Triggerwarning
Mul on tänään ollu ahistava päivä. Ihan sairaan ahistava. Mua on vain vituttanu, väsyttäny ja ahistunu. On tuntunu et haluun vaan painaa terän iholle ja nähdä verta. Mut en mä voi.
Niin ja sitten mulla on kokoajan sellanen olo et haluisin olla ihan jonkun tyypin lähellä. Ihan sama kuka se tyyppi ois mut niiku haluisin vaan jonkun jota halailla tai pussailla. Jonkun jonka vieres voisin olla vaa ihan kiinni. Mikähän mua vaivaa. Ei tollanen voi olla normaalia. Mul on kauheen tyhjä olo. Mua vaan ahistaa ja vituttaa ja ahistaa. Haluisin pois.
Mul on vissii joku riippuvuus viel sokeriinki. Koko ajan tuntuu et itsi ois kiva taas syödä suklaata. Se ois niiku parasta ikinä. Voisin syödää keksejä, karkkeja, ihan mitä vaan sokeri pitoista koko ajan ja alan tulla huonolle tuulelle jos en saa sokeria. Mikä mua ihan oikeesti vaivaa.
Niin ja palataanpa siihen viiltelyyn. Mun ei oikeesti koskaan oo tehny mieli viiltää näin yhtäjaksosesti. Ja näin paljo. Kuin helppoo ois jos vois vaan painaa sen terän iholle, tuntee kivun, nähdä verta. Ihan sama vaik kuolisin siihen. Mä vaan haluun. Ihan oikeesti niiku ei.
Pitäs vissiin löytää uusia ahistuksen hallitsemis keinoja, mut ei oikeesti oo mitään niin tehokasta kuin viiltely. Oksentaminen tulee heti seuraavana, mutta ei sekään oo vaihtoehto. En halua alkaa taas oksentamaan ja sitä paitsi ei se tässä koulussa olisi edes mahdollista.
Kirjoitan jatkoa näin kahden päivän jälkeen, kun viimeksi jäi kesken. Olo on edelleen sama. Tuntuu kuin en vain jaksaisi mitään. En voi olla ajattelematta itsemurhaa ja sitä kuinka helppo ratkaisu se olisi. Ei kukaan ihan oikeasti tällä planeetalla kaipaa minua, ja ei minusta ole kuitenkaan ole kenellekkän sen vertaa hyötyä, että minun kannattaisi olla täällä.
Toisaalta en tiedä mikä minua nykyään vaivaa, mutta alan itkeä ihan sairaan helposti, mutten kuitenkaan siten, että kyyneliä oikeast tulisi monta vaan olo on vain sellainen. En voi myöskään itkeä muiden nähden. Se ei vain toimi niin.
Kun kirjoitin ensimmäisen kerran tätä postausta pelkäsin, että kaverini olisi käynyt tutkimassa tietokonettani, joten pyysin toista kaveria tarkistamaan milloin konettani on viimeksi käytetty. Poistin bloggerin sivun, mutta unohdin, että olin hakenut myös kuvia tähän postaukseen kuvahaulla hakusanalla itsemurha. Kaveri säikähti, mutta selittelin asian terveystiedon tehtävällä ja kaikki oli taas hyvin.
Näin tänään psykologiani ja tajusin kuinka suuren osan ajasta oikeasti feikkaan. Ei kukaan tykkäisi todellisesta minusta. Olen liian riippuvainen ihmisistä voidakseni olla oma itseni. Jos olisin se masentunut paska, joka oikeasti olen, ei kukaan haluaisi olla kanssani missään tekemisisssä. Hyvä kun nytkään haluaa. Ajattelen, että he liikkuvat kanssani, kun eivät he voi jättää minua yksinkään. Jos olisin vielä masentunut paska 24/7 niin kuka ihan oikeasti haluaisi olla minun kanssani missään tekemisissä.
Osaan feikata. Se on ainoita asioita joissa olen hyvä. Puhuimme kavereiden kanssa ja mietimme rooleja porukassa. Olen kuulemma se aina hymyilevä hauskuuttaja :D Voitte kuvitella kuinka korkeaksi hymyni tämän kuultuani nousi.
Voispa kuolla.
Mun mielestä on hassua, kun puhut feikkaamisesta kun et anna masentuneisuutesi näkyä. Toki silloin sä peität ne "oikeat" tunteesi, mutta miksi kuvittelet ettet oikeasti olisi se aina hymyilevä hauskuuttaja? Todennäköisesti SE on se OIKEA versio susta. Tällä hetkellä susta toki tuntuu että oot aina ollut yhtä masentunut ja synkkä, mutta tämä tuskin pitää paikkaansa. Koko persoonallisuuttaan ei voi tekaista, joten jotain totuuden perää on siinä hymyilevässä ja iloisessa sinussa on mistä ihmiset tykkää.
VastaaPoistaToki sun olis tässä elämäntilanteessa hyvä näyttää ettet oo enää välttämättä se kuin ennen. Että sun on paha olla. Kyllä aidot ystävät jäävät sun rinnalle huonoina hetkinä, ilman että sun tarvii teeskennellä mitään mitä et ole. Varmasti ystävät saa sun olon välillä myös paremmaks ja saa sut nauramaan. Niin karulta kuin se kuulostaakin, ne jotka ei välitä tai uhraa sulle tai sun sairaudelle ajatustakaan ei oo sun arvoisia ystäviä. Toki tuntuis paskalta, että ystävät jättäis tai tuntuis ettei ne välitä, mutta mitä ihmettä teet sellaisilla ihmisillä? Saat varmasti parempia ystäviä.
Sitten mainitsit tosta kun tahtoisit jonkun lähelle. Hei, se on ihan normaalia. Varsinkin tossa tilanteessa. Sillon tarvii enemmän kuin mitään tukea ja turvaa, ja silloin tuntuis varmasti ihanalta halata ja pussata. Läheisyys on asia mitä jokainen ihminen kaipaa ja tuntee tarvitsevansa. Onko sulla ketään kaveria jonka viittisit pyytää halaamaan tai makoileen sun kanssa? :) Siis ilman mitään seksuaalisia lisämausteita. Sekin tekee hyvää, kun vaan saa olla jonkun ihmisen lähellä ja tuntea kosketuksen vaikka ihan vaan käsivarressa.
Ja ainiin, lisäten edelliseen kommenttiin. Suuret tsemppihalit <3 Kyllä sä jaksat, oot vahva nainen ja oon hurjan ylpeä susta ettet oo viillelly!
VastaaPoistaOugaad mä oikeesti itken tääl nyt ku sain ton sun kommentin luettuu loppuu. Kukaa ei oikeesti oo koskaa sanonu mulle mitää noi kaunista😭😭❤ kiitos❤
PoistaMut nii on mul välil semmosiiki hetkii et oon oikeesti ilonen mut niit on tosi vähän ja ne kestää vaa muutaman minuutin joten tos sun jutus ehk saattaaki olla perää. Vähä ois siistii jos oikeesti olisin sellanen ilonen ja hauska tyyppi iha luonnostaa😮. Mä oon semmoses koulus et jos noi tyypit ei ois mun kavereit nii mul ei iha oikeesti ois kavereita ja sit en selviäis koska meidän luokalla tai oikeastaan koko koulussa ei ylipäätään ole kovin montaa muuta tyyppiä. Ja jos oisin ihmisten edessä se masentunut ja pahan olon omistava nii eihä kukaa enää liikkuis mun kaa😕.
Tuntuu et mul on halipula aina ja ikuisesti. On ihanaa olla ihan lähellä jotain tyyppii, mut mun kaveripiiris on vaa yks sellanen jolta viittin ees kysyy ja sekää ei oo nii läheinen et on tosi harvinaista jos saa ees halin yms😶. Ja hei kiitos oikeesti! Sä et voi käsittää kui ihanalta toi kommentti tuntu❤