Eihän mulla voi mitään paniikkihäiriöö olla?

 Mun psykologin mielestä mun kuvaamat ahdistuskohtaukset vois olla paniikkikohtauksia. Mä en halua uskoa siihen. en en en. En mä oo sairas. Mul on vaa välillä vähän huonompia päiviä, niinhän se on? En mä oo sairas, ei en oikeesti, mun mieli on vaan erilainen ku muilla. Kyllä mä oon ihan normaali. Ei mua vaivaa mikään. Se sao myös, et mun kannattais harkita psykoterapiaa. Mikä se ees on? Miksi mun sinne pitäis mennä. Mähän oon vaan ihan tavallinen ihminen. Ja ei ne ahistuskohtaukset voi olla paniikkikohtauksia, ei mulle tuu niistä sellasta oloa, et mä luulen ihan oikeesti kuolevani, se ajatus on vaan on sillä hetkellä sellainen ohi menevä. Kyllä mä tiedostan, etten mä siihen ahistukseen sillä hetkellä kuole, vaikken saakkaan henkee ja sydän hakkaa. Ei se sillon voi olla paniikkikohtaus, eihän?

Kurkus tuntuu joku pala, mikä estää mua hengittämästä. Se kasvaa ja koska en saa henkee nii sydän alkaa hakkaamaan. Kyyneleet valuu, koska pelkään niin paljon. Pelkään, pelkään ja pelkään. Miks oon niin heikko. Tuntuu, että kuolen. Kuolen siihen, etten osaa olla ihminen ja normaali. Miten muut osaavat? Miksi olen niin perkeleen heikko, etten edes hengittämään pysty siten, että en itkisi pelosta, koska en saa henkeä. Niin paljon ajatuksia. Aivan liikaa. Tuolla on junarata. Milloinhan seuraava tulisi? Olenko aivan sekaisin. En minä nyt kuolla voi. Olisin paha. Niin paha. Ei, mun on pakko kestää.

Mulla ei siis juuri tällä hetkellä ole ahistusta. Tuo oli vain esimerkki. Tuon kaavan kautta se yleensä menee ja ne kestävät noin kahdesta minuutista tuntiin. Tällä hetkellä on vain tylsää. Ei mitään järkevää tekemistä. Pelottaa, koska ahistuskohtaus saattaa tulla myös siitä, ettei mulla ole mitään. Tulee niin turha olo. Kuin käyttäisin elämäni hukkaan. Mitä mä teen. Ei täs oo mitään järkee.