Vitun hiiri

 

Mä olisin eilen kirjoittanut, jos mulla ei olisi ollut maantiedon koetta tänään. Se oli peruskoulun viimeinen koe. Jotenkin niin haikea, mutta kuitenkin niin täydellisen ihana ja rento fiilis siltä osalta. MÄ PÄÄSEN TUOLTA POIS KAHEN VIIKON PÄÄSTÄ.

Mutta ei, en todellakaan tullut kirjoittamaan tuosta. Nuo on nimittäin mun ainoita positiivisia tunteita. Ahdistaa ihan saatanasti, ja elämä menee muutenkin päin helvetinpersettä tällä hetkellä.

Aloitetaan vaikka tämän viikon tiistaista. Meillä oli ihan jäätävä stressi kotona tietyistä syistä, joita en kylläkään saa mainita. Mä sanoin jotain ihan tavallista, mutten varonut sanojani tarpeeksi, päädyin nurkkaan. Pidättelin siinä kyyneliä 20 minuuttia, kun isä huusi minulle. Hän sanoi sellaista mihin olisin halunnut sanoa vastaan, mutten voinut, koska silloin olisin joutunut olemaan nurkassa kauemmin.

Heti kun pääsin pois, menin ”käyttämään koiraa”. Oikeasti menin lähimpään metsään itkemään. Itkin vähintään kaksikymmentä minuuttia. (Miksi musta tuntuu, että mä itken nykyään joka päivä? Viel pari kuukautta sitten en osannut itkeä, nyt olen itkenyt liikaa..)

Mua ahisti ihan saatanasti.  Laitoin kaveri2lle viestiä, että keksii mulle muuta ajateltavaa, koska en voi viillellä ennen kesäleiriä. Kerroin suurin piirtein tilanteen hänelle. Se käski mun katsoa jotain leffaa. Se on ihana kun se jaksaa välittää musta.

Keskiviikkona kävin tapaamassa hiirtä. En ole aivan varma olenko kertonut teille hiirestä, mutta hän on siis perhetyöntekijä, jonka olemus on aivan kuin hiirellä. En ole koskaan pitänyt hänestä, ja olen iloinen, että hänen työnsä loppuivat. Mun ei enää ikinä tarvitse nähdä sitä!

Mutta niin, minulla ja hiirellä oli tapaaminen kolmen jälkeen. Minulla oli viimeisellä tunnilla liikuntaa, ja olin koko tunnin ahdistunut, koska meillä oli jalkapalloa, enkä todellakaan osaa sitä. Ahdistus ei johtunut ainoastaan siitä, vaan minulla oli lisäksi muutenkin ahdistava olo edellisen päivän takia. En edes tiedä miksi. Kun tunti loppui, muistin, että minun pitää lähteä tapaamaan hiirtä.

No se meni ihan hyvin. Sanoin, että mun ahdistus on 6.5 kun se kysyi sitä asteikolla 0-10. Se kyseli sitä, miten puran ahdistusta, kun en nyt voi viillellä. Sanoin, etten pura. Koska oikeasti mikään ei auta niin hyvin kuin viiltely. Se kyseli myös syitä ahdistukselle, niin en suostunut kertomaan, koska en ollut ihan varma itsekään (Eiku mitäh, mähän olin ahdistunut siitä kun isä huus mulle ihan kunnolla jälleen edellispäivänä, mutten voinu kertoo hiirelle, ettei isä saa seurauksia.) Sanoin vain kysyessä, että meillä on mennyt kotona hyvin, eikä mitään kummempaa ole ollut.

No eilen kun tulin neljältä kyliltä, ja kysyin äidiltä, saanko leipoa. Äiti kysyi ensin, että onko mulla kaikki hyvin. Kun ihmettelin, miten niin, niin äiti kertoi, että sille oli soitettu juuri.

Musta on tehty lastensuojeluilmoitus. Se saatanan hiiri teki. Se ei sitten edes viitsinyt mainita siitä mulle. Sen onni ettei me nähdä enää.

Sovittiin äidin kanssa, ettei kerrota isälle ennen kuin viikonloppu on ohi. Mä en ihan oikeasti halua nähdä sitä päivää, kun isälle kerrotaan.

Niin ketähän se tästä syyttää? Oisko vaikka mua. Mähän sen ilmoituksen viimeksi tein.

Vittu se hiiri on pilannut mun elämän. Mietin eilen ihan tosissani itsemurhaa. Kavereillakin on draamaa keskenään, enkä ollut aivan varma olinko itsekin mukana. Tänään harkitsin uudestaan, kun tajusin kuinka vakavaa se heidän draamansa on. Jo viikon verran olen nähnyt hirveästi vaivaa, etten löydä itseäni kädet auki.

Mä en ihan oikeesti jaksa elää, mutten kuollakkaan.