Ehkä joku sittenkin välittää musta

 

Eilen minulla oli kotitaloutta koulussa. Teimme uunijäätelöä, joka oli muuten ihan sairaan hyvää! Siihen tarvitsi kananmunaa marenkiin ja valkuaiset rikottuani lähdin viemään keltuaisia roskiin opettajan käskystä.

Roskiksella oli sillä hetkellä tyttö, jonka kanssa olimme parhaita kavereita ensimmäisellä luokalla, joka nykyään on pahimpia lissuja koulussamme. Hän jää roskikselle ja katsoo minua koko sen kymmenen metriä kun kävelen niitten kananmunien kanssa sinne ja avaa minulle roskiksen kannen. Olen hämilläni, mutta muistan kiittää. Se ilahdutti.

Olen saanut paljon katseita hiusteni kanssa jo pitempään, joten en edes kiinnittänyt kauheasti huomiota kun hän tuijotti. Se on lähes normaalia ihmisten seurassa.

En olisi koskaan aiemmin, että tämä tyttö edes katsoo minuun päin, joten se, että hän avasi roskiksen kannen oli aika iso hämmästys :D Mutta se sai minut hyvälle tuulelle.

Samana päivänä aiemmin olin mennyt edellisen viiltelykerran jälkeen (josta oli viikko) ensimmäistä kertaa lyhythihaisella liikuntatunnille. Arpia oli enemmän kuin koskaan, mutta päätin uskaltaa. En saanut kuin pari oudoksuvaa katsetta. Liikunta open on pakko tietää viiltelystä, koska niitä jälkiä ei vain voi olla huomaamatta. Lisäksi hän eräällä valinnaisen liikunnan tunnilla ohjasi minua ja kaveriani oikeaan asentoon liikuttamalla kättä jossa minulla on arpien päältä, kumminkin varoen ettei minuun satu.

Meillä oli tänäänkin liikuntaa ja olin pitkähihaisella, koska en vain jaksanut piilotella arpia kokoajan.

Meillä oli välinevoimistelua. Ensin hypittiin narua ja hän kehui minua (:D). En ottanut sitä mitenkään erilaisena, koska hän yleensäkin kehuu ja kannustaa. Mutta sitten tarvitsi parit. Mulla ei ole koskaan meidän liikunnan ryhmässä paria. Kaverit on toisessa ryhmässä. Ennen kuin hän edes kertoi, että pitää mennä pareiksi, tuli hän minun parikseni. Se oli yhtä aikaa helpottavaa, että pelottavaa. Ei tarvinnut miettiä, kuka paheksuisi vähiten minua, mutta tuli paineita, että nyt pitää onnistua.

Kehukaa toisianne, olkaa ystävällisiä. Parantakaa toistenne päiviä vaikka edes katseilla, jotka kunnioittaa ja hyväksyy. Niin mäkin yritän tehdä. Menkää sen tyypin, jolla ei ikinä ole paria, vaan hän on aina se ylimääräinen ja kolmas, pariksi. Syöttäkää pallo sille, jolle ei ole syötetty vielä kertaakaan, vaikka hän yrittää parhaansa. Koska se tuntuu kivalta. Koska miettikää: jokainen ihminen tässä maailmassa tarvitsee huomiota ja kehuja, eikä ketään saa unohtaa.

 

Mulla on jo seuraava postaus idea keksitty, joten heti kun pääsen kirjoittamaan ja on aikaa ja vielä kiinnostustakin, niin postausta tulee J