takaisin ylös huoneeseensa, ja ajattelin, että nyt ei ole kaikki ihan hyvin, mutta en tehnyt mitään asialle ja unohdin lähinnä koko asian.
Illalla luin vielä yksin sanoja keittiössä, koska kämppis oli jo nukkumassa. Yhtäkkiä Jasulta tuli viesti: Ootko sä ihastunu muhun?
Mun reaktio oli lähinnä mitä vittua. Kerroin, etten ole, ja että se on mulle vain todella tärkeä ystävä. Hän kysyi, miksi sitten tuijotan ja halaan häntä niin paljon.
Mua rupesi vituttamaan. Vastasin totuuden mukaisesti, että tuijotan, koska yritän tulkita, millä tuulella hän on. Kerroin halaamisesta, että teen sitä nykyään paljon vähemmän hänelle, kuin muille siellä tai muualla.
Lopulta keskustelu whatsappissa päättyi siihen, että sanoin, etten halaa häntä enään.
Kaikista eniten minua vitutti, koska hänen ei olisi tarvinnut kuin kävellä portaat alas, mutta ei. Piti laittaa viestillä.
Itkin keittiössä. Sattui niin perkeleesti. Kun menin huoneeseen, kämppis olikin vielä hereillä. Makasin ensin hiljaa sängyssä pitkään, ja sitten sanoin, että yks ihminen teki mulle vitun paskasti just äsken. En kertonut kuka, mutta kämppis osasi auttaa ahdistukseen alkamalla höpöttelemään jostain ihan muusta aiheesta. Sain nukuttua.
Seuraavana päivänä koulussa yritin olla edes katsomatta häntä, eikä meidän katseet kohdanneet koko koulupäivän aikana. Oli vitun paska olo koko ajan, koska inhoa toisen ignoraamista. Toisaalta sen edellis illan viestit sattuivat yhä, joten en olisi edes pystynyt olemaan normaalisti hänen seurassaan.
Kun koulu loppui, ja pääsin takaisin asuntolaan, hän tuli halaamaan minua, ja sanoi, ettei tarkoittanut, että minun pitää kokonaan lopettaa hänen kanssaan oleminen. Sen jälkeen asia unohdettiin vain, mutta en ole halannut häntä ilman kysymistä enään. On jotenkin vaikeaa, koska olen tottunut vain halaamaan ihmisiä, mutta häntä en saa, vaikka hän on yksi tärkeimmistä. Musta vain tuntuu, ettei Jasu välitä musta oikeasti paskaakaan.
Toinen osa:Vuoristorataa ylhäältä alas part2
Kolmas osa:Vuoristorataa ylhäältä alas pt.3 (turvassa sylissä)
perjantai 9. syyskuuta 2016
Jos ajatukset kävisivät toteen, olisin jo kuollut
Sori oikeesti! Tämä mun kirjoitustahti kaipaisi tiheennystä, mutta se aika vain loppuu joka vitun päivä kesken. Tässä on tapahtunutkin nyt jotain ja haluan kertoa teille.
Triggeroitumisvaara
------------------------
Keskiviikkona Jasulla oli tosi paha olla. Yritin auttaa häntä, mutta hän halusi olla yksin. Illalla hän kuitenkin soitti minulle yläkerrasta. Hän pyysi minut syrjempään, ettei muut kuule. Hän kysyi onko minulla teriä...
Vastasin, että on, mutta ne pitää ensin tehdä. Mä olin shokissa. Mua ahdisti. Se halusi terän. Mä halusin ensin nähdä sen. Kämppis ei onneksi huomannut, kun otin terän kaapista. Menin ylös. Tein hänelle terän ja kerroin, että oikeasti välitän, enkä halua menettää häntä. Hän hoputti minua pois.
Menin takaisin omaan huoneeseen ja snäppäsin hänelle, että kuinka väärin tiesin tekeväni. (Huono omatunto hipoi oikeasti niin korkealla pilvissä, etten voinut ajatella mitään muuta.
Yöllä hän tuli vielä käymään alakerrassa. Hän näytti jäljet. Helpotuin, koska ne eivät näyttäneet syvemmiltä, kuin mitä olen itselleni joskus tehnyt. Silti muhun sattui. Mä tein niin helvetin väärin.
Hän lähti yläkertaan. Itse jäin keittiöön ja se huono omatunto, mikä mulla oli, oli aivan järjetön. Itkin hiljaa muiden nukkuessa.
Seuraavana päivänä onnistuin vetämään päälleni panssarin, ettei kukaan huomaisi ahdistustani. Olin "iloinen". Onnistuin saamaan ainakin suurimman osan ihmisistä siihen uskoon. Koko päivän yritin olla ihmisten seurassa, etten muista ahdistusta, joka piilee panssarin alla.
