Miksi elämä on pelkkää riitaa?

Toissa iltana tulimme mummolasta. Laskin skeittilaudan väärään paikkaan ja kuulin huutoa koko loppu illan tästä asiasta, ja kuinka olen tyhmä, raivostuttava tytär, joka ei osaa yhtään kuunnella. Karkasin yläkertaan katsomaan H2O:ta ja poistuin pään sisällä pois tästä paskasta maailmasta. Nukahdan ajatellen mielikuvitusmaailmaa jonka sarjasta sain päähäni. Taustalla kuuluu kokoajan huutoa. Marsut pitävät sen verran kovaa ääntä, ettei huuto kuulu liian kovaa kahden oven läpi ja saan unenpäästä kiinni.

Aamulla herään. Kuuntelen kuuluuko huutoa vielä. On sen verran hiljaista, että uskallan lähteä alas. Äiti istuu keittiössä ja ehdottaa, laitettaisiinko karjalanpiirakoita uuniin. Kun uunia ei pystykään käyttämään (Isä oli halunnut tehdä itse laatikoita, koska ei saanut jouluna tarpeeksi hyviä) syntyy uusi riita. Rupean keittämään kahvia, kun äiti menee makkariin huutamaan isälle. Koristelen muutaman piparin, otan kahvin ja lähden huoneeseeni ylös. Suljen kaikki mahdolliset ovet perässäni ja laitan musiikin sen verran kovalle etten kuulisi riitaa huoneeseeni, mutta sen verran pienelle, ettei se kuulu alakertaan.

Myöhemmin n. 2 tunnin päästä tulen alakertaan vanhempien käskemänä ”aamupalalle” kello on jotain kaksi tai sinnepäin. Hetkenpäästä perhetyöntekijä tuleekin ja pakenen jälleen yläkertaan lähinnä salakuuntelemaan vanhempiani. Masennus-diagnoosin jälkeen en jaksa enää, vaan laitan SANNIn niin kovalle, etten varmasti kuule mitä alhaalla puhutaan. Pelaan Simssiä iPadillä n. puoli tuntia ja minut käsketään alas. Hetken päästä ne onneksi lähtee.

Katson puhelinta. Vittu. Kaveriporukan Whatsapp ryhmässä on riita käynnissä. En oikeasti jaksa, ja päätän olla reagoimatta mitenkään.

Alhaalta kuuluu taas huutoa ja mietin, eivätkö he voi olla edes hetken hiljaa. Menen alakertaan keittämään kastikkeen lihalle, jota isä paistaa. Isä käskee minun keittää se heti. Keitän kastikkeen rauhassa ja kun saan sen valmiiksi, kysyn mihin laitan sen. Ei olisi kannattanut. Isä alkaa raivoamaan siitä, kun en osaa ajatella mitään itse. Ja siitä, miten kastike on puoli tuntia etuajassa.  Karkaan koneelle kirjoittamaan eilisiä postauksiani.

Kun saamme syötyä, käytän koiran vielä lenkillä. Menen yläkertaan ja katson padilta sarjoja. Olen iloinen; alhaalta ei kuulu juuri sillä hetkellä huutoa. Kunnes kaverilta tulee viesti: Ootsäki vihane mulle? Muistan kyllä päivällä olleen riidan, mutta en todellakaan ollut suuttunut kaverilleni. Ensinnäkin vaikka syy olisi ollut suurempi, en jaksa riidellä kenenkään kanssa. Toiseksi riita, jossa kaveriani syytettiin asiasta, josta en suuttuisi muutenkaan, vaikka viimeiset pari päivää eivät olisikaan olleet niin kamalia. Toinen kaverini oli kuitenkin suuttunut hänelle, joten rauhoittelin, se leppyy kyllä.

Kuuntelen kun Vanhemmat ovat jälleen ruvenneet huutamaan. Haistakaa Vittu koko maailma. Väsyttää, nukahdan.

Aamulla herään kun äiti ja isä huutavat toisilleen kurkkusuorana. Makaan sängyssä ainakin kolme tuntia ja kuulen kun äiti lähtee kauppaan. Uskallan mennä alas keittämään kahvia. Äiti tulee kotiin ja tunnelma on kireä. Isä tiuskii minulle kokoajan jotain hommia ja syömme aamupalaa. Tulen koneelle kirjoittamaan tätä ja käyn vähän väliä juoksemassa isälle sen käskemiä hommia.

Kaverilta tulee viestiä, jossa hän kysyy: Vietetäänkö me uutta vuotta sit ollenkaa? Mua vituttaa ja käsken kysyy joltain muulta. Ryhmässä, jossa eilen riideltiin, hän kysyy ja toinen kaverini vastaa vittuillen takaisin. Vietämme uutta vuotta yhdessä. Mummu tulee. Olen tässä hetkessä. Katsotaan mitä seuraavaksi…