Syysloma

Anteeks, etten oo kirjottanu. En oo uskaltanu. En oo uskaltanu, koska pelkään triggeröiväni teitä. Pelkään, et kirjoitan jotain aivan liian sairasta, joka saa jonkun teistä tekemään itselleen jotain pahaa. Toivon, ettei teksteilläni ole niin suurta vaikutusta. Mutta aiheeseen.

Oon tässä syyslomalla koittanut onnistua osiaalisessa elämässä edes hiukan paremmin kuin kesällä. En mä kavereita ole nähnyt, mutta kävin Espoossa mummolassa näkemässä sukulaisia. Siellä asuvat sukulaiset ovat isän puolelta ja ne on tähän asti olleet mulle tärkeitä, koska ne on osoittaneet välittämistä ja antaneet huomiota. Tällä kertaa silmäni kuitenkin aukesivat hieman lisää. Ei niitä oikeasti kiinnosta. 4-vuotias serkkuni on ainoa, joka oikeasti haluaa nähdä minua ja olla seurassani.

Vaikka kuvittelin, että menen sosiaalisen elämän pariin, niin silti tein melkein kaiken yksin. Toisena päivänä siellä ollessani koitin ehdottaa yhteistä tekemistä, josta ajattelin heidänkin pitävän, mutta he vain sanoivat, että jos haluan, niin voin mennä.

Tuntuu, että se millainen isä on vaikuttaa siihen, kuinka huono olen ihmisenä. Tottakai se, että isä estää koko sukunsa puhelut yms vaikuttaa myös siihen, miten he minuun suhtautuvat. Tuntuu myös aina siellä käydessä, kuin olisin kuulustelussa, koska he eivät tiedä mitään perheeni asioista nykyään.

Olen aina ihaillut isän siskoa eli tätiäni. Hän on ollut jotenkin täydellinen. Hän ymmärtää vihani isää kohtaan ja aina kun kerron jonkun asian, mitä isä on tehnyt saan häneltä jonkinlaista ymmärrystä. Hänen suhteensa isääni on kuulemani mukaan aina ollut heikko. Täti on kiva, mutta tällä kertaa huomasin hänessä joitain samoja piirteitä kuin isässä. Se oli pelottavaa.

Pelottavaa on myös, että niitä joitain asioita on myös minussa. En halua tulla samanlaiseksi kuin isä. Eieiei. En halua. En halua olla paha ihminen. Haluan olla terve.

Ainoa asia, minkä haluaisin periä isältä on ruoansulatus. Silloin pysyisin laihana. Nyt olen niin lihava, että en edes Wanhojen mekkoa löydä. Olisipa wanhat olleet jo 2 vuotta sitten kun olin vielä laihempi. Ahdistaa. Haluaisin vain olla normaali. Tavallinen ihminen, jonka perhe voi hyvin ja jolla on paljon ystäviä ja kaikki hyvin. En halua olla minä.

Kuinka tulla normaaliksi ja saada ihmiset kiinnostumaan minusta?