Ehkä täl paskal ei sit ookkaan mitään välii.

En tiiä mikä mua vaivaa, viimeinen koeviikko ja kaikki mutta en vain pysty keskittymää. Ihan perseestä. En saa luettua sitä mitä aioin, ja tällä menolla joudun uusimaan tyyliin kaikki kokeet jos en nyt ota itseäni niskasta kiinni.

Ahmimiskohtauksin yllätti tänään. Olen aloittanut herkkulakon joten söin miniporkkanoita jotain 300g ja puolikkaan kurkun. Niissä ei onneksi ole kaloreita paljoakaan, mutta maha tuli ihan sairaan kipeäksi. Tällä kertaa sentään pidin ruoat sisälläni, koska tiesin niiden olevan todella vähäkalorisia, mutta viimeviikonloppuna ei onnistunut. ANTEEKS KAIKKI, näen kyllä teidän syyttävät katseet sieltä. Mua oikeasti pelottaa tuleva kesä, koska kotona en vain hallitse mun syömisiä. Koululla sentään on säännölliset ruokailut, joissa on pakko käydä, ettei kaverit ihmettele. Lisäks siellä ei ole joka kaappi pullollaan herkkuja, ainoastaan ne ruoat mitä oon itselleni ostanut.

Kaikki ihmisetkin vain katoaa mun ympäriltä. Oon tajunnut olevani yksin tässä maailmassa. No ihmekkään ku tässä on minä kyseessä, en mäkään ois mun kanssa, jos oisin joku muu.

Itkin viimeyönä sitä, ettei kaveri1 välitä musta enää paskaakaan. Mietin lähinnä keinoja, miten ikinä tulen uskaltamaan päästää siitä irti, kun se on jossain vaiheessa ollut mulle niin tärkee. Nähtiin eilen nopeesti kaupassa, koska olin unohtanu meikkipussin sen asuntolaan. Sitä ennen oltiin nähty selvin päin viimeksi.. maaliskuussa? ja se vaan anto sen meikkipussin mulle ja tiputti samalla mun puuterin maahan. No eipä oo puuteria enää. Se oli sen verran uus, et ois riittäny ainaki syksyyn, mut nyt pitäis sit vissiin jostain hommaa jo nyt rahat uuteen.

Jos lopetan yhteyden pitämisen siihen, koska sitä ei selvästikään enää kiinnosta, niin tyyliin sit menetän kaveri2 kin. Koska ne on viel aika hyvin tekemisissä toistensa kanssa melkeen vähintään 3 kertaa kuukaudessa semmosia pitempiä jaksoja. Ja miksi sekään haluais olla mun kaveri, ainakaan nyt kun oon näin vitun lihava. Ehkä, jos onnistun tavoitteessa ja laihdun kesän aikana sen 15-20kg, saan taas kavereita. Asuntolasta ei oo tullut semmosia kauheen läheisiä kavereita, mutta on nekin tärkeitä mulle. Ne on vain sellasia, et en tuu kauheesti oleen niiden kanssa tekemisissä kesällä, et on ainaki aikaa laihduttaa kesällä, kun en mä tuu ketään näkemäänkään.

Miten helvetissä mä selviän tästä elämästä ilman ihmisiä? On ihan vitun pelottavaa, että nykyään se, mitä vihasin viel vuosi sitten, on nykyään mulle tärkein asia, kun ei vain löydy mitään tärkeämpääkään. Välillä sitä kyseenalaistaa koko olemassa olon tarkoituksen.

Musta tuntuu, et tää laihdutus pistää mun päätä vaan enemmän sekasin, mutta se on sitä, mitä haluun tällä hetkellä eniten. Ja mä vittu tulen onnistumaan siinä.