Sekaisin päästäni

TRIGGER WARNING

Mul on yhtäaikaa kauheen sekava ja tyhjä olo. Oon jo tottunut siihen, että itken vähintään joka päivä, mutta tänään ei itketä. Tänään ei oo tapahtunut mitään ihmeellistä. Mut silti on ihan kauheen tyhjä olo.

Iskä on alottanut uuden lääkkeen. Ekan viikon se huusi joka ikinen päivä. Ja voin kertoo, että meillä lensi leivänpaahtimetkin, että meno oli oikeasti ihan sairasta. Itkin sen taki. Pelotti, ja olin varma, että olen maailman pahin ihminen, koska jotenkin iskä sai kaikki raivo kohtaukset pistettyä aina minun syyksi, vaikka syy olisikin ollut aivan naurettava ja minä en olisi liittynyt siihen mitenkään.

Esimerkkinä tuo leivänpaahdin fiasko. Iskä oli aamun leiponut paahtoleipää ja oli työntänyt taikinaan karkkeja. Kun sitten yhdessä istuimme pöytään ja siskoni kysyi saako leipää paahtaa. Äiti sanoi, että paahdin voi hajota ja mä sanoin, et älä laita, sen jälkeen. Iskä sai ihan hirveen raivokohtauksen ja se huus mulle ihan hirveesti siitä kuin mä piasin TAAS kaiken ja lähdin itkien yläkertaan, koska iskä sanoi, ettei halua syödä huoneessa ennen kuin minä olen syönyt ja mennyt pois. Siihen asti olin pidättänyt kyyneliä, mutta sitten itkin jo ihan kunnolla, koska tiesin että isä inhoaa minua.

Menin yläkertaan, koska en tietenkään voinut olla keittiössä. Kuulin kun tilanne paheni ja se päättyi minun paniikkikohtaukseen yksin omassa huoneessa, koska kuulin kun isä heitti leivänpaahtimen tahallaan lattialle monta kertaa, jotta se menisi rikki.

Muutenkin kaikki on ollut ihan sekaisin viimeisen pari viikkoa. Vanhoista kavereista omaan mieleen ja omasta mielestä perheeseen. Äidin sairauskin on mennyt kokoajan pahempaan suuntaan ja tuntuu, että maailma hajoaa käsiin.

Lisäksi tuntuu, ettei maailmassa ole tällä hetkellä henkilöä, joka välittäis musta erityisesti. Aina on niitä, jotka välittää jollain tasolla, mutta tarvisin semmosen oikeesti mun elämässä tapahtuvista asioista välittävän ihmisen, jolle voisin kertoo kaiken. Tarvisin ihmisen jolle voin avautuu. Aiemmin mietin, et tarvisin tyttöystävän, kyllä siitäkin ois apua. Mut toisaalta kuka haluais tämmösen läskin? Halvalla lähtee ku pitää vaa kuunnella huolii ja murheit ja olla lähellä ja ihan vain olemassa. Miks kukaan haluais olla yhessä mun kanssa.

Mun itseinho on noussut ihan uusille leveleille. En oikeasti ole tajunnut ennen kuinka lihava aikaansaamaton paska olen. Mietin syvästi sitä, miksi joku on minut tähän maailmaan päästänyt.

Toisaalta olen hukassa seksuaalisen suuntautumisenkin kanssa. Tyttöystävä saattais lopettaa olemassa olollaan tän kriisin. Oonko mä lesbo, bi, hetero(en) vai joku saatanan ulkoavaruudesta tullut läski, jolle ei ole määritelmää. Todennäköisimmältä tuntuu viimeisin. Se kuvaa ehkä parhaiten minua tässä elämässä.

Miksen vois vain päästä takaisin siihen aikaan kun olin 3-vuotias ja suurin ongelmani oli pyöräilyn opettelu. Aikaan ennen kuin aloin pitää itseäni läskinä. Tuli pikkusisaruksia yms ja olin tottakai painavampi kuin muut nuoremmat ja sen takia isän selkä tuli kipeäksi kun painoin niin paljon. Minua ei voitu enää roikottaa.

Vittu ku en vaan osaa olla normaali. Kaikki mikä voi olla sekaisin on flipannu täs päässä jo aikoja sitten. Vittu ku mä oon perseestä.

Puol vuotta. Mä en voi. En varmasti. Mut tekis niin mieli. Miks mä en pääse näistä ajatuksista eroon vaik niitä jo harvemmin tuleekin. Kuinka sen terän painaminen iholla tuntuis just nyt niiiin hyvältä, etten tiedä mitään parempaa. Pakko kirjoittaa, et saan muuta ajateltavaa. En voi. En mä saa ajatella edes enä mitään siihen liittyvää.

Miks. Miks mul on taas määränpäänä pohja? Mun on pakko olla vahva ja kestää tää. Mun pitää kääntää suunta. Mut mitä jos valitsen väärin ja meenkin vain pahemmin kohti pohjaa. Ainakaan terään en koske. Niin heikko mä en ole. Tämä olo menee ohi. Sen on pakko mennä.

Anteeks. anteeks et oon tämmönen paska, joka pelkää elämää.

Äiti on taas kaatunut ja iskä huutaa. Mitä mä teen.