Heipä hei!
Täällä mä jälleen tälleen kahen vuoden ja miljoonan asian, mitä on tapahtunu jälkeen kirjottelemassa. Eksyin tänne mun blogiin pitkästä aikaa ja aattelin varsinki noi viimeset rakkaushömppä postaukset luettuani kertoo vähän kuulumisia! Saa nähä lukeeko tätä postausta yksikään, joka ois silloin kaks kolme vuotta sitten lukenu mun blogia. :D
Elämä on menny aika hurjasti eteenpäin. Valmistuin lukiosta viime keväänä kohtuullisen hyvin paperein ja nyt opiskelen kasvatustieteitä yliopistossa, jonka myötä muutin täysin uudelle paikkakunnalle ihan omaan yksiöön. On menty ylä ja alamäkeen. Oon ollu ihan rikki ja sit taas selvinny ja välillä voinu jo oikeestaan ihan hyvinkin. Masentuneeks en enää itteeni kutsuis, mutta paniikkikohtauksia tulee aivan liian usein ja niihin mun pitäiskin saada aikaiseksi hankkia parempi lääkitys. Yöt nukun vähän niin ja näin, välillä tulee hurjiakin painajaisia, mutta nukkuminen on ihan okei ja selviän siitä.
Kavereitakin on Yliopistosta löytynyt! Lukioaikaisten kavereiden kanssa emme meinaa millään saada aikaiseksi tapaamista kun kaikilla on niin paljon kaikkea, mutta se ei oikeastaan edes haittaa. Lukemani perusteella olen kaipaillut yläkoulukavereita viimeisimmissä postauksissa ja niihin en kyllä vieläkään ole sen koommin ollut yhteyksissä, mitä nyt snäpissä puolen vuoden välein vaihdellaan kuulumisia (:D), mutta sekään ei oikeastaan haittaa. Olen oikeastaan ihan tyytyväinen tämän hetkiseen elämääni.
Niin ja se kaikkein tärkein! Meillä tuli Dinon kanssa 2 vuotta täyteen ennen jouluaattoa ja onnellisesti ollaan edelleen yhdessä. Dinolla on elämässään haaste, joka vaikuttaa myös osittain parisuhteeseemme esimerkiksi dinon väsymyksenä, mutta olen parhaani mukaan tukemassa. Sain jopa avaimen Dinon kämpälle tammikuussa. Se oli iso juttu, koska dino on tähän asti pantannut sitä, koska ei omista kuin kaksi avainta ja asun niin kaukana, että jos hänen oma avaimensa jää sisälle, niin en pysty häntä täältä asti pelastamaan.
Tää blogi on siitä parasta, että oon kirjottanu käytännössä ainakin melkeen murrosiän loppuvaiheen elämässäni ylös ja pystyn sitä näin jälkikäteen lukemaan. Toisaalta alkupään ja keskivälin postauksia en halua itse edes ainakaan tässä vaiheessa elämää lukea, mutta ehkä vielä joskus, sillä olen osannut mielestäni kuvailla kauniisti niihin tunteitani. Tässä kahden vuoden aikana olen kasvanut niin valtavasti ihmisenä, että en voi edes käsittää. Käytännössä olen ihan aikuinen verrattuna niihin postauksiin, mitä olen tänne viimeksi kirjoittanut. Silti minulla on vielä paljon opittavaa. Voi olla, että tämä jää vain yksittäiseksi postaukseksi, tai sitten innostun taas jos aika vain riittää. Samoista aiheista en enää osaa kirjoittaa, mutta tulevaisuus näyttää mitä se tuo tullessaan. Ja mä ihan hyvillä mielin katson, että mitä sillä on mulle annettavana.
