Tästä kirjoittaminen on todella vaikeaa. Yritän kuitenkin.
Vaikka kuinka yritän, on viiltäminen aina mielessä. Saatan
nauraa, saatan kuunnella toista, saatan puhua siitä, kuinka hyvin asiat nyt
ovat, mutta aina on olo, voisinpa vain hakea terän ja viiltää ranteet auki.
Saatan olla oikeastikin hyvällä tuulella, mutta silloin
esitän itsellenikin. Muutenkin olen väsynyt tähän kaikkeen. En vaan jaksa. Oon
yrittänyt tappaa tunteet, tosin huonolla menestyksellä. Olisi niin helppoa vain
kuolla.
Yritän nykyään säästää viiltämistä viimeiseksi
vaihtoehdoksi, koska jos ratkoisin sillä kaikki pienimmätki jutut, saisin
viiltää monta kymmentä kertaa päivässä. Siinä olisi se hyvä puoli, että silloin
en tekisi niin montaa jälkeä kerralla. Silloin ihmiset todennäköisesti tajuaisivat
kuinka paha olla minulla on oikeasti.
Oikeasti mä en tiedä mitä hyötyä musta on täällä. Enemmän minusta
on haittaa.
Olen paska isosisko. Heräsin tänään puoli kahdeltatoista. Kun
menin alakertaan, juoksi pikkusisko tuomaan minulle hienoa itsetekemäänsä ystävänpäiväkorttia.
Ilahduin. Tajusin, että ehkä joku sittenkin välittää minusta. Ehkä jollekin ei
olekaan ihan sama vaikka kuolisin. Kuulin kun pikkusisko kertoi äidille, että
antoi minulle kortin, koska muutan ensi vuonna pois (opiskelemaan kesäloman
jälkeen). Sanoin hänelle, etten onneksi muuta ihan heti pois, ja tulen kyllä
käymään kotona.
Mä en ihan oikeasti ole tajunnut kuinka paljo merkkaan mun
pikkusiskoille.
Mentiin lakkaan kynsiä mun huoneeseen. Sitten kun kynnet oli
lakattu, alettiin höpöttää siskojen kanssa omia läppiämme, mutta heti kun puhe
kääntyi piirustuksiin, joita seinilläni on, vein siskoni pois huoneestani. En
halua heille samanlaista elämää kuin itselleni. Haluan suojella heitä.
Mutta entä jos mä en jaksa? Entä jos mä en ihan oikeasti
vain jaksa pysyy kasassa? Jaksa olla viiltämättä, Jaksa elää? Pahin, olla
normaalisti, terve ihminen?
Pahin asia, mitä voin kuvitella olisi, että joku
sisaruksistani alkaisi viillellä joskus myöhemminkään. En voisi olla
syyttämättä itseäni.
Olisipa maailmassa jokin keino, jolla saisi lisää voimaa
jaksaa elää. Jaksaa tätä maailmaa.
Todella surullinen postaus, harmi et en oikein muuta voi ku toivottaa tsemppii ja kehottaa uskaltamaan uskoa, että elämästä tulee vielä löytymään iloja. Oletko käynyt juttelemassa kenenkään ammatti ihmisen kanssa? Joitakin se auttaa kovasti, mutta toisille ei ole siitä mitään hyötyä.
VastaaPoistaYtitä jaksaa tätä maailmaa, vaikka miten paskalta tuntuu nii uskon et sinulla on ihmisiä jotka rakastaa ja haluaisi auttaa.
Oon kauheen huono tsemppari, mut yritin kuitenki. Kaikkea hyvää sinulle!
Juu tälläki hetkellä menossa psykologinen, tosin se ei tunnu auttavan yhtään. Ihan hyvin sä tsemppaat, piristit mun aamua ihanasti :) Kiitos! :)
Poista*Psykologille
PoistaMä oon samaa mieltä ku MaWika. Olis tosi tärkeetä saada apua ja mieluiten sellaista apua, joka auttaisi. Toivottavasti tuo psykologi auttaa sua. Kyllä kaikki vielä helpottaa:) Sitten katsot itseäsi jälkeen päin ja mietit, että selvisit kaikesta siitä paskasta. Ei vain pidä luovuttaa!
VastaaPoistaAina on joku joka välittää. Ihan aina, täytyy vain uskoa siihen. Tsemppiä tulevaan, elämään, kaikkeen!
VastaaPoistaOletko muuten ajatellut, että onko viiltely ahdistuksenhallintakeinosi? Jos on, niin pystyisitkö puhumaan vaikka psykologillesi uusista ahdistuksenhallintakeinoista? Itse olen todennut jääpalojen puristamisen oivaksi keinoksi (: Mutta vaikka kuinka mahtavia ahdistuksenhallintakeinoja löytää, niin itsensä satuttaminen piinaa mielessä, se lähtee vain ajan kanssa. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin tuon sanoa :D
Eniveis, tsemppiä sinulle ♥
Joo viiltely ja oksentaminen on mun keinoi hallita ahdistusta. Psykologi ei tiiä mistään mitään ja kun käyn siel sen luona, niin se vaan lukee jostain kirjasta mulle sitä mitä mun pitäis olla jos viiltelen.. Tuota voisinki testata, ainut vaan et se mikä sitä ahdistusta hallitsee on veren näkeminen.
PoistaKiitos! :)