Oletteko tavanneet ihmisen, joka tunkeutuu seuraan ja kyselee ärsytykseen asti, jos voitaisiin nähdä ja tehdä jotain yhdessä, ihan vaan muuten vaan. Tai jos ei ole aikaa, niin juteltaisiin edes netin välityksellä. Ei sitä ilmaista erikseen, mutta silloin jos se toinen kieltäytyy näkemisestä, niin jää spämmimään sitä toista. Kysellen vaikka kuulumisia.
Ennen ärsyynnyin tällaisista ihmisistä, nykyään olen tajunnut itsekkin pikkuhiljaa kuuluvani niihin. Oli kerta kaikkiaan raivostuttavaa, kun joku tuttu, jonka kanssa oli ihan ok olla silloin tällöin, kysyi jatkuvasti jos voitaisiin nähdä. Ei ollut aikaa sellaiselle. Eikä kyllä kiinnostustakaan. Se vähä kiinnostus, mikä siihen ihmiseen oli, meni siinä, kun se kyseli tapaamista ja kuulumisia jatkuvasti.
Nykyään vaikutan itse aivan liikaa sellaiselta ihmiseltä. Mulla ei ihan oikeasti ole ketään. Ei ketään kiinnosta liikkua mun kanssa ja kun juttelen jollekin edes puhelimen välityksellä, tuntuu kuin se olisi sille toiselle sellaista pakko pullaa. Epäilen jatkuvasti sitä, kiinnostaako sitä toista tai ylipäätään ketään olla seurassani ja näin karkotan vain lisää ihmisiä pois elämästäni.
En haluaisi vaivata ketään itselläni, mutta yksinäisyyden tunne on vain niin valtava. Jos tiedän, että kaverit menevät tekemään jotain, en uskalla kysyä, pääsenkö mukaan, etten vaikuttaisi liian tyrkyltä. Ja silti tiedän välillä vaikuttavani. Lähetän snäppejä, vaikkei minun pitäisi, koska silloin ne ihmiset menettävät kiinnostuksen minuun, koska puhun liikaa. Toisaalta jos en sano mitään, minut unohdetaan ja silloin minulla ei ole enää ketään.
Muilla on muitakin kavereita joille snäpätä, minulla vain tämä yksi porukka. Ei niitä kiinnosta. Miksi yhtään ketään kiinnostaisi minä. Miksi kukaan haluaisi puhua minulle ja kiinnostua asioista, joita kerron. Miksi kukaan uusi ihminen haluaisi tutustua minuun. Ei minussa ole mitään jännittävää. Miten olla vaikeasti tavoiteltava, kun ainoa asia, mitä haluaa on huomio?
Tuntuu kuin olisin hypännyt aikuisuuden ohi vanhuuteen. Makaan yksin ja jos joku sattuu osoittamaan kiinnostusta, kerron heti kaikki kuulumiset, eikä ketään oikeasti kiinnosta. Oikeasti kaikki muut haluavat elää elämäänsä ja välillä pakollisesti kysyvät minua mukaan. Koska en ole ihmisten kanssa, ei minulla ole heille mitään annettavaa. Enkä voi olla ihmisten kanssa koska en ole ollut tarpeeksi ihmisten kanssa osatakseni käyttäytyä normaalisti.
Jos kavereita olisi paljon, osaisin olla välinpitämätön ja sellainen cool. Muttei ole, joten kavereita ei edes voi olla paljoa. Kavereilla saa lisää kavereita.
Yritän liikaa. Koitan pitää kiinni siitä, mitä minulla on ja siten menetän senkin. Minulla ei ole mitään. Koitan välttää sosiaalisia tilanteita, ettei ihmiset kyllästyisi minuun. Pää menee sekaisin. Itkettää olla niin yksin. Miksei minulla ole elämää? Miksi olen niin epäkiinnostava.
