Mä täällä taas. Mä en vaan osaa enää kirjoittaa. Mutta voin sanoo et mun elämä menee aivan päin vittua. Mä en pärjää sille enää. Mä vajoon vajoon ihan syvälle.
Ensinnäkin mulla on niin ikävä meidän koiraa, Tuittua, ettei tästä päivästö tai oikeastaan yhtään mistään meinaa tulla mitään. Mä haluan sen vain takaisin. Haluan hypätä ajassa taaksepäin. Vaikka kolme vuotta. Ihan sama vaikka silloin oli paskaa. Silloin oli vielä Tuittu. Ja silloin Tuittu oli hyvässä kunnossa. Nyt sitä ei oo ollut olemassa yli kuukauteen. Tänään satoi lumi ensimmäistä kertaa siten, että se jäi maahan. Ja se oli aina mun ja tuitun sellainen juttu. Tuittu olisi rakastanut sitä. Mutta sitä ei enää ole ja musta tuntuu aivan älyttömän pahalta. Aamulla kun katsoin ulos, nousi ensin innostus. Sitten muistin ettei Tuittua enää ole ja siihen se jäikin. En vain osaa enää olla.
Mä oon muutenkin aivan hajalla. Mä oon maailman raskain tyttöystävä dinolle. Mä vaan itken aivan liikaa ja paniikkikohtauksia tulee välillä monta illassa. Ja mua pelottaa. Mua pelottaa et se unohtaa et millanen mä oikeasti olen näitten kaikkien ahistusten keskellä. Mua pelottaa et jos mä itse unohdan. Jos mä en enää ole muutakuin nämä ahdistukset ja pahat ajatukset.
Mulla ei Tuitun kuoltua ole Dinon lisäksi ketään. Mä pelkään vähintään 6 kertaa viikossa kuolevani kun alan nukkumaan enkä saa henkeä kun paniikki valtaa koko pään. Mä pelkään, etten jaksa enää pahoja ajatuksia ja että ne vie voiton ja hyvät ajatukset häviää ja vajoan pohjasta läpi. Pelkään, ettei mulla ole tulevaisuutta. Että mun ois oikeasti pitänyt kuolla jo ja tämä elämä, mitä elän on enää vain kidutusta, eikä kidutus lopu koskaan.
Pelkään ihmisten ajatuksia. Tiedän, että niistä minuun liittyvät eivät ole millään tavalla hyviä. Pelkään masennusta, en halua sitä takaisin. En halua kuolla, mutta silti kävellessäni hyytävän kylmän järven ohi minun tekee mieli juosta sinne ja sukeltaa niin pitkään, etten enää koskaan nouse sieltä ylös.
Mä en halua menettää mun nuoruutta masennukselle ja yksinäisyydelle, mutta en mä voi sille mitään, että mulla ei ole ystäviä ja kukaan ei halua olla mun seurassa vaikka yritän olla mukava.
Mä haluan lopettaa itkemisen. Ei oo mitään järkeä itkeä tunnin välein ja olla ahdistunut koko ajan. Mä oon vaan aivan loppu. Mä en jaksa tätä enää. Mä haluan vain pahan olon pois ja mun ympärille ihmisiä, joiden kanssa voin tehdä asioita. Mä en halua kuolla yksin. Mä haluun dinon kainaloon, mutta en halua rasittaa sitä liikaa.
Mua pelottaa et vajoon kohta psykoosiin. Merkkejä siitä ei ole, mutta mä vaan pelkään kaikkea ja itken aivan koko ajan. Mä haluan kuolla aivan liikaa vaikka samaan aikaan pelkään sitä aivan järkyttävästi. Mä tarviin apua mä en selviä yksin enää. Mutta mun psykoterapeutista ei ole mitään apua. Ehkä mun pitää mennä osastolle tai jotain mä en vaan selviä enää.
