perjantai 27. toukokuuta 2016

Vittu mitä paskaa

                                                                                                                          26.5.2016
Mitä vittua, mä kirjoitan toisen kerran tänään :D Julkasen tän sitten huomenna :D

Mutta Tulin kertomaan tästä päivästä, koska kerrankin minulla on aikaa kirjoittaa samana päivänä, kuin tapahtumat ovat.

Meillä oli tänään ysien päivä koulussa. Se oli meidän luokkaretki. Se oli ihan helvetillistä paskaa. Onneksi se on ohi.

Ensinnäkin meidän ysien piti olla oman luokan kanssa. Mä vihaan meidän luokkaa. Se on ihan paska.

Kuten arvata saattaa, tällaisissa jutuissa pitää aina kerätä lappuun muiden kirjoittamana hyviä puolia. Se on ihan perseestä, koska siinä tavallaan laitetaan ihmiset valehtelemaan. Lisäksi kiellettiin käyttämästä mukavaa ja kiva tai mitään siitä huonompaa.

Arvatkaapa vaan mitä mun lappu oli sen seurauksena täynnä.. Sain tietää olevani iloinen. Itse yritin kirjoittaa muille lauseita siihen lappuun, vaikkakin suurimman osan lauseista joutuu aina valehtelemaan.

Mä en halua, että mua kutsutaan iloiseksi. Musta tuntuu ennemmin pahalta kun ihmiset sanoo mua iloiseksi, koska eikö ne muka oikeesti nää mun kuoren taakse.

Kun laput oli täytetty ja katsottu läpi lähdettiin pihalle leikkimään. Ihan oikeasti. Minkä ikäsinä opettajat meitä pitää? 7-vuotiaina?

No sitten me päästiin syömään. Se oli ihan kamalaa. Meille oli katettu juhla pöydät ja meillä oli karjalan pistia ruokana.

Sitten. MEIDÄT OLI VITTU LAITETTU LUOKITTAIN NIIHIN HELVETIN PÖYTIIN. Kaveri1 oli ainut tyttö niiden luokalta, joka oli koulussa. Sillä oli ollu jo muutenkin paska päivä. Yritettiin mennä yhen tyypin kanssa istumaan kaveri1 kanssa samaan pöytään, ettei se joudu istumaan ihan yksin. Sitten kaveri1:n luokan valvoja tuli sanomaan, että meidän pitään mennä omiin pöytiin. Kaveri1 jäi ihan yksin. Näin meille opetetaan yksin jättämistä opettajien toimesta. Hän söi todella nopeasti ja meni jo edeltä käytävään. Kun pääsin sinne, halasin kaveri1 ja hän rupesi itkemään. Vittu mä vihaan opettajia.

Seuraavat kaksi tuntia sitten kuunneltiin kun pankki kertoi meille asioita. Oli muuten paskin luokkaretki koskaan.

2 kommenttia:

  1. Noi on just ihan kamalia, missä kirjoitetaan toisten lappuihin (teennäisiä) positiivisia kommentteja :D. Mulle kirjoitettiin aina niitä "mukava" "kiva" "iloinen", ja itsehän kirjoitin muiden lappuihin kaikkea "luotettava" "sulla on parhaat jutut" "luokan piristäjä" tms. jotain, mitä oikeasti tarkoitinkin. Aina ei mene nallekarkit tasan. Ajattele kuitenkin, että onneksi tuo päivä on nyt ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se et toi päivä on ohi onki ainoo positiivinen puoli tässä... se on ku yrittää oikeesti miettii et toinen ilahtuis siitä mitä sinne kirjottaa ja sit saaki just "iloinen" mitä en oo todellakaan yläkoulun aikana ollut

      Poista