Tiiätteks mitä?
Mä aloin ottaa ihan liikaa paineita blogista. Kun onhan niitä kommentteja ja näyttökertoja kiva saada, mutta ei niitten pitäis olla syy siihen, miksen tekisi postauksia :D Mulla on ollu tän kuluneen kuukauden miljoona kertaa sellanen olo, että vois vaikka kirjoittaa sinne blogiin, mutta ei tää aihe ole yhtään sellainen, joka saisi näyttökertoja tai kommentteja.
Sen jälkeen on tullut sellainen olo, ettei ole mitään järkeä kirjoittaa. Se on johtanut siihen, etten käsittele näitä asioita päässäni ollenkaan ja se johtaa siihen, että mua vaan ahistaa kaikki asiat kolminkertaisesti aiempaan verrattuna. Kaikki vain kasaantuu ja en enää saa käsiteltyä niitä päässäni.
Varmaan yhmintä tässä on, että perustin tämän blogin oikeasti eniten itseäni varten. Edellisessä blogissa huomasin, että ihan oikeasti minua auttaa kun puran ajatuksiani tänne. Jostain syystä mun elämässä tapahtuu ihan hirveästi asioita, niin miksen vain kirjottaisi niitä tänne? Välillä on kiire ja ei jaksa, mutta oikeasti miksi olen alkanut itse tappamaan omaa blogi innostustani?
Anteeksi viellä, etten ole kirjoittanut. Mulla on taas muiden blogeja selailtuani innostusta kirjoittaa, toivottavasti se säilyisi mahdollisimman pitkään.
Mun elämässä on tapahtunut vaikka mitä, on paskasti mennyttä välikoeviikkoa, ihastusta ja takapakin ottamista ihastuksen kanssa, kun edettiin liian nopeasti. En kuitenkaan oikeasti jaksa kirjoittaa niistä nyt, kun ne eivät ole ajankohtaisia.
Tänään on ollut ihan sairaan ahistava päivä. Mä heräsin aamulla 12 ja olin onnellisempi kuin muutamaan päivään herättyäni omasta sängystä. Mummolan sänky ei ollut läheskään niin mukava ja viimeiset viisi yötä siinä nukuttuani oma sänky oli kuin taivas.
Olen äidillä töissä joululomalla, koska hänen henkilökohtainen avustajansa on sairaslomalla. Olin ihan tyytyväisenä aloittanut työpäivän ja olin oikeasti hyvällä tuulella. Äiti käskee minun siivota yläkerran vessan, jossa on suihku jonka viemäri ei toimi. Sinne pitäisi kaataa putkireiskaa ja minun pitäisi tehdä se. Äiti neuvoo vielä viimeiset asiat ja varmistaa isältä määrää, mikä sinne viemäriin pitäisi kaataa. Isä on juuri lukemassa jotain lappusta, missä kerrotaan jotain sen tulevasta rahamäärästä (?) ja saa keskeytyksen takia ihan valtavan raivokohtauksen. Pakenen paikalta niin kovaa kuin vain pääsen ja menen istumaan suihkun lattialle.
Kuulen kun isä huutaa äidille. Kuulen kun äiti itkee. Laitan Ronjalle snäppiä, että mua ahdistaa ja mikä tilanne on sillä hetkellä. Sen olisin voinut jättää kyllä tekemättä, tämä meidän juttu on vasta niin alussa. Itkin vain suihkun lattialla, kun ahdisti ja pelotti niin paljon, koska isä huusi ja äiti itki ja uulin kun tavaroita lentää ja pelkäsin. Ronja koitti rohkasta mua, mutta me ei olla edes nähty vielä koskaan, niin ei voinut edes olettaa että se voisi tehdä asialle jotain. Tottakai se, että se kuunteli mua oli jo toosi paljon, mutta ymmärrän et se hämmenty tilanteesta. Toivottavasti tää ei nyt vaikuta mihinkään.
Istuin suihkun lattialla yhteensä vähän yli 3h. Mua ahdisti vain ihan saatanasti, vaikka isä olikin jo hiljentynyt. Ja vaikka se ei ollut edes missään välissä huutanut mulle, vaikka sen huutaminen äidille olikin mun vika. En oikeasti tajua, missä välissä musta tuli näin heikko. Miks mä en vois olla yhtä vahva niin kuin ennen. Enkö vain vois kestää sen isän huutamisen niin kuin ennen?
Ihmettelen ylipäätään miksi kukaan haluaa olla mun kanssa vapaaehtosesti missään tekemisissä, enhän mä osaa tehdä kuin pahaa. Ihmettelen, miten se Ronja voi olla kiinnostunut musta jollain lailla. Eihän kukaan järkevä olisi. Ja se on järkevin ihminen kenet tiedän. Se on myös kaunein ihminen kenet tiedän. Se voisi saada kenet vain ja se valitsee minut. Olenko varmasti nyt hereillä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti