Mua pelottaa kirjoittaa täällä, koska me ollaan perheeni kanssa mummolassa, ja on tunne, että kohta joku ihan varmasti astuu sisään... Lisäksi en löytänyt papan koneelta wordiä, jolla yleensä kirjoitan, koska en luota bloggeriin, koska se on liian monta kertaa lagannut juuri silloin, kun olisin ollut valmis julkaisemaan tekstin, ja olen joutunut aloittamaan alusta. Lisäksi blogger ei valita, jos kirjoitan jotain puhe kielellä, joten puhekieltä tulee varmasti paljon tekstin sekaan. Nyt itse aiheeseen.
Nyt mä ehkä tiedän jollain tavalla, miltä eroaminen tuntuu. Tämä ikävän määrä on vain jotain ihan kauheaa.
Mä tiedän, ettei kummallakaan, kaveri1 tai kaveri2, ole näin ikävä. Musta tuntuu, että tällä hetkellä pidän väkisin yhteyttä heihin. Kaveri2 kyllä pitää yhteyttä, mutta se ei kerkeä näkemään koko kuuna, vaikka tiedän, että hän ihan varmasti saisi järjestettyä itsensä seuraani aivan varmasti muutamaksi tunniksi per. päivä ainakin tällä viikolla, mutta sitten taas ymmärrän, ettei hänellä ole voimia.
Kaveri1 taas ei todennäköisesti pitäisi minuun yhteyttä, jos en itse aloittaisi keskustelua. Mä tiedän, että mun pitäisi odottaa välillä, että se aloittaa keskustelun, mutta mua pelottaa vain niin paljon, että hän ei enää pitäisikään minuun yhteyttä.
Mutta niin. Mulla on tässä mummola kiertue menossa. Mä nautin täällä olosta, koska kotona on niin ahdistavaa, ja tylsää. Ei täälläkään kavereita ole, mutta täällä on tekemistä. Toisaalta niin kuin aina, täällä joutuu esittämään kokoajan. Sukulaisille ei vain voi näyttää oikeita tunteita. Mä haluan olla edes niille se ihana nauravainen ja aina iloinen tyttö, jonka elämässä ei koskaan tapahdu mitään kamalaa. Mun porukoille mä epäonnistuin.
Mä tiedän, että isovanhemmat on nähneet mun arvet ja se on jotenkin outoa, koska täälläkin se on ileisesti tabu. Mun elämässä menee hyvin piste.
Illat on pahimpia. Voitte vain kuvitella sen ahdistuksen määrän illalla, kun olen koko päivän esittänyt sitä iloista tyttöä, jona ihmiset minua pitävät. Onneksi mä en ole kotona; en voi viillellä missään muualla. Silloin mun kädet näyttäisi pahalta. Tosi pahalta.
Oho, tekstiähän tuli paljon :D Siis mä en kestä, kuinka vapauttavaa on vain kijoittaa näitä tunteita tähän kenttään, ja julkaista teidän luettavaksi. Mä pahoittelen, että tästä postauksesta tuli näin sekava, kirjoitin vain ajatuksia ylös, ja ne on mun päässä vielä enemmän sekasin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti