Ihminen ei todellakaan aina ole sitä, mitä siitä puhutaan!

Mulle iski torstaina kauhea blogi innostus, ja mulla olisi ollut täydellinen postaus aihekin, mutta en kerennyt ja ajattelin kirjoittaa siitä nyt. Tämä aihe ei ole enään niin ajankohtainen, mutta pyörii silti päässä, joten kirjoitan nyt.

Meidän koulussa on myös kumppiluokkalaisia, ja he asuvat samassa asuntolassa. Heidän koulunsa alkoi melkein viikkoa myöhemmin kuin, meidän lukiolaisten. Jostain syystä heillä oli ollut huonompi maine edellisessä koulussa (?) ja heidät tuntevat ihmisillä oli suuria ennakkoluuloja heitä kohtaan. Kaveri2:lta olin kuullut jo heistä toisen nimen ja se ei ollut hyvässä yhteydessä. Joku asuntolassa rupesi levittämään heistä paskaa, ja loppujen lopuksi he olivat varastelevia huoria, joihin ei kannata tutustua.

Otin riskin ja aloin tutustua heihin. Toinen näytti aluksi todella pelottavalta, vaikka onkin todellaa lyhyt. Hän kuitenkin hymyili minulle joka kerta, kun katseemme kohtasivat, ja ihmettlin asiaa. Hänellä on maailman söpöin hymy, joka on myös todella tarttuva. Hän ei todellakaan ole varasteleva huora, ja kokoajan tutustun häneen aina vain mielummin. Hän vaikuttaa aivan todella mukavalta ihmiseltä. Hän ei asu asuntolassa, kuin harvoin, joten se vähän hidastaa tutustumista.

Toinen taas on myös todella mukava ja hänen kainaloon menin jo yhdellä kertaa, kun ahdisti. Hän osaa halata ja lohduttaa. Hän oli aluksi paljon omassa huoneessaan, mutta kun rohkaistuimme ja pyysimme hänet alas meidän seuraamme keittiöön on tutustuminen voinut alkaa, ja olen todella onnellinen, että olen tutustunut. Hän on ihana ihminen.

Joku ilta tuli puheeksi keittiössä näistä tytöistä toisen kanssa, että miten hän on niin erilainen, kuin mitä hänestä on puhuttu. Hän kertoi toiselle ja he rupesivat kyselemään, että mitä heistä on puhuttu. He pyysivät nimiä, mutta kukaan ei muistanut, kuka oli puhunut ja kukaan ei muistanut. Kaikki muistivat vain, että oli puhuttu. Lopulta he rupesivat uhkailemaan tekevänsä asiasta ison jutun, jos kukaan ei myönnä sitä heille. Muutama myönsi.

Yhtenä päivänä kymppien luokanvalvoja ja meidän ykkösten ryhmän ohjaaja tuli hakemaan meitä ykkösen tyttöjä yhden tunnin ajaksi kymppien luokkaan. Meille puhuttiin siitä, että tällainen nimittely pitää saada loppumaan. Se tilanne hoidettiin hyvin. Ainut ongelma oli, että se kymppi, jolla on ihana hymy, hymyili minulle alussa ja koko homman mun oli vain pakko yrittää olla hymyilemättä, koska se ei sovi tilnteeseen.

Meille puhuttiin siitä, että jos joku sanoo huoraksi, niin vaikka se olisi paras kaveri, niin silti se vähän kirpaisee. Olen samaa mieltä, ja niin oli kaikki muutkin siellä. Enää en sano edes läpällä ketään huoraksi. En ole ennenkään sanonut, ainakaan usein.

Kaikista eniten mua rupesi vituttamaan, kun se paskan jauhaminen ei edes loppunut tuohon. Se sama ihminen, joka nuo edellisetkin laittoi liikkeelle, jatkaa edelleen. Todennäköisesti minustakin hän puhuu paskaa, koska olen tähän mennessä kuullut hänen puhuneen suunnilleen kaikista muista asuntolassa asuvista paskaa. Vituttaa tuollaiset ihmiset.