Siteeraus Antti Tuiskun biisistä Tähtiotsa. En ymmärrä,
miten tämä on yhtäkkiä tullut niin tärkeäksi mulle. Se ei lopulta ole
lähelläkään sitä mitä tunnen. Joku voisi sanoa etten tiedä, mistä tuossa
lauletaan, enhän ole koskaan edes seurustellut oikeasti. En voi tietää, miltä
tuntuu erota, koska en ole kertaakaan eronnut oikeasti.
Vaikken seurustellutkaan jätkän kanssa, josta muistaakseni
viimeksi kirjoitin; tuntui hänen blokkaaminen whatsuppissa silti pahalta.
Selitin kaiken ennen blokkaamista jätkälle, mutta silti juttelemisen
lopettaminen tuntui pahalta. Varsinkin kun jätkä soitti sen jälkeen vielä monta
kertaa, ahdistus vain kasvoi.
Olisin vain halunnut puhua jonkun kanssa tästä, mitä tunsin,
mutta psykologi oli varannut ajan seuraavalle kerralle vasta parin viikon
päähän. Tuntui myös, ettei kavereita kiinnosta. Yritin montaa kertaa jutella
kavereiden kanssa jätkästä, mutta se ei onnistunut.
Tuntuu kuin en voisi luottaa yhteenkään ihmiseen maailmassa,
kuin kaikki olisivat minua vastaan.
Koulussa olen yläasteella viihtynyt joko ihastusten tai
kavereiden voimalla, mutta tällä hetkellä en uskalla ihastua. Kokemuksesta
tiedän nyt, etten ole valmis seurustelemaan (ei sillä et mä jonku saisinki).
Kavereista en tiedä. Toisaalta mä nautin niitten seurasta, muttei kiinnostaisi
olla tunneilla aina siinä välissä.
Ja ei meillä niin hauskaa ole, että se olisi syy viihtyä
koulussa. Ensimmäisellä tunnilla mietin aina, että niin miksiköhän mä tulin
tänäänkin kouluun…
Välillä mietin, mitä helvetin järkeä musta on täällä.
Aiheutan ihmisille vain kipua, enkä hyödytä ketään. Voin rehellisesti sanoa,
että jos nyt kuolisin ei todennäköisesti kukaan edes huomaisi. Tai jos
sattumalta joku tajuaisi minun kuolleen, ei se merkkaisi hänelle mitään.
En ymmärrä, miksi välitän ihmisistä kun tiedän, ettei kukaan
heistä välitä minusta oikeasti. Ehkä en halua kenellekään muulle samanlaista
oloa.
Uusia jälkiä ei ole tullut. Eilen olisin muuten retkahtanut,
mutta sukulaisia yökylässä, niin ei pokka riittänyt (onneksi tällä kertaa
osasin hillitä itseni…).
Tänä iltana kaikki mahdollisuudet ovat auki, koska olemme
kotona, eikä uintiakaan ole seuraavalla viikolla. Pelottaa. En hallitse
itseäni.
Muista, että on aina joku joka välittää susta sellaisena kuin olet, yritä uskoa siihen. Tuntuu niin pahalta kun ei voi auttaa sua täältä tai antaa piristävää voimahalia. Kaikki muuttuu paremmaksi, vaikka nyt ei näyttäisikään siltä.
VastaaPoistaSe vaan tuntuu jotenkin niin epätodelliselta :( Mut kiitos sulle ihanasta kommentista :)
PoistaKomppaan Vilhelmiinaa! Haleja <3
VastaaPoistaItse käyn vähän samoja fiiliksiä omassa elämässäni tällä hetkellä läpi. Tuntuu kuin kaikki kaatuisi päälleen ja kukaan ei välitä. Kliseisesti sanottuna tuntuu siltä, kuin olisi yksin koko maailmaa vastaan. Vaikka ei seurustelisikaan, on tuollaiset "erot" aina rankkoja. Mutta siitä myös tietää että sillä mitä on ollut on ollut merkitystä. Vaikka se tuntuu pahalta, se että avautuu toiselle vaikka takaraivossa ääni huutaa että ei ketään kiinnosta, on aina joku jota kiinnostaa. Se vie aikaa, mutta kyllä se siitä. Jokainen päivä on uusi päivä, uusi mahdollisuus. Ja ne ihmiset, jotka ei jää auttamaan, eivät tue, ovat niitä heikkoja ihmisiä. Niitä jotka eivät sua ansaitse. Muista kuitenkin se, että aina eivät ihmiset näe mitä toinen käy läpi. Joskus pitää itse olla se joka avaa suunsa saadakseen tukea ja apua. Haleja ja voimia! Sekä muista ettet ole yksin ♥
VastaaPoista