Mulla alko se niin kutsuttu kesäloma jo keskiviikkona, mutta se päivämeni lähinnä siihen sopeutumiseen, että oikeasti olen nyt kotona. Koko pitkän kesän. Lisäksi oli kauhean haikea olo, kun ei nää kavereita koululta enää joka päivä. Keskiviikkona oli kyllä tunnerata toisesta päästä toiseen ja viellä takaisin monta kertaa. Hetken olin onnellinen, että koulu loppuu, mutta sitten iski tajuntaan, että oikeasti ne kaverit on nyt jossain muualla kok perkeleen kesän ja olen sosiaalinen jos perhettä ei lasketa ainoastaan muutaman kerran koko kesän aikana. Sitten äiti tulikin aikaisemmin hakemaan kun luulin jo joutuvani odottamaan pitkään.
Olin taas ylhäällä onnen pilvilinnoissa, joista romahdin alas, kun kävin vielä halaamassa yhtä kaveripoikaa, joka päätti yllättää ja nostaa ilmaan. Oon ihan varma et sen jätkän selkä tyylii murtu siinä ku niiku tyyppi vaan nostaa ilmaan. Pakko laihtua tommosia tilanteita varten. Yhen kerran aiemminki oli tuollanen hetki, mut sillon se oli vaan miljoona kertaa akwardimpi koska sillon se muija ei saanu mua ilmaan ja kuolin siihen hetkeen. Nolotti sillon aivan perkeleesti.
Pääsin kotiin ja näin meidän koiran ja se oli niin onnellinen mun tulosta, että olin taas iloisella tuulella. Jonkun aikaa vain olin ja katsoin netflixiä. Sitten lähdin käyttämään koiraa lenkillä ja en ole varmaan koskaan ollut niin onnellinen syyttä. Kunnen iski ahdistus siitä, kuinka lihava olen.
Oikeasti miksi en voi laihtua vaan joku 20kg muutamassa päivässä ilman suurempia ponnisteluja, mutta silti pysyvästi ja terveellisesti. Pakko mennä tällä 1/2kg viikkoon taktiikalla, kun en parempaankaan pysty. Lisäksi kotona tahti varmaan hidastuu, kun on kokoajan kaikkea syötävää.
Koitin laittaa postaukseen kropasta kuvia, mutta en osaa enää liittää kuvia tekstin joukkoon, muuta kuin jos lataan ne jonnekkin muualle ensin. Osaako joku neuvoa, miten sen saisi tehtyä suoraan bloggeriin?
Viiltelyn suhteen voin olla todella tyytyväinen itseeni. Sain viimein heitettyä terät jo alemmalle hyllylle ilman uusia jälkiä. Roskista ei ollut, muuten ois menneet sinne. Mulla on ihan kohta puol vuotta viiltelemättä, Hyvä minä! Vieläkö laihtuis niin tässähän alkais olla jo melkeen normaali ihminen.
Mutta tämä tyttö on nyt paria rästiä huolimatta kesälomalla, joten mullahan ei oo muuta kuin aikaa laihduttaa. Olen äidillä töissä, joten viikon kuljen sen työpaikalla mukana, mutta sitten teen vain kolme tuntia ylimääräistä kotitöitä ja saan rahaa, ja ehkä saan ajokortinkin vielä joskus.
Kuvitelkaa, vielä vuosi sitten olin varma, etten koskaan tule valmistumaan yläkoulusta, ja nyt mulla on jo tavoitteita yli vuoden päässä. Ylioppilaskirjoituksia en vain osaa vielä kuvitella, mutta se ei johdu siitä, että ajattelisin olevani kuollut silloin vaan se on jotenkin niin etäinen ajatus :D. Mutta kumminkin masennusta ollaan selvästi taannuttamassa, koska itsemurha-ajatukset tosissaan tulevat mieleen enää todella harvoin, epätosissaankaan ei läheskään joka päivä.
Kuinka paljon joku viiltely oikeasti on vaikuttanut siihen? Se on oikeasti vetänyt mua vain syvemmälle. Ja silloinkun aloittelin psykologilla, se oli melkein pakollista, koska pelkäsin, etteivät psykologit ja kuraattorit huomaa kuinka paha olo mulla on oikeasti. Pelkäsin, että käynnit loppuu siihen, kun jälkiä ei olekaan kädessä. Lisäksi silloin oli oikeastikin välillä niin paha olo että, viiltely oli vain todella harvoin psykologia varten.
Onneksi nykyään menee jo paremmin (*koputtaa puuta*) kuin vuosi tai kaksi sitten. Ehkä elämä vielä lopulta oikeasti voittaa (kunhan saan nyt perkele laihduttua sen verran, että mulle mahtuu 40 koon vaatteet päälle, mielummin pienemmät).
Tulipa pitkä ja sekava teksti, pahoittelut siitä. Kirjoitin vain ajatuspohjalta, mutta joku päivä voisin toteuttaa yhden idean mikä minulla on ollut jo vähän aikaa, kunhan saan suunniteltua loppuun :) Kiitos kun jaksoit lukea :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti