Petin itseni.

 

Mä luulin, että olin päässyt ainakin siitä yli. En ilmeisesti.

Meidän perheellä on aina joka lauantai karkkipäivä. Ryhdyn herkkulakkoon huomenna, joten eilinen oli viimeinen karkkipäivä ennen sitä. Otin ”karkiksi” Pringles purkin. Ja vittu vedin sen kokonaan. Sen jälkeen meillä oli ruoka. Ruokana pitsaa. Se oli niin hyvää, että söin neljä palaa.

Kaikki jotka mun edellistä blogia on lukeneet tietää, mitä seuraa yhtälöstä juuri monta kertaa ähkyyn syönyt minä ja koiran lenkitys. Saman tien tuttuun paikkaan ja sormet vaan kurkkuun.

Ennen tätä oksensin tahallisesti viimeksi syyslomalla. Eli tosi kauan sitten. Olin tavallaan luvannut itselleni, etten enää oksenna.

Aina kun oksennan, mulla on koira mukana, ettei porukat epäile mitään. Koira ei tykkää yhtään, että oksennan. Se yrittää mennä aina mahdollisimman kauas musta. Jos oon sattumalta erehtynyt päästään sen vapaaksi, niin se on muutaman kerran jopa karannut. Jos mä yritän ns. selvittää päätä oksentamalla, ja sen jälkeen huomaan kuinka tyhmä oon, niin ainakaan koiran avulla ei kannata lohduttaa itseäni. Se nimittäin vetää niin nopeasti pois paikasta, jossa yleensä oksennan. Se ei suostu tulemaan lähelleni, ja käytöksellään tavallaan toruu minua.

En pystynyt olemaan myöskään viiltelemättä.

(jos veri ällöttää niin lopeta tähän)

Torstaina mä olin menossa suihkuun ja multa katkesi sheiveri. Mitäs muutakaan sillä tekee, joten revin siitä terät irti. En voinut vastustaa kiusausta. Paha olo oli kestänyt jo niiin kauan.

Terä oli lähes käyttämätön, ja vedin sitä kevyesti iholla. Sain jo vuotavaa jälkeä aikaan, mutta nyt paha olo oli jatkunut niin pitkään ja niin kovana, että rupesin painamaan. En tarpeeksi, että olisi tikkejä tarvittu, mutten niin vähän, ettei verta tuskin olisi tullut.

Tein eniten näin syviä ikinä. Ainut rajoite, jonka oon itselleni laittanut on, ettei tikkejä tarvitse laittaa.
Tosin raja on hyvin häilyvä.

Mä kerroinkin, että mulla oli kaverin kanssa ongelmia. Lähdin tiistaina koulusta sen takia. Mulla oli tosi paha olo, ja LV lupasi, että mun pitää käydä juttelemassa terkarille, ja jos se päästää niin saan lähteä kotiin.

Mä olin ihan paskana. Matkalla kotiin keksin ainakin miljoona tapaa, joilla voisin tappaa itseni. Tavallaan onneksi en toteuttanut yhtäkään.

Kun pääsin elävänä kotiin, menin hakemaan veitsi laatikosta ensimmäisen veitsen, minkä löysin. Halusin viiltää ainakin luuhun asti.

Kun pääsin yläkertaan, rupesin painamaan ja vetämään veistä ihollani. En saanut edes naarmua aikaan. Veitsi oli tylsä.

Kävin hakemassa toisen veitsen. Sama homma. Mietin vaan, et vittu mä oon paska ihminen ku en ees itteeni osaa satuttaa.

Pahin olo oli mennyt ohi ja en jaksanut enää yrittää.

Seuraavana päivänä sovimme kaverin kanssa kaiken ja kaiken pitäisi nyt olla ok.

Mutta miksi sitten viiltelin. Voi kun tietäisin itsekkään. Mulla oli vissiin ollut niin pitkään paha olo, enkä ollu purkanu sitä mitenkään. Vissiin sen takii. Ei ne haavat nytkään vuotanu kuin viis minuuttia kunnolla ja kahdenkymmenen minuutin päästä vuotaminen loppui kokonaan.

Mä oon saatanan paska ihminen. Miksen mä voi olla normaali.