Kun menimme syömään, halasin Zeiniä. Hän kysyi, onko kaikki hyvin. Yllätyin kysymykestä, koska halailen muutenkin opistolla ihmisiä paljon. Se auttaa vähän ahdistukseen, ja siitä tulee aina parempi mieli, jos joku halaa. Haluan parantaa kaikkien olotilaa. Vastaan, että ainakin mä luulen niin. Hän sanoo, että voin tulla juttelemaan hänelle jos siltä tuntuu.
Illan roikuin keittiössä ja yritin väkisin viihtyä ihmisten kanssa. He eivät kuitenkaan jaksaneet seuraani, ja niin päädyin yksin omaan huoneeseen, koska kämppiskin oli jossain muualla. Luin historian kappaleen, mutten voinut olla ajattelematta, kuinka paska ihminen olen, kun annan minulle tärkeälle ihmiselle teriä. En voinut myöskään olla ajattelematta, että minulla oli kaapissa lisää teriä.
En kestänyt enään ja niin lähdin kävelemään pihalle. Keittiöön oli ilmestynyt taas porukkaa ja yksi kysyi, että onko mulla kaikki okei. Ynisin vain jotain vastaukseksi ja lähdin pihalle. Heti kun pääsin ovesta ulos kyyneleet nousivat silmiin.
Kävelin ehkä muutaman sata metriä ja työnsin sorme kurkkuun. En saanut oikein mitään ulos, vaikka olin vain syönyt ja syönyt koko päivän.
Jatkoin matkaa ja kävelin 1,5 tunnissa 6 km. Ainut vain, että matkalla jouduin ylittämään 4 kertaa junaraiteet ja kahdesti eri sillan. Mun olisi tehnyt mieli joka vitun raiteilla jäädä siihen makaamaan ja odottamaan junaa. Mun teki niin saatanasti mieli hypätä sillalta alas, vaikka en olisi tod. näk. edes kuollut siihen.
Triggeroitumisvaara
------------------------
Keskiviikkona Jasulla oli tosi paha olla. Yritin auttaa häntä, mutta hän halusi olla yksin. Illalla hän kuitenkin soitti minulle yläkerrasta. Hän pyysi minut syrjempään, ettei muut kuule. Hän kysyi onko minulla teriä...
Vastasin, että on, mutta ne pitää ensin tehdä. Mä olin shokissa. Mua ahdisti. Se halusi terän. Mä halusin ensin nähdä sen. Kämppis ei onneksi huomannut, kun otin terän kaapista. Menin ylös. Tein hänelle terän ja kerroin, että oikeasti välitän, enkä halua menettää häntä. Hän hoputti minua pois.
Menin takaisin omaan huoneeseen ja snäppäsin hänelle, että kuinka väärin tiesin tekeväni. (Huono omatunto hipoi oikeasti niin korkealla pilvissä, etten voinut ajatella mitään muuta.
Yöllä hän tuli vielä käymään alakerrassa. Hän näytti jäljet. Helpotuin, koska ne eivät näyttäneet syvemmiltä, kuin mitä olen itselleni joskus tehnyt. Silti muhun sattui. Mä tein niin helvetin väärin.
Hän lähti yläkertaan. Itse jäin keittiöön ja se huono omatunto, mikä mulla oli, oli aivan järjetön. Itkin hiljaa muiden nukkuessa.
Seuraavana päivänä onnistuin vetämään päälleni panssarin, ettei kukaan huomaisi ahdistustani. Olin "iloinen". Onnistuin saamaan ainakin suurimman osan ihmisistä siihen uskoon. Koko päivän yritin olla ihmisten seurassa, etten muista ahdistusta, joka piilee panssarin alla.
Kun menimme syömään, halasin Zeiniä. Hän kysyi, onko kaikki hyvin. Yllätyin kysymykestä, koska halailen muutenkin opistolla ihmisiä paljon. Se auttaa vähän ahdistukseen, ja siitä tulee aina parempi mieli, jos joku halaa. Haluan parantaa kaikkien olotilaa. Vastaan, että ainakin mä luulen niin. Hän sanoo, että voin tulla juttelemaan hänelle jos siltä tuntuu.
Illan roikuin keittiössä ja yritin väkisin viihtyä ihmisten kanssa. He eivät kuitenkaan jaksaneet seuraani, ja niin päädyin yksin omaan huoneeseen, koska kämppiskin oli jossain muualla. Luin historian kappaleen, mutten voinut olla ajattelematta, kuinka paska ihminen olen, kun annan minulle tärkeälle ihmiselle teriä. En voinut myöskään olla ajattelematta, että minulla oli kaapissa lisää teriä.
En kestänyt enään ja niin lähdin kävelemään pihalle. Keittiöön oli ilmestynyt taas porukkaa ja yksi kysyi, että onko mulla kaikki okei. Ynisin vain jotain vastaukseksi ja lähdin pihalle. Heti kun pääsin ovesta ulos kyyneleet nousivat silmiin.
Kävelin ehkä muutaman sata metriä ja työnsin sorme kurkkuun. En saanut oikein mitään ulos, vaikka olin vain syönyt ja syönyt koko päivän.
Jatkoin matkaa ja kävelin 1,5 tunnissa 6 km. Ainut vain, että matkalla jouduin ylittämään 4 kertaa junaraiteet ja kahdesti eri sillan. Mun olisi tehnyt mieli joka vitun raiteilla jäädä siihen makaamaan ja odottamaan junaa. Mun teki niin saatanasti mieli hypätä sillalta alas, vaikka en olisi tod. näk. edes kuollut siihen.
Tyyppi, joka kysyi keittiössä minulta, onko minulla kaikki hyvin, laittoi snäppiä. Hän kyseli uudestaan ja vastasin ei. Sanoin, että koitan selvitellä päätäni. Hän olisi kuunnellut snäpissä, mutten halunnut avautua.
Kun pääsin yhdentoista aikaan illalla takaisin asuntolaan, oli meidän huone jälleen täynnä porukkaa. Vedin panssarin taas päälle ja kärsin sisimmässäni. Mutta tätä on elämä. Täyttä paskaa.
lauantai 3. syyskuuta 2016
Ihminen ei todellakaan aina ole sitä, mitä siitä puhutaan!
Mulle iski torstaina kauhea blogi innostus, ja mulla olisi ollut täydellinen postaus aihekin, mutta en kerennyt ja ajattelin kirjoittaa siitä nyt. Tämä aihe ei ole enään niin ajankohtainen, mutta pyörii silti päässä, joten kirjoitan nyt.
Meidän koulussa on myös kumppiluokkalaisia, ja he asuvat samassa asuntolassa. Heidän koulunsa alkoi melkein viikkoa myöhemmin kuin, meidän lukiolaisten. Jostain syystä heillä oli ollut huonompi maine edellisessä koulussa (?) ja heidät tuntevat ihmisillä oli suuria ennakkoluuloja heitä kohtaan. Kaveri2:lta olin kuullut jo heistä toisen nimen ja se ei ollut hyvässä yhteydessä. Joku asuntolassa rupesi levittämään heistä paskaa, ja loppujen lopuksi he olivat varastelevia huoria, joihin ei kannata tutustua.
Otin riskin ja aloin tutustua heihin. Toinen näytti aluksi todella pelottavalta, vaikka onkin todellaa lyhyt. Hän kuitenkin hymyili minulle joka kerta, kun katseemme kohtasivat, ja ihmettlin asiaa. Hänellä on maailman söpöin hymy, joka on myös todella tarttuva. Hän ei todellakaan ole varasteleva huora, ja kokoajan tutustun häneen aina vain mielummin. Hän vaikuttaa aivan todella mukavalta ihmiseltä. Hän ei asu asuntolassa, kuin harvoin, joten se vähän hidastaa tutustumista.
Toinen taas on myös todella mukava ja hänen kainaloon menin jo yhdellä kertaa, kun ahdisti. Hän osaa halata ja lohduttaa. Hän oli aluksi paljon omassa huoneessaan, mutta kun rohkaistuimme ja pyysimme hänet alas meidän seuraamme keittiöön on tutustuminen voinut alkaa, ja olen todella onnellinen, että olen tutustunut. Hän on ihana ihminen.
Joku ilta tuli puheeksi keittiössä näistä tytöistä toisen kanssa, että miten hän on niin erilainen, kuin mitä hänestä on puhuttu. Hän kertoi toiselle ja he rupesivat kyselemään, että mitä heistä on puhuttu. He pyysivät nimiä, mutta kukaan ei muistanut, kuka oli puhunut ja kukaan ei muistanut. Kaikki muistivat vain, että oli puhuttu. Lopulta he rupesivat uhkailemaan tekevänsä asiasta ison jutun, jos kukaan ei myönnä sitä heille. Muutama myönsi.
Yhtenä päivänä kymppien luokanvalvoja ja meidän ykkösten ryhmän ohjaaja tuli hakemaan meitä ykkösen tyttöjä yhden tunnin ajaksi kymppien luokkaan. Meille puhuttiin siitä, että tällainen nimittely pitää saada loppumaan. Se tilanne hoidettiin hyvin. Ainut ongelma oli, että se kymppi, jolla on ihana hymy, hymyili minulle alussa ja koko homman mun oli vain pakko yrittää olla hymyilemättä, koska se ei sovi tilnteeseen.
Meille puhuttiin siitä, että jos joku sanoo huoraksi, niin vaikka se olisi paras kaveri, niin silti se vähän kirpaisee. Olen samaa mieltä, ja niin oli kaikki muutkin siellä. Enää en sano edes läpällä ketään huoraksi. En ole ennenkään sanonut, ainakaan usein.
Kaikista eniten mua rupesi vituttamaan, kun se paskan jauhaminen ei edes loppunut tuohon. Se sama ihminen, joka nuo edellisetkin laittoi liikkeelle, jatkaa edelleen. Todennäköisesti minustakin hän puhuu paskaa, koska olen tähän mennessä kuullut hänen puhuneen suunnilleen kaikista muista asuntolassa asuvista paskaa. Vituttaa tuollaiset ihmiset.
Meidän koulussa on myös kumppiluokkalaisia, ja he asuvat samassa asuntolassa. Heidän koulunsa alkoi melkein viikkoa myöhemmin kuin, meidän lukiolaisten. Jostain syystä heillä oli ollut huonompi maine edellisessä koulussa (?) ja heidät tuntevat ihmisillä oli suuria ennakkoluuloja heitä kohtaan. Kaveri2:lta olin kuullut jo heistä toisen nimen ja se ei ollut hyvässä yhteydessä. Joku asuntolassa rupesi levittämään heistä paskaa, ja loppujen lopuksi he olivat varastelevia huoria, joihin ei kannata tutustua.
Otin riskin ja aloin tutustua heihin. Toinen näytti aluksi todella pelottavalta, vaikka onkin todellaa lyhyt. Hän kuitenkin hymyili minulle joka kerta, kun katseemme kohtasivat, ja ihmettlin asiaa. Hänellä on maailman söpöin hymy, joka on myös todella tarttuva. Hän ei todellakaan ole varasteleva huora, ja kokoajan tutustun häneen aina vain mielummin. Hän vaikuttaa aivan todella mukavalta ihmiseltä. Hän ei asu asuntolassa, kuin harvoin, joten se vähän hidastaa tutustumista.
Toinen taas on myös todella mukava ja hänen kainaloon menin jo yhdellä kertaa, kun ahdisti. Hän osaa halata ja lohduttaa. Hän oli aluksi paljon omassa huoneessaan, mutta kun rohkaistuimme ja pyysimme hänet alas meidän seuraamme keittiöön on tutustuminen voinut alkaa, ja olen todella onnellinen, että olen tutustunut. Hän on ihana ihminen.
Joku ilta tuli puheeksi keittiössä näistä tytöistä toisen kanssa, että miten hän on niin erilainen, kuin mitä hänestä on puhuttu. Hän kertoi toiselle ja he rupesivat kyselemään, että mitä heistä on puhuttu. He pyysivät nimiä, mutta kukaan ei muistanut, kuka oli puhunut ja kukaan ei muistanut. Kaikki muistivat vain, että oli puhuttu. Lopulta he rupesivat uhkailemaan tekevänsä asiasta ison jutun, jos kukaan ei myönnä sitä heille. Muutama myönsi.
Yhtenä päivänä kymppien luokanvalvoja ja meidän ykkösten ryhmän ohjaaja tuli hakemaan meitä ykkösen tyttöjä yhden tunnin ajaksi kymppien luokkaan. Meille puhuttiin siitä, että tällainen nimittely pitää saada loppumaan. Se tilanne hoidettiin hyvin. Ainut ongelma oli, että se kymppi, jolla on ihana hymy, hymyili minulle alussa ja koko homman mun oli vain pakko yrittää olla hymyilemättä, koska se ei sovi tilnteeseen.
Meille puhuttiin siitä, että jos joku sanoo huoraksi, niin vaikka se olisi paras kaveri, niin silti se vähän kirpaisee. Olen samaa mieltä, ja niin oli kaikki muutkin siellä. Enää en sano edes läpällä ketään huoraksi. En ole ennenkään sanonut, ainakaan usein.
Kaikista eniten mua rupesi vituttamaan, kun se paskan jauhaminen ei edes loppunut tuohon. Se sama ihminen, joka nuo edellisetkin laittoi liikkeelle, jatkaa edelleen. Todennäköisesti minustakin hän puhuu paskaa, koska olen tähän mennessä kuullut hänen puhuneen suunnilleen kaikista muista asuntolassa asuvista paskaa. Vituttaa tuollaiset ihmiset.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)