Ihan suoraan sanottuna, mulla ei ole mitään hajua. Mä kävin
eilen psykologin luona. Me puhuttiin viiltelystä ja tunteista. Siitä, mitä
tunnen silloin kun minua ahdistaa.
Kertokaa miksi pitäisi osata nimetä tunteitaan; miksei ne
vain voi olla tunteita? Ainut tunne jonka osaan nimetä on pelko. Kyllä mä
tavallaan erotan ilon ja surunkin mutta en niin selvästi kuitenkaan.
Nyt olen viimeisen viikon ollut hyvällä tuulella, eikä ole
ahdistanut. Tai en tiedä. Mä en vittu osaa sanoa mitä mä tunnen. Tiedän vain
milloin ahdistaa ja milloin ei. Jos on hyvällä tuulella, niin voiko silloin
inhota itseään niin paljon, että käy oksentamassa? Tuntuu, että pitäisi osata
kertoa jokaiselle vastaantulijalle miltä mikäkin tuntuu. Mitä jos mä en ihan
oikeasti erota tunteita toisistaan?
Mun pitää viikon ajan täyttää sellaiseen lappuun rasti
ruutuun tyylillä, mitä tunnen. Puoliakaan niistä en tiedä miltä ne tuntuu
kokea. Mä en vaan tiedä.
Eilen kysyin kavereilta, mitä ne tunteet on ja miltä ne
tuntuvat. Kaveri tutkii lappua ja alkaa kertoa, mitä todennäköisesti voisin
tuntea sillä hetkellä. Ensimmäisten joukossa tulee rakastettu. Minulla ei ole
mitään hajua miltä tuntuu kun tuntee itsensä rakastetuksi, mutta se että kaveri
sanoi noin, tuntui ihanalta, koska silloinhan hän periaatteessa kertoi
rakastavansa minua. Se vain tuntui ihan vitun hyvälle.
Mutta siis en ole viillellyt reiluun kahteen viikkoon, mutta
tahallisesti kävin oksentamassa viime sunnuntaina. Söin vain niin paljon, että
oikeasti oli huono olo ja muutenkin läskiahdistus jo valmiiksi päällä.
Se postaus tulee vielä joku päivä tässä, nyt olin liian
hyvällä tuulella kirjoittaakseni sitä. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti