Koko viikonlopun ajan mun oli tarkotus kirjottaa semmonen ns. parempi postaus, mut se jäi nyt seuraavaan kertaan tälleen keskellä koeviikkoa. Mun on ihan pakko kirjottaa mun ajatuksia ylös nyt. Mun pää flippaa täl vauhdil ihan kohta. Mua ahdistaa aivan liikaa.
Mä en osaa selittää tätä tunnetta. Ahdistus. Ja sellainen olo kuin tekisin pelkällä olemassa olollani jotain pahaa. Mun kämppis zein ei tullu viel tänään, ja se mahdollisti sen et voin kirjottaa, koska muuten olisin nukkumassa jo. Mut mulla on jotenki ihan sairaan syyllinen olo. Tuntuu et koko mun olemassa olo on väärin. Miksen voi olla niinkuin muut? normaali, sellanen ihan tavallinen ihminen, jonka ongelmat on pahimmillaan luokkaa, et minkälaisen suklaapatukan haluaa ostaa.
Mua ahistaa se et mä en tiedä, mikä mä oon. En voi olla muutako se, mikä muutki mut silti tykkään tytöistä. Oonko tulossa hulluks? En mä saa olla huono. Miks oon näin perseestä.
On ihan sairaan pelottavaa, et mulle tulee taas kuolemaan liittyviä ajatuksia. Havahdun aina niistä silleen yhtäkkiä ja pelkään, koska mun pään sisällä kaikki menee kokoajan huonompaan suuntaan. Ahdistaa koko ajan vain enemmän ja sit ku tajuan et mä en sais olla näin ahdistunu, niin ahdistaa vaan lisää. Mun pitäis olla hyvä. Mun pitäis olla ilonen ja hyvällä tuulella. Mun pitäis olla hetero. Miksen mä oo?
Kaikista pelottavinta ja syyllistävintä niissä ajatuksissa kuolemaan liittyvissä asioissa on, että mä oon huomannu, et mun siskot välittää musta oikeesti. Niillä on aina hirvee ikävä mua kun oon viikot täällä koulussa ja kun tuun kotiin, niin ne roikkuu mun kaulassa ja haluu olla mun kaa. Mullaki on niitä ikävä. Jos mä tekisin jotain pahaa itelleni, niin se musertais ne. En mä pysty itkemättä ajatteleen ees koko asiaa.
Muita joitten takia eläisin ei sit ookkaan. Muitten mielestä ois varmaan ihan hyvä vaan jos kuolisin. Äiti nyt ei varmaan kestäis sitä, mut hei se on aikunen. Kyl se selviäis. Kavereita taas ei kiinnostais. Oon paha. Niitten ois parempi ilman mua. Ahdistaa. Niiin paljon.
Haluun nää ajatukset pois. En haluu ajatella kuolemaa. Haluun olla ilonen. Haluun olla normaali. Ehkä alan vaan nukkumaan niin pääsen ees jotenki huomisesta äikän kokeesta läpi. Kirjotan sen postauksen, mitä oon täs yrittäny jossain vaiheeessa. Anteeks taas tää sekavuus. Ja älkää triggeröitykö, se on vaan mä ja mun elämä, sen ei tarvii liittyy sun elämään mitenkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti