Tänään aamulla tuli tosi paha ahdistus. Kouluun piti mennä
vaikka en ollut varma, olenko väleissä toisen kaverini kanssa, vaikka tiesin,
etten osaa englantia yhtään enempää kuin eilenkään ja koe oli tulossa vielä
samana päivänä. Vaikka pelotti mitä tapahtuu verkostopalaverissa, tai pääsenkö
edes sinne.
Ensimmäisen tunnin luin vain sitä englantia, koska minulla
ei ollut vielä tuntia. Toisen tunnin mietin, miten saan haettua takkini
kavereiden luota, kohtaamatta kavereita. No mahdotontahan se oli.
Välit kaveriini ovat varsin oudot. Kaverit olivat sopineet
keskenään sillä aikaa kun olin pois koulusta, mutta minä ja se, jolle annoin
mahdollisuuden sopimiseen, emme olleet puhuneet sen jälkeen, koska hän ei edes
yrittänyt sopia tän toisen kanssa.
Mutta siis menin hakemaan takkia ja kenkiä ja kaveri, jonka
kanssa olen väleissä tuli halaamaan minua. Toinen katsoo vieressä ja sanon
vain, että minun on mentävä lukemaan englannin kokeeseen, joka on seuraavalla
tunnilla.
Kun pääsen luokan eteen, iskee ahdistus, ja tuntuu, etten
selviä tilanteesta. Kerään itseni (oli muuten vaikeaa..) ja menen kokeeseen.
Kokeesta tulee 7- ja olen todella iloinen, koska englanti ei todellakaan ole
vahvimpia aineitani.
Seuraavalla välitunnilla välttelen katsetta kaveriin, jonka
kanssa en ole puhunut viimeiseen puoleen viikkoon. A H D I S T A A! ! !
Ruokavälitunnilla kaveri, jonka kanssa en ole väleissä on
mennyt jo syömään ja tulemme toisen kaverin kanssa perästä. Kun istun pöytään
kaveri, jonka kanssa minun ei pitänyt olla väleissä kysyy ihan tavallisesti
minua leffaan. Olen vähän hämmentynyt, mutta osaan sentään sanoa, etten pääse,
koska on valmennus.
Siinä kun jonotin ruokaa, tapahtui myös todella ahdistava
asia. Huomasin, kun eräs meidän luokkalainen ärsyttävä tyttö katsoi minua
selvästi arvioiden. Tuli yksi pahimmista ahdistuksista koko päivänä.
Pelottavinta on, ettei yksikään katse ole koskaan vaikuttanut minuun noin paljon.
Ja saan noita katseita vähintään kerran viikossa.
Mutta sain välitunnin aikana kerrottua kavereille, ettei
lastensuojeluilmoitus mennyt eteenpäin. Hetken minusta tuntui, että molempia kavereitani
jopa kiinnosti.
Seuraavien tuntien jälkeen meillä oli verkostopalaveri, joka
meni ihan hyvin kiusallisuutta lukuun ottamatta.
Kun illalla lähdin valmentamaan, tuli samanlainen ahdistus,
kuin ennen koetta. Se tunne oli lähinnä, että haluan nyt ja heti nähdä verta, joka
vuotaa kädestäni, tuntea veren lämmön, kun se valuu kättäni pitkin alas. Sen
kun käsi vuotaa, kuinka pystyn silloin ajattelemaan vain sitä. Se kun halusin
kuolla.
Tunne oli niin paha, että annoin itselleni luvan, että jos
se vielä samana iltana tulee, niin saan viiltää.
Kun tulin valmentamasta pois, niin tunne oli aikalailla
pois. Mutta se kasvaa kokoajan, joten katsotaan nyt ovatko käteni vielä
huomenna näin siistit..
Mulla on jo idea seuraavasta postauksesta, joten katsotaan,
milloin se tulee J
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti