En saa mitään aikaiseksi ja sen takia tää blogikin on ollut nyt aivan liian hiljais elolla. Halua kirjottaa löytyy, mutta se et sais sen koneen auki ja ensimmäiset sanat aikaan on sit ihan toinen juttu. Mun on tosi helppo kyl kirjottaa sit heti kun oon vain aloittanut, mutta en pääse siihen vaiheeseen oikein koskaan. Toivotaan, että kesäll olisi edes kirjoittamiselle enemmän aikaa, koska oon todennu, että tämä jos joku auttaa kaikkeen paskaan.
Psykologin käynnitkin loppuu parin viikon päästä, koska en koe siitä itse yhtään mitään hyötyä, koska sen psykologin kanssa ei vain kemiat kohtaa millään tavalla. Viiltely on ollut pois jo neljä kuukautta ja se oli ymmärtääkseni se pääsyy miksi kävin sen luona.
Mä päätin alottaa laihduttamisen, mutta saa nähä mitä siitäkään tulee, ja se ei voi toimia terveesti varsinki jos lopetan noi käynnit nyt, koska oon muutenkin sen verran lähel pohjaa, että todennäkösesti vaan vajoon syvemmälle jos yritän, mutta muutenki ahistus on taas jatkunu ainaki kuukauden kohta joten saa nähä miten selviin taas elämäst.
Miksen osaa enää kirjottaa sellasia järkeviä postauksia? Sellasii joita joku jaksais lukeakki. Kylhän tääki nyt on aika turha mut täl hetkel on niin paska olo, etten jaksa keskittyy kunnolla edes tähän.
Toi on niin tuttu tunne, ettei oo mitään mitä odottaa. Kaikki päivät toistaa suunnilleen samaa kaavaa ja tuntuu että tarvis tapahtua jotain. Mutta faktahan on se, että toi on sitä arkea. Elämistä hetkessä, elämistä päivästä toiseen samoilla säädöillä vailla mitään suunnitelmia tulevaan. Eihän tähän auta mikään muu kuin sen hetkessä elämisen oppiminen. Se on järjettömän vaikeaa, enkä sitä osaa itsekkään. Mutta kannattaa opetella löytämään ihan arkisista jutuista sellaisia hetkiä, mitä odottaa mielellään. Päivittäinen lenkki, lukuhetki, tv-sarja, musiikin kuuntelu, kirjoittelu jne? Mikä itselle on tärkeää. Jos arki tuntuu ihan järjettömän tylsältä eikä noihin pieniin asioihin saa millään otetta, mikset ottaisi suunnitelmien alle vaikka tyttöjen iltaa kavereiden kanssa, jotain kesäreissua porukalla tai vaikka ihan shoppailupäivää yksin? :)
VastaaPoistaVaikka noin yksinkertaiset ja pienet tapahtuman tuntuvat äkkiä ajateltuina myös tylsiltä ja merkityksettömiltä, tuntuu heti paljon paremmalta kun on edes jotain pientä mitä odottaa tai suunnitella etukäteen. Mitä tehdään, mitä syödään, mitä juodaan? Minne mentäisiin, mitä tehtäisiin, paljon laitan säästöön rahaa? Missä käyn ostoksilla, mitä haluan vaatekaappiin?
Vaikka nämä asiat ei välttämättä ole mitään mullistuttavia tai elämän suuntaa muuttavia tms, mitä lähinnä varmaan tarkoitit, niin nämä auttaa oikeesti eläytymään enemmän hetkeen ja tottumaan ja nauttimaan arjesta.
Ja mitä laihdutukseen tulee, älä ihmeessä edes aloita. Ensinnäkin kuvistasi päätellen et todellakaan ole laihdutuksen tarpeessa, ja toisekseen se todennäköisesti korvaa kohdallasi vain viiltelyn. Siinä on niin paljon samoja piirteitä viiltelyn kanssa. Silläkin saa hallittua ahdistusta, tuntemuksia, omaa kehoa ja mieltä. Laihdutus asettaa ihan liikaa vaativia toiveita, tavoitteita, pettymyksiä ja itseinhoa. Se ei ole hyväksi sulle tällähetkellä, eikä sun tarvitse todeellakaan laihduttaa, olet normaalin kokoinen ja hirmuisen kaunis tuollaisena kuin olet.
Kirjoitin sulle jo kerran vastauskommentin mut tää ilmeisesti poisti sen? Kiitos sulle äärettömästi tosta kommentista, pisti miettimään, ärsyttää vain kun luen sen näin myöhään :(
VastaaPoistaVaikutat kauheen fiksulta ihmiseltä kommenttis perusteella ja oon ihan samaa mieltä et mun pitäis enemmän oppia nauttimaan arjesta. Toi ongelma on onneks jo aika lailla takanapäin, nykyään oon alkanu keksimään jo tekemistä, vaikka se oiski vaan lenkille lähtö.
Laihdutuksen oon jo alottanu, lähinnä koska oon oikeasti sairaalloisen lihavan puolella kaiken maailman indeksien mukaan. Itsetunto on jo niin pohjalla et tuskin se enää alemmas menee, mutta siinä olet oikeassa että viiltelyn se saattaa korvata.
Kiitos oikeesti tästä kommentista <3