Eli tämä on jatkoa edelliseen postaukseen, joten lue se
ensin, jos et ole vielä lukenut. (http://tavoiteenion.blogspot.fi/2016/06/mut-yritettiin-raiskata.html)
Tätä on vielä vaikeampaa kirjoittaa, kuin edellistä
postausta, koska en oikeastaan itsekkään osaa ajatella, mihin kaikkeen se on
vaikuttanut.
Mutta tosiaan vielä samana iltana, kun olimme vielä
hotellihuoneessa, näimme kun hän meni ulos tupakalle. Muistan kun isä olisi
halunnut lähettää miehestä kuvan iltalehdelle, mutta äiti sanoi, ettei siitä
ole mitään hyötyä. Minua säälitti mies, ja olin vihainen itselleni, kun olin
mennyt sanomaan isälle miehestä, koska nythän mies oli pulassa minun takiani.
Syytin tilanteesta täysin itseäni.
Lisäksi vanhempani kielsivät minua puhumasta asiasta
kenellekään.
Kerroin parhaalle kaverilleni, ja vaikka kielsin häntä
kertomasta kenellekään, hän levitti tietoa ja kertoi muutamalle kaverilleen ja
vanhemmilleen. Voitte vaan kuvitella mikä paniikki tuli, kun sain tietää, että
hänen vanhempansa tietävät. Hehän saattaisivat kertoa vanhemmilleni, että olin
kertonut. Tämän jälkeen en kertonut melkein kenellekään seuraavaan 3 vuoteen.
Minun oli tarkoitus päästä puhumaan tapahtuneesta aikuisen
kanssa, mutta he eivät saaneet aikaa järjestymään. En lopulta puhunut
aiheesta kenenkään kanssa, koska kotona se oli tabu ja muille ei saanut kertoa
mitään.
Kerroin terveydenhoitajalle, kun hän lupasi
terveystarkastuksessa, että hänellä on vaitiolovelvollisuus, eikä hän kerro
vanhemmilleni. Hän tarjosi minulle apua psykologilta ja kuraattorilta
kuultuaan, etten ole puhunut asiasta kenenkään kanssa. Kieltäydyin, koska
syytin edelleen itseäni tapahtuneesta ja ajattelin, ettei aikaa ollut
järjestynyt minulle, joten minun on täytynyt tehdä jotain tosi väärin, ja minun
on selvittävä yksin.
Kumminkin vietimme seuraavina viikonloppuina paljon aikaa
siinä hotellissa, koska meidän piti käydä puhumassa poliisin kanssa.
Muistan yhden kerran, kun olimme poliisilla. Ensin isä puhui
tosi pitkään poliisin kanssa, sillä aikaa kun minä piirsin. Sitten minun piti
mennä juttelemaan poliisin kanssa. Poliisi laittoi minulle nauhurin paitaan
kiinni ja kysyi ensimmäisenä, että puhuuko hän totta jos hän sanoo, että hänen
paitansa on punainen. Sanoin ei. Poliisi sanoi, etten minä saa tehdä niin, että
valehtelen siellä.
Kun pääsimme poliisiasemalta, kävimme ostamassa minulle
akkarin ja lähdimme takaisin hotellille. Olimme myöhässä aamiaiselta, mutta kun
isä kysyi, pääsimme vielä syömään.
Sen jälkeen koulussa alkoi minun kiusaaminen. Eräs poika
haukkui minua lesboksi, koska tykkäsin leikkiä kavereideni kanssa sellaista
reppuselässä olemis leikkiä. Kiusaaminen ja lähentely yhdistettynä johti
siihen, etten enää ollut missään läheisessä kontaktissa kenenkään kanssa. Koska
en edes tiennyt, mitä lesbo tarkoittaa, oletin etten voi seistä lähellä
tyttöjä, koska silloin näytän lesbolta.
Tämä lähentely johti myös siihen, kun kuutosluokalla
alettiin ymmärtää, mitä on seksi tms, niin aloin olemaan epävarma itsestäni. En
ollut varma olenko neitsyt (:DDD) ja itkin sitä muutamana iltana. Muistan, kun
kutosluokalla meillä kävi kotona jotain vanhempien ystäviä lapsineen, tulin
ahdistuneeksi siitä, kun he halusivat maata vieressäni kun pelasimme nintendoa.
Jokuhan saattaisi luulla meitä lesboiksi ja tulla huutelemaan minulle siitä.
Lisäksi, kun hän makasi vieressäni niin, että hän koski minuun, muistin vain
miten mies oli koskenut minuun ja seurannut, vaikka olin mennyt karkuun. Voitte
vain kuvitella millaiseen paniikkiin, kun tyttö halasi minua lähtiessään.
Minua pelotti pimeä. Pelkäsin susia, tai niin sanoin äidille.
Oikeasti pelkäsin, että mies tulee minua vastaan. Pelkään edelleen liikkua yksin
jossain isommassa kaupungissa.
Mä rupesin vihaamaan mun kroppaa, sen jälkeen kun tuo oli
tapahtunut. Pakkohan mussa oli olla jotain vikaa, kun mies rupesi
koskettelemaan. Kai mä olin niin viallinen, että sillä oli siihen oikeus.
Siitä lähti kutosluokalla satunnainen laihduttaminen.
Laihdutin aina välillä, mutten pystynyt vastustamaan ruokaa, joten lihoin.
Seiskaluokalla laihduttaminen alkoi onnistua silloin tällöin
ja painoa jopa lähti muutama kilo. Päätin kokeilla ensimmäistä kertaa
oksentamista, ja olin todella surkea siinä. Kokeilin myös viiltelyä, koska olin
etsinyt youtubesta videoita sellaisilta joilla on yhtä paha olla kuin minulla,
ja huomasin, että he olivat viillelleet. Piste i:n päälle oli kun sain
vahingossa jostain aidasta verta vuotavan haavan, ja se näytti niin hienolta.
(Tiedän että oon ollut tosi outo lapsi) En myöskään saanut ihastukseni
huomiota, joten viiltelin ja toivoin, että hän huomaisi sen ansiosta minut.
(Okei nyt mä alan vaikuttaan idiootilta…)
Jossain vaiheessa viiltely alkoi vaikuttaa auttavasti pahaan
oloon, ja sen avulla onnistuin olemaan ajattelematta miestä.
Kasiluokalla vihasin itseäni enemmän kuin koskaan ja jos
joku muistaa kirjoitin blogia Tavoite Täytettävänä laihduttamisesta. Harrastin
uimista ja siinä meni aina koko päivä, joten sen päivän pystyi olla syömättä,
eikä kukaan huomannut mitään. Myös seuraava päivä oli niin täyteen buukattu,
että selvisin todella vähällä syömisellä. Muina päivinä oksensin. Onnistuin.
laihduin kymmenen kiloa puolessa vuodessa. Lihoin ne tosin melkein samantien
takaisin bonuksen kera, kun kesä tuli, eikä oksentaminen päivittäin ollut
mahdollista.
Halusin tavallaan päästä eroon viiltelystä, mutta pelkäsin
aikuiselle kertomista. Pelkäsin lääkärin tarkastusta, mutta toisaalta toivoin,
että saisin apua, koska hän näkisi arvet.
Kun lääkärin tarkastus tuli ja lääkäri näki arvet, oli hänen
ensimmäinen kysymyksensä, onko kissa raapinut sua. Sehän sopi minulle mainiosti
ja sanoin, ei kun marsu. Eli avun saanti vain venyi.
Kun huhtikuussa tulivat syntymäpäiväni, ja olimme kahden
kaverin kanssa pullonpyöritystä, kerroin kavereille tapahtuneesta. Se oli ihan
kamalan vaikeaa, mutta toisaalta olin iloinen, että sain sen kerrottaúa
luotettaville ihmisille. Lisäksi kerroin myös viiltelystä.
Kun kesä tuli myös viiltely lisääntyi, koska lihominen, ja
koska mies pyöri päässäni, ja halusin unohtaa hänet. Myöskään se, että isä
huusi minulle lähes joka toinen päivä ei auttanut ahdistukseen. Myös se, että
olin ollut pakolla kuukauden viiltämättä, jotta saan pitää rippijuhlissani
lyhythihaista mekkoa, saattoi vaikuttaa.
Voisin sanoa, etten olisi koskaan viillellyt jos mies ei
olisi lähennellyt minua, tai jos siitä ei oltaisi tehty silloin niin isoa
numeroa. Mutta silloin olisin ihan eri ihminen, joten en ole katkera.
Edelleen tulee päiviä, jolloin en pysty olemaan
ajattelematta miestä, ja pelkäämättä kävellä kadulla.
Kiitos jos jaksoit lukea nämä molemmat tekstit kokonaan, se
merkitsee mulle paljon, koska aihe on niin tabu mun päässä vanhempien ansiosta,
ja siksi nää postaukset oli ehkä vaikeimpia kirjoittaa. <3
Hienoa, että uskallat puhua asiasta. Todella kurja kuulla, että sinulla on ollut noin rankkaa :( Tsemppiä!
VastaaPoistaSamaa mieltä, on tosi hyvä että pystyt puhumaan asiasta, se on jo askel parempaan. Voimia♥
VastaaPoistaKiitos♡
Poista