Sori kun en oo taaskaan kirjottanut. Olin loman isosena riparilla ja silloin oli tarkoitus kirjoittaa, mutta ei. En kerenny ja lisäksi elämässä ei ole oikein tapahtunut mitään niin merkittävää, että olisin jaksanut kaivaakoneen jostain ja alkaa kirjottaan. Tai no. Onhan vaikka mitä tapahtunu, mutta ääh.. ollu muutenkin sellanen kausi, etten oo jaksanu oikein mitään.
Blogi on mulle ennemmin semmonen ahdistuksen purkamispaikka ja vaikka blogista saaki ehkä sellasen kuvan, että mul menee ihan älyttömän paskasti elämässä, mutta oikeesti vaikkei mul nyt ehkä niin hyvin mee, niin silti on mul niitä parempiakin päiviä, mutta sillon ei vaan koskaan ole sellaista kirjotus oloa.
En tiiä mikä mua vaivaa, mutta oon ollu ihan helvetin sekava viimeisen kuukauden ajan. Tiiättekö sen tunteen ku tuntuu ettei missään oo enää mitään järkeä, mutta silti oot ilonen ja surullinen, ahdistunut mut silti reipas ja ystävällinen ja kaikki maailman tunteet yhtäaikaa. Se tunne mul on ollu viimesen kuukauden lähes taukoamatta. Osaisko joku antaa sille nimen?
Nii mutta, olihan mul aihekki :D
Mua pelottaa. Mul on viikil ikävä kotiin, mut sitte kotona haluaisin vaan pois sieltä. En käsitä miten iskä voi saada sellasia raivareita jostain ruuista. Ihan oikeasti se suuttu viimeviikonloppuna äitille siitä kun äiti oli tehny ruokaa...
Lisäks mua pelottaa ku jostain syystä oon alkanu muistamaan asioita. Yhtenä iltana (just tommosen riidan jälkee) olin alkamassa nukkumaan ja mun silmille pomppaa kuva siitä kun oon ehkä joku 10-vuotias ja itken ihan sairaasti. Iskä on just paiskannu mun pyörän pitkin pihaa silleen et siitä väänty sen uus ja hieno kori. Itken vaan ja pelkään ja pelkään ihan sairaasti. Mul ei oo mitään muistikuvaa mistä isä sillon oli suuttunu mulle, ehkä mun pyörä oli vaan väärässä paikassa ja iskä halus antaa opetuksen siit et en jätä sitä enään siihen. Tai sitte äiti oli kaatunu ja se oli ollu sen kaatumisen aiheuttaja.
Havahduin siihen et itken. Itkin ihan kunnolla. Mitä tapahtu, koska en tosiaan muistanu koko tapahtumaa ennen ja yhtäkkii se vaan tulee mun mieleen. Aloin miettimään ja saattaa olla, että se oli ensimmäinen kerta kun säikähin isää silleen ihan kunnolla. Muistelin tilannetta lisää ja itkin. Muistan kun isä väänsi pyörän korin muutaman päivän jälkeen suoraksi ja se ei ollut enää niin hyvä. Isä oli tehnyt pyörästä huonon.
Tilanne on pyörint aivan liikaa päässäni muistamisen jälkeen ja olen vain miettinyt, miksen ole aiemmin muistanut sitä. Aloin myös miettimään onko tuon tapaisia tilanteita enemmänin mutta en vain muista. Pelottavaa.
Tiiän tuon tunteen ku on kaikki tunteet samaan aikaan pinnassa ja sitte vaan itkettää ja naurattaa :D Mut kiva kuulla että sulla on niitä hyviäki päiviä, koska niitä me tarvitaan. Järkyttävää kuulla sun perheessä tapahtuvasta väkivallasta, ootko kertonut siitä kellekkään esim kouluterkkarille tms? Jos et oo, nii pelottaako sulla siinä joku? Oman kokemukseni puolesta voin kertoa, että jos sulla pelottaa tällanen, nii ei kannata pelätä. Voit saada kertomalla jotain apua ja muutosta niihin huonoihin hetkiin. Kannattaa siis tehdä sille asialle jotain, vaikka ymmärrän täysin kuinka pelottavalta se tuntuu mennä puhuun jollekkin. Mutta tsemppiä, ja vielä enemmän niitä ihania hetkiä sun elämääsi❤
VastaaPoistaMoi! ANteeks et vastaan vasta näin jälkikätteen, luulin ja muitan jo kerran kirjoittaneeni vastauksen, mutta se ilmeisesti ei sitten koskaan lähettänyt sitä :,D Emmä siltikään sitä perheväkivallaks kutsuis, mutta joo kyllä siitä et meidän isäl menee aika lujaa tietää moni aikuinen ja kyllähän mä vähän reiluvuos sitte tein siitä lastensuojeluilmoituksenki. Kiitos sulle ihan sairaan kivasta kommentista! <3
PoistaVoin samaistua jotenkin täysin tohon ongelmaan teidän perheessä. Pienenä olin tosi läheinen isäni kanssa, ja sanoinkin aina että äiti on synnyttänyt siskoni ja isäni taas minut :D Jossain kohtaa tilanne muuttui, enkä ollut esim enää yläasteikäisenä lainkaan puheväleissä isääni vaikka saman katon alla asuttiinkin. Jotenkin pelkäsin kyseistä ihmistä. Olen asunut jo useita vuosia poissa kotoa, ja edelleenkin on jotenkin ihan valtava kynnys puhua isälle. En omista edes oman isäni numeroa, ja kaikki tarpeelliset asiat ilmoitan aina äidille.
VastaaPoistaHassua, koska kun mietin mikä lopulta välimme rikkoivat tuntuu olevan jossain tosi syvällä muistini sopukoissa piilossa. Muistan vain kerran kun lapsena meinasin rikkoa jotain, ja isä tiuskaisi ja torui tosi ikävällä tavalla. Väkivaltaa en muista, mutta siskoni taas muistaa joutuneensa tukistetuksi ja lyödyksi. Mietin, onko itsellenikin tapahtunut näin mutten vaan muista.
Isäni on ihminen, jolta palaa pinna älyttömän nopeasti. Isä ajattelee kaikkien virheiden johtuvan muista, ja jopa omatkin mokansa hän laittaa muiden piikkiin.
Teillä tilanne silti näyttää olevan vakavempi. Kamalaa, jos kotona tarvii pelätä omaa vanhempaansa. Kynnys myös asian kertomisesta jollekkin muulle on varmasti ihan sairaan suuri, tilanne voi pahentua entisestään jos syytökset kohdistuu teidän isää kohtaan. Luultavasti hän ei itse tajua mitä aiheuttaa, ja ekana mieleeni tulisi että hän purkaisi omaa pahaa oloansa teihin...? :/ Turha sitä on silti täälä ruudun takana arvuutella, mutta sulla on silti hyvä tilanne tällähetkellä. Asuntolapaikka, ja oot jo pian sen ikäinen että voit suunnitella muuttavasi pois kotoa? :) Vai miltä se ajatus sulta itsestä tuntuu?
Ja mukava kuulla että sulla on niitä parempiakin hetkiä! Vaikka tää blogi on sulle nimenomaan pahan olon purkamista varten, niin voisit joskus ihan vaikka kerran vaan kirjottaa myös niistä positiivisistä tunteista ja fiiliksistä kun sellainen päivä osuu kohdalle? :) Olisi tosi kiva kuulla!
Kiitos ihanasta kommentista ja anteeksi kun vastaan näin myöhään. Pitäshän mul nyt hyvänen aika edes kommentteihin vastaamiseen olla aikaa, mutta oon yrittäny panostaa kumminki näihin kommentteihinki ja sitte en haluu vastata niihin heti jos ei oo semmonen olo, kun kumminki siinä jää se panostus pois aikalailla.
PoistaMut hurjaa et ihminen unohtaa tommosia asioita :O On se mieli outo asia, kun esim. taitava saa tunnissa uskoteltua toiselle, että hän on murhannut jonkun, niin että vaikka henkilö ei ennen olisi kuullutkaan mitää sellaisesta, niin sen jälkeen hän "tietää" murhanneensa jonkun.
Ois ihan sairaan siistiä jos vois muistaa joitain tapahtumia, jotka kumminkin vaikuttaa vieläkin. Just tuo että et voi olla varma mitä on tapahtunut saattaa aiheuttaa jotain, koska kumminkin olisihan se ihan mukava muistaa, miksi johonkin perheenjäseneen on mennyt välit. Mutta aika kurjaa et sulle on sattunut tollanen isä, koska ei täällä kukaan ansaitsisi mitään huonoa.
En mä edes sanoisi, että meillä on mitenkään erityisen vakava tilanne, Asuntolapaikka on auttanut hirmuisesti ja nykyään mulla on jo ainakin ihan ok välit vanhempiin :). Ja joo kyllä silläkin on todettu kaiken maailman masennukset yms. eli se on stä pahan olon purkamista, mutta ei se silti sitä meihin saisi purkaa.
Ja tein juuri postausken positiivisemmasta päivästä ja koitan tehdä valmiiksi toisenkin tällaisen kivemman postausken julkaisavaksi :) Kiitos sulle!