Kaikki mitä teen, tuntuu huomionhakemiselta. Sitä se vähän onkin. Toivon, että pyörtyisin, jotta ihmiset kiinnostuisivat. Toivoisin, että olisin kuollut, jottei ihmisten tarvitsisi kiinnostua. Jo tämän postauksen julkaiseminen tuntuu huomion haulta. Koska, vaikka minua ei kiinnosta moniko sen lukee, haluaisin silti monen lukevan sen ja ehkä saavani jonkun kommentinkin. Silti kirjoitan. Välillä mietin, että miksi ketään kiinnostaa edes tämä. Mikä järki on yhtään missään. Tuntuu turhalta. Mutta tämä auttaa minua, ehkei haittaa, että se on netissä ja ihmisillä on mahdollisuus lukea se jos niitä kiinnostaa.
Mitä jos olen turha. Jos elän vain itselleni ja itseäni ei kiinnosta, onko silloin järkeä elää?
Hei, mä luin tän ja voin samaistua...yksinäisyys on niin ahdistava tunne, tuntuu ettei saa happea ja rinnassa on iso, musta möykky. Asiat kuitenkin tuppaa järjestymään, sullakin on vielä elämä edessä ja monia mahdollisuuksia tavata uusia ihmisiä:)
VastaaPoistaNiinhän se on. Välillä tuntuu vaan tosi toivottomalta ja turhalta ja siltä ettei millään ole väliä. Kiitos kuitenkin kommentistasi, se piristi :)
Poistalöysin just tieni sun blogiin demin kautta. luin tän ja haluun sanoo että et oo yksin tän asian kanssa. samaistun. oon kokenu kans tosi paljon yksinäisyyttä, silleen et pahimpina aikoina se on ollu suurin syy miks oon halunnu kuolla. mul ei oo montaa kaveria, ja sen takii oon oikeestaan aina tyytyny niihin ihmisiin keitä mun ympärillä on. mut viimesen vuoden aikana oon alkanu ymmärtää, et se että mulla ei oo montaa kaveria ei todellakaan tarkota et mun pitäis tyytyä sellasiin ihmisiin jotka aiheuttaa mussa vaan negatiivisii ajatuksii. yhteen useemman vuoden yläastekaveriin laitoin just välit poikki, koska se ihminen on itsekkäin ketä oon koskaan tavannu, ja me oltiin ihan eri planeetoilta ylipäätään. se on pelkkää paskakuvitelmaa ja yhteiskunnan asettama juttu, et ihmisellä pitäis olla paljon kavereita, tai et ne kenellä on paljon kavereita on onnellisempia. mulla on yks tosi hyvä ystävä jota mä rakastan ja sen lisäks sisko jonka kans ollaan tosi läheisiä. oon abi lukiossa, eikä mul oo koulussa yhtäkään frendiä. kaks muuta "kaveria" on niitä tyyppejä, joita nään ainoastaan ryyppäämisen merkeissä (harvoin), ja joiden kanssa mul ei oo mitään yhteistä. oon sitä mieltä et kavereiden määrällä ei oo mitään väliä mut kaikista tärkeintä on että ne ihmiset kenen kanssa sä vietät aikaa on oikeita sulle ja välittää susta, ja toistepäin. toivottavasti sulla on edes yks sellanen tärkee ihminen johon voit tukeutuu. mut ei hätää, sul on vielä niin paljon edessä ja tuut varmasti löytämään hyviä ihmisiä rinnalles. i'm here with you <3
VastaaPoistaIhana❤️ Kiitos! On pelottavaa, mut silti samalla lohduttavaa etten oo yksin. En tosiaankaan haluais et kukaan muu joutuu kokemaan tällasta. Ja hyvä et sait pistettyy siihen kaveriin välit poikki, ei semmosilla tee mitään. Ja oikeesti toi et pitäis olla paljon kavereita on ihan outo. Mitä niil kavereil tekee jos ne on täyttä paskaa. Hyvä et sulla on tärkeit ihmisii. Tulipas epäselvä vastaus mut oikeesti kiitos täst kommentista, tuli paljon parempi mieli❤️
Poistanyt kerkesin lukee ton edellisenki tekstin, ja siis !!! oisin melkeenpä voinu kirjottaa ton ite. samaistun tositosi paljon
VastaaPoista