Musta on tullut suoriutuja. Mä vaan suoriudun kaikesta. Teen, koska on pakko. Teen vaikkei edes kiinnostais. Mutta kumminkin teen. Mä vaan luen päivät. En ajattele sen enempää. Kunhan vain luen. En tunne sillä hetkellä muuta. Muuten sitten ahdistelen senkin edestä. Mutta sitten taas suoriudun. En välitä siitä jaksanko tai kiinnostaako. Kunhan vain teen. Se on kai ihan hyvä. Mutta se on myös pelottavaa.
Kun en tee, ahdistelen. Ahdistelen sitä, miten kauan minulla on mennyt taas lukemiseen. Miten olisin voinut senkin ajan käyttää hauskan pitämiseen ja siihen, että tunnen ja nautin. Mutta ei. Kirjoitukset tulee, niin on pakko lukea. Lukeelukeelukee. Siinä menee sekin loma. Kun en lue, koen vain vältteleväni lukemista ja on huono omatunto siitä, että pitäisi olla lukemassa. Nyt on se aika kun pitäisi lukea.
Lopulta makaan vain. Makaan ja tuijotan kattoa. Koitan olla itkemättä. Näen katosta roikkuvan pölypallon joka heiluu ilmavirtauksen mukana. Koitan keskittyä siihen. Koitan keskittyä siihen, että hengitys pysyisi tasaisena. Ettei se taas karkaisi. Ettei se taas menisi yli. Hyperventilaatio. Hiki. Paniikki. Muistinmenetys. Ja taas mennään. Ja koko se aika olisi pitänyt lukea. Mutten pystynyt. Ajatukset karkasivat. En osannut.
Yleensä paniikki iskee yöllä. Herään siihen, että koen, etten saanut edellisenä päivänä tarpeeksi aikaan. Miten saisin mitään aikaan. Olen ihan liian huono sellaiseen. Ainoastaan luen ja kirjoitan. Jääkö mikään edes päähän?
Mitä jos musta ei ole suoriutujaksi? Mitä jos en pystykkään tekemään asioita ajattelematta sen enempää. Voiko ilman sitä taitoa suoriutua? Voinko pärjätä, vaikken pistä koko elämääni sen yhden kokeen takia sekaisin? En voi selvitä. Kun se läpäisy ei riitä. Pitää olla vähintään C tai M tai E, en edes tiedä miten ne toimii.
En uskalla kertoa, miten paljon ahdistaa. Miten kukaan ymmärtäisi. S esimerkiksi ei stressaa kirjoituksia yhtään. Tai mistä minä tiedän, siltä se ainakin ulospäin vaikuttaa.
Haluan pois. Jonnekkin, missä ei ole koulua. Missä on lämmin ja voin vain olla. Ei tarvitse stressata. Onneksi tämäkin on viikon päästä ohi